På svenska
Virsi 573 – Maa vaikka synnin tähden

Teema: 1886

Virsi 573 – Maa vaikka synnin tähden

1. Maa vaikka synnin tähden nyt vielä huokailee, niin luomiskauneutta se silti säteilee. 2. Vuodesta vuoteen kantaa se meille aarteitaan ja kaikille se antaa runsaita lahjojaan. 3. Se kukkii, kasvaa, tuottaa niin hyvää hedelmää. Syys, kevät, kesä, talvi Luojaansa ylistää. 4. Jumala, Herra taivaan, kasteesi vuodata, sen anna maailmaasi runsaasti siunata. 5. Suo viljan vainioilla …

Virsi 572 – Taas kukkasilla kukkulat

1. Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi. 2. On täynnä vettä virtasi, janoiset siitä juotat ja runsaan siunauksesi maan kasvulle nyt tuotat. Lehteen ja kukkaan, Luoja, saat auringon nousun, laskun maat iloksi ihmisille. 3. Taas, Herra, askeleistasi maa …

Virsi 562 – Kun päivä mailleen vaipuu

1. Kun päivä mailleen vaipuu, suo, Herra, että taipuu henkeni puoleesi. Maan hälyn hiljetessä myös yksinäisyydessä jää, Herra Jeesus, luokseni. 2. Taas päivän liekki sammuu, maa yöhön peittyy, tummuu, vaan katson sinua. Aurinko toinen paistaa, kun armo, totuus loistaa Jumalan valtakunnassa. 3. Se valo nukkuissani on valkeutenani, taas nousta siihen saan. Sinulle elän täällä, niin …

Virsi 545 – Kaikessa, Herra armias

1. Kaikessa, Herra armias, ilmoitat valtasuuruuttas. Maa, meri, taivas julistaa Luojansa suurta kunniaa. 2. Auringon loit ja päivän työn, soit tähdet vartijoiksi yön. Levolla öisin virkistät ja aamuin valoon herätät. 3. Ajasta aikaan, päivin, öin, maailmaa kaitset armotöin. Uudistat luomakuntaasi, suot turvan alla kätesi. 4. Vaan ennen muita kaikkia ihmistä pidät rakkaana. Oi jospa siitä …

Virsi 541 – Yö synkkä on jo hälvennyt

1. Yö synkkä on jo hälvennyt, taas valo varjot voittaa. Suo, Herra, että meille nyt myös uusi armo koittaa, myös uusi armo koittaa. 2. Oi Kristus, valo ainoa, näin sydämeemme loista! Kun päivä koittaa ulkona, yö sisältäkin poista, yö sisältäkin poista. 3. Pois synnin sumu hälvennä ja murhe rinnastamme. Taas uuden ilon säteillä valaise sieluamme, …

Virsi 540 – Aurinko armas valollansa

1. Aurinko armas valollansa sai uuden päivän heräämään, ja kaiken maan se loistollansa taas nosti uuteen elämään. Luojamme suuri, laupias, yön poistit, kaikkivaltias. 2. Suo, Jeesus, Hengen valon koittaa nyt minullekin armosta, suo mielen pimeys taas voittaa kirkkaalla armon sanalla. Rohkaise, Jeesus, minua, tahtosi tielle taivuta. 3. Armosi, Jeesus, sielulleni kuin aamukaste vuotakoon, ja virvoituksen …

Virsi 538 – Oi Jeesus, lohdutukseni

1. Oi Jeesus, lohdutukseni ja autuus, riemu sieluni, sinulle kiitokseni soi, kun uuden aamun koitti koi. Yön yli jälleen suojelit, vahingot, vaarat karkotit. 2. Mä kaiken, Jeesus armias, taas suljen armohuomahas, niin ruumiini kuin sieluni ja kotini ja perheeni, myös lähimmäiset, ystävät ja päivän työt ja tehtävät. 3. Taas anna enkeleittesi turvana olla tielläni. Suo …

Virsi 521 – Oi ihminen, mieleesi paina

1. Oi ihminen, mieleesi paina: ei onnea maailma suo. Ei kestä, ei säily se aina, se tuskia, huolia tuo. Siis maailman murhe nyt heitä ja pakene turhuuden teitä, käy uskossa Herrasi luo. 2. Vai Luojaanko turvata voisit ja palvella mammonaa maan? Jos toiselle sydämen soisit, et toista voi seuratakaan. Oi ihminen, valitse parhain, tuo sielusi …

Virsi 491 – Oi Jumala, et hylkää pientä lasta

1. Oi Jumala, et hylkää pientä lasta, et lakkaa rakkaitasi hoitamasta. Jo lapsena saan tulla luoksesi, tuon sinulle nyt rukoukseni. 2. Myös minut maailmaasi olet luonut, ruumiin ja sielun, kaiken olet suonut. Mä tulin lapseksesi kasteessa, sinulle kuulun, Isä Jumala. 3. Suo, että tahtoasi noudattaisin, sanaasi pyhää aina rakastaisin. En tietäni voi itse ohjata, siis …

Virsi 490 – Mä silmät luon ylös taivaaseen

1. Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän. Sua Herra, ystävä lapsien, nyt hartain mielin mä kiitän. 2. Sua riemullista on ylistää, ja mielelläni sen teenkin. Ei sulta pieninkään unhoon jää, vaan katsot myös vähäiseenkin. 3. Oi kiitos lahjoista, joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää. Ja aina iloa uutta luot, en osaa kaikesta …

Virsi 483 – Kuka meistä sinua

1. Kuka meistä sinua, Herra, muistaa kiittää? Lahjojasi kalliita kädestäsi riittää. Olet terveen ruumiimme armossasi luonut, olet kaikki tarpeemme laupiaasti suonut. 2. Annoit meille, Jumala, ajan, tehtävämme. Anna meidän sinussa löytää elämämme, ettei kiireet, murheemme meitä näännyttäisi eikä parannuksemme liian myöhään jäisi. 3. Elämäämme suojele, Herra, voimallasi. Terveinä myös varjele meidät armossasi. Vaan jos tahdot, …

Virsi 478 – Jos, Jeesus, Herrani

1. Jos, Jeesus, Herrani, et pysy luonani, niin minne silloin käännyn, kun ahdistukseen näännyn, kun synnin taakka painaa ja lähdön pelko vaivaa. 2. On ilman sinua sieluni hukkuva, ja tuskat, tunnonhaavat riutumaan minut saavat. Ne uuvuttavat aivan, ken poistaa voisi vaivan? 3. Vaan sinä, Herrani, tuot täyden turvasi. Ei mitään silloin puutu, et sinä, Herra, …

Virsi 474 – Nyt Herrallemme kiitoksen

1. Nyt Herrallemme kiitoksen me nöyrin mielin tuomme, kun lahjojansa nauttien yhdessä syömme, juomme. On Herra meidät ravinnut ja ystävillä siunannut. Siis häntä ylistämme. 2. Kun, Isä taivaan, ruumiimme näin ruokit armossasi, myös ruoki köyhät sielumme pyhällä sanallasi. Niin saamme kasvaa uskossa, rakkaudessa, toivossa ja päästä taivaan pöytään.

Virsi 460 – Oi Herra kaikkivaltias

1. Oi Herra kaikkivaltias, maailman olet luonut ja meille, Isä laupias, niin paljon hyvää suonut. Tahtosi auta täyttämään, lahjasi kalliit käyttämään vastuullisesti aina. 2. Tomusta esiin kutsuen loit meistä sanallasi elävän sielun, ihmisen, toimimaan kuvanasi. Soit tehtäväksi kartuttaa nimesi suurta kunniaa tiedossa, totuudessa. 3. Sinua, rakas Isämme, ruumiimme raittiin luoja, kiitämme elämästämme, suo sille voima, …

Virsi 459 – Taivaat kaikki valtiaansa

1. Taivaat kaikki valtiaansa, kuninkaansa kuuluttavat kunniaa. Luomakunta ihmeinensä, tähtinensä Luojan töitä ilmoittaa. 2. Herran kasvoin kirkkautta, valkeutta kertoo päivä, tähtivyö. Valtaa Herran määrätöntä, ääretöntä ylistelee yölle yö. 3. Luomisihmeet ihanimmat, valtavimmat heijastavat luojaansa. Tähtitarhat riemuitsevat, tottelevat Herran luomistahtoa. 4. Jos siis Luojan viisautta, rakkautta tahdot tarkoin tutkia, nosta katse avaralle, korkealle, tutki luomistekoja. 5. …

Virsi 445 – Oi Pyhä Henki, riennä

1. Oi Pyhä Henki, riennä, Kristusta kirkasta. Pois perkaa synti meistä, auta ja pelasta. Puhdista mieleni, tee minut palavaksi Herrani seuraajaksi, lahjoita voimasi. 2. Vähäinen olin verso, metsässä kohosin, vaan hyvään viinipuuhun yhdistit minutkin. Suo, että oksana hedelmät hyvät toisin, Herrassa kasvaa voisin. Tee työsi minussa. 3. Virkistä, ilon Henki, sydäntä suruista, niin mieli murheinenkin …

Virsi 430 – Rakkaus, kun kuvaksesi

1. Rakkaus, kun kuvaksesi meidät kerran tänne loit, Rakkaus, myös autuutesi meille langenneille soit. Rakkaus, nyt itseni annan sinun haltuusi. 2. Rakkaus, kun ihmiseksi keskellemme asetuit, Rakkaus, näin vertaiseksi, veljeksemme alennuit. Rakkaus, nyt itseni annan sinun haltuusi. 3. Rakkaus, kun suostuit vaivaan, kuolit tähden syntisten, Rakkaus, oi autuus taivaan, meillekin toit autuuden. Rakkaus, nyt itseni …

Virsi 421 – Siion, kutsu kansat maan

1. Siion, kutsu kansat maan Herrallesi veisaamaan. Hän on hyvä kuningas, hallitsija laupias. 2. Suuri hän on voimassaan, suuri viisaudessaan. Suuri Herran armo on, muuttumaton, pohjaton. 3. Hän on uhrin antanut, lunnaat kaikki maksanut. Yksin hänen voitostaan kasvaa toivo päällä maan. 4. Rauhaa täynnä saapuu hän lailla virran väkevän. Oikeutta vaatien hän on turva köyhien. …

Virsi 418 – Apostolinsa maailmaan

1. Apostolinsa maailmaan lähetti Kristus saarnaamaan, nimeensä kansat kastamaan ja seuraajikseen saattamaan. 2. Henkensä Herra lupasi vuodattaa heihin voimaksi, totuuteen heitä ohjaamaan ja uskallusta antamaan. 3. Kristuksen Henki voimallaan, lahjoillaan, virvoituksellaan vahvisti heitä vaivoissa, varjellen auttoi vaaroissa. 4. Kun joutuivat he uskostaan maan valtiaille vastaamaan, niin Pyhän Hengen avulla he oikein voivat puhua. 5. Hän …

Virsi 414 – Oi, kuinka onkaan autuas

1. Oi, kuinka onkaan autuas lakia noudattava, on onnellinen, vanhurskas Herrassa vaeltava. Hän yli kaiken Jumalaa sydämestänsä rakastaa, pyhyyteen pyrkii aina. 2. Vaan kuinka voin jo nuorena Jumalan tielle päästä, Kristuksen tähden luopua mielestä itsekkäästä? Vain siten, että oppaaksi saan, Herra, pyhän sanasi ja seuraan tahtoasi. 3. Voi, jospa joka askele laistasi suunnan saisi, niin …

Virsi 413 – Ah, miksi taivaan valtakunnan

1. Ah, miksi taivaan valtakunnan niin moni hylkää tahallaan ja jatkaa turhuutensa unta ja tyytyy tähän maailmaan? On tärkeämpää kaikki muu, Jumala aina unohtuu. 2. On juhla meille valmistettu hääsaliin Isän ylhäisen, on taivaan herkut varustettu, ne ovat lahja Jeesuksen. Jo kulkee kutsun tuojia ja kutsu koskee kaikkia. 3. Vaan moni meistä torjuu kutsun, se …

Virsi 412 – Miksi itkit, Vapahtaja

1. Miksi itkit, Vapahtaja, kyynelin niin katkerin, kun näit Jerusalemin? Israelin armahtaja, näit sen uskottomuuden, siksi itkit säälien. 2. Vielä nytkin surkutellen, Jeesus, säälit maailmaa synneissänsä hukkuvaa, kun se aina viisastellen pitää armon halpana, torjuu armahtajansa. 3. Hengelläsi, Herra, meitä varjele ja puhdista, parannukseen johdata, että enää kyyneleitä silmäsi ei milloinkaan vuoksemme käy vuotamaan. 4. …

Virsi 410 – Maailman tungoksessa käy

1. Maailman tungoksessa käy niin monet joutilaina. Ei tarkoitusta missään näy, on kaikki turhaa aina. Vaan työhön viinitarhaansa tarhuri kutsuu heitä. Hän, Jeesus, valtakuntaansa näin etsii eksyneitä. 2. Ei kuorma Herran antama, ei ies liikaa paina. Ei ole Herra ankara, vaan itse auttaa aina. Uskollisuutta katsoo hän, ei vajavaista työtä. Hän antaa armon, elämän ja …

Virsi 578 – Ylistä Herraa Jumalaa

1. Ylistä Herraa Jumalaa nyt, Suomen maa ja kansa. Yhdessä kaikki veisatkaa suuresta armostansa. On kallis, suuri asia Herralle laulaa kiitosta ajasta aikaan aina, ajasta aikaan aina. 2. On Herra maamme siunannut ja leivän meille suonut. Hän sanallaan on valaissut ja Hengen voimaa tuonut. Hän halki aikain johtaen ja vaaroissamme varjellen vapaaksi maan on tehnyt, …

Virsi 579 – Oi Herra, korkein valtiaamme

1. Oi Herra, korkein valtiaamme, kansaamme kaitse, armahda. Hengelläs siunaa päämies maamme ja esivaltaa johdata. Suo vallankäyttöön viisautta ja vastuun mieltä, rakkautta. 2. Oi Herra, siunaa Suomen kansa, tee siitä palvelijasi, se että täällä toimissansa sinua aina kuulisi. Suo mieli uskollinen meille, varjelus Suomen heimon teille. 3. Oi Herra, siunaa synnyinmaamme runsailla taivaan lahjoilla, niin …

Virsi 582 – Jos maatamme ei rakenna

1. Jos maatamme ei rakenna Jumala, auttajamme, niin työmme tyhjiin raukeaa, me turhaan harrastamme. Se minkä ihmisvoima loi, ei koskaan täällä kestää voi, jos tuki Herran puuttuu. 2. Jos kaupunkia varjella ei tahdo itse Luoja, niin turhaan valvoo vartija, on sillä heikko suoja. Ei kestä vahvin hallitus, jos puuttuu Herran siunaus, kuin kuiva puu se …

Virsi 593 – Maan päällä aina, ihminen

1. Maan päällä aina, ihminen, vieraana kuljet matkaten kaukaista maata kohti. Vain hetken viivyit kotona, kun elämä taas sinua jo taipaleelle johti. 2. Et hetkeksikään luopua saa täällä matkasauvasta, nyt vielä kuljet tiellä. Vie tiesi kohti kuolemaa, ja iäisyys kun aukeaa, on lepo vasta siellä. 3. Jos lieden luona istunet tai maailmalla matkannet levotta retkilläsi, …

Virsi 605 – Kun täältä, Jeesus, erkanen

1. Kun täältä, Jeesus, erkanen, sen katson voitokseni. Suot ilon, rauhan ikuisen luonasi sielulleni. Kuin siemen peltoon peitetään, niin ruumis maahan kätketään, vaan kirkkaana se nousee. 2. Pois riisun majan maallisen, saan syntipuvun heittää. On Jeesus tuonut autuuden, hän alastoman peittää. Elämän kruunun kerran saan, hän on sen rakkaudessaan minulle valmistanut. 3. Mä pääsen tyyneen …

Virsi 609 – Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää

1. Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää! On lähtöni lähellä aivan. Jo ruumiini riutuu ja uupunut pää nyt vaipuu jo vuoteelle vaivan. Saan nukkua murheista kohta. Kun hetkittäin rukoilin Herralta vain turvaa ja pääsyä tuskista, hän vastannut on, hän lapsensa lepoonsa johtaa. 2. En kantaja ristin mä ainoa lie, en viimeinen myöskään maan päällä, vaan …

Virsi 610 – Ah, kaikki kaataa kuolema

1. Ah, kaikki kaataa kuolema, näin täyttyy tahto Herran. Ei ketään kuolo armahda, vie jokaisen se kerran. Me teemme tänne majoja, vaan niistä täytyy luopua ja haudan majaan muuttaa. 2. Ei nuoruuteen voi turvata, ei terveyteen luottaa. Vanhemmat voivat lapsensa jo varhain hautaan saattaa. Ei kysy meiltä kuolema, ken on jo lähtöön valmiina tai kuka …

Virsi 612 – Etkö ole, ihmisparka

1. Etkö ole, ihmisparka, aivan arka, koska itket kaikki yöt, jaksat surra suuttumatta, uupumatta muistat tuonen surmatyöt. 2. Luojan käsky kuolemalla kulkevalla, käsky käydä maailmaan, hyvät, huonot lapsinensa, kaikkinensa syöstä, painaa poveen maan. 3. Syöksee, käskee, särkee, sortaa, multiin murtaa surma hirmukourillaan. Eivät auta toivotukset, voivotukset eikä pelko, parkukaan. 4. Siis on parku poistettava, katsottava …

Virsi 613 – Ken tuonen valtaa karttaa voi?

1. Ken tuonen valtaa karttaa voi? Se kaikki kerran kohtaa. Sen synti turmaksemme toi, se meidät hautaan johtaa. Suo, rakas Vapahtajamme, sen että muistaisimme, aikeita pahan luontomme valppaammin valvoisimme. 2. Ei valta eikä mahtavuus, ei nuoruus meitä auta, ei suojaa taito, viisaus, kun auki luodaan hauta. On lähdön hetki saapuva, se kaikki kohtaa kerran. Vaan …

Virsi 614 – Nyt edessäsi, Jumala

1. Nyt edessäsi, Jumala, vieraana kuljen täällä. Ei kotimaani oikea voi ollakaan maan päällä. En löydä rauhaa, lepoa, ennen kuin olet kutsuva pois minut rauhan maahan. 2. Ah, virran lailla vinhana käy elämäni juoksu, ja aikani on haihtuva kuin savu, sumu, tuoksu. Jo kohta joutuu loppuni, valmista minut, Herrani, lähtemään elämästä. 3. Nyt, Herra, katso …

Virsi 617 – Taivaassa, ratki taivaassa

1. Taivaassa, ratki taivaassa on autuus määrätön. Enkelten pyhäin seurassa on riemu ääretön, ja kasvoista niin kasvoihin myös nähdään Herra korkehin, Herramme Sebaot. 2. Taivaassa, ratki taivaassa iäinen päivä on. Se valossansa kirkkaassa myös voittaa auringon. Se päivä kirkas, loistava ja iäisesti paistava on Herra Sebaot. 3. Taivaassa, ratki taivaassa pyhien seura on, ja valittujen …

Virsi 623 – Taivaaseen käy matkamme

1. Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä. Kaanaanmaahan kuljemme koleoita korpiteitä. Täällä täytyy taivaltaa, taivaassa on isänmaa. 2. Taivaaseen on mieleni synnin maasta matalasta. Kuolemallaan Herrani nosti minut kuolemasta. Enkö täältä kaipaisi sinne kotimaahani? 3. Taivaaseen jo kehottaa meitä Herra sanallansa, taivasta se heijastaa valollansa, rauhallansa. Sinne, sinne taivaaseen tahdon iloon iäiseen. 4. …

Virsi 625 – Jeesus elää, turvani

1. Jeesus elää, turvani, hän on minut lunastanut. Siihen tyytyy sieluni, hän on armon lahjoittanut. Jeesukseni kanssa saan elää, käydä kuolemaan. 2. Jeesus elää, auttaja, häneen sydämeni luottaa. Hän vie minut luoksensa, miksi hätäilisin suotta! Hän on seurakunnan pää, minutkin hän herättää. 3. Jeesus, uskon siteellä sinuun olen yhdistetty. Toivo kirkas, elävä taivaaseen on kiinnitetty. …

Virsi 628 – En ymmärrä

1. En ymmärrä, millaista rauhaa, onnea maailma voisi tarjota. En ymmärrä. Taivaassa ainoastaan on riemu iankaikkinen. On siellä autuudestaan ihmeissään syntinen. 2. Ei itkua, ei siellä tuskaa, kipua, ei ahdistusta, haavoja. Ei itkua. Vain rauhaa luona Herran, kun murhe vaihtuu kiitokseen. Saan seppeleeni kerran, kun uskon Kristukseen. 3. Oi asunto, sen portit ovat helmistä, perustus …

Virsi 629 – Oi riemun rikkautta

1. Oi riemun rikkautta ylhäällä taivaassa, oi ihmekirkkautta, iloa ikuista! Ei sitä ihmismieli voi koskaan käsittää. Ei kertoa voi kieli, ei sanat selittää. 2. Kuin synkän syksyn säällä on vähän valoa, niin hämärästi täällä tiedämme taivaasta. On juhlariemu taivaan salattu ajassa. Se siintää tänne vaivaan kuin kuvastimesta. 3. Vaan joutuu muuttohetki, pois meidät korjataan, ja …

Virsi 403 – Oi Herra, vakavasti

1. Oi Herra, vakavasti suo meidän taistella, kun täällä kavalasti houkuttaa maailma. Kun kiehtoo kiusaajamme, rohkaise valvomaan ja auta, Jumalamme, sanaasi juurtumaan. 2. On sydän vilpillinen ja syntiin taipuva, sen tietää vihollinen ja alkaa kiusata. Hän turmioksi kääntää voi lahjat parhaatkin. Hän tarkkaa, voiko vääntää vääräksi suorankin. 3. Huudamme avuksemme sinua, Jumala, nyt tule voimaksemme, …

Virsi 402 – En tehdä hyvää voisi

1. En tehdä hyvää voisi, oi Herra, milloinkaan, jos Henkeäs et soisi minua ohjaamaan. Lastasi harhaavaa johdata armollasi. Vitsalla, sauvallasi vie tietä oikeaa. 2. Suo, että vaeltaisin turhuutta karttaen ja Hengen lahjat saisin, ilon ja rakkauden. Suo voimaa taistella ja hyvin kilvoitella, uskossa tavoitella elämän kruunua. 3. Oi, jospa harrastaisin vain hyvää, oikeaa ja pahaa …

Virsi 401 – Oi Herra, Henkes valo suo

1. Oi Herra, Henkes valo suo ja minuun puhdas sydän luo, armolla kruunaa, kaunista ja totuudessa vahvista. 2. Sinua kaipaan vieraaksi, ikävöin lohdutukseksi. Käy sydämeeni voimassa, rakkautesi lahjoita. 3. Nimesi suurta kunniaa suo elämäni kirkastaa. Varjele kiusauksissa, siteistä synnin irrota. 4. Taistele, Herra, kanssani, vahvista heikko uskoni. Suo luja toivo, kestävyys, pyhien kärsivällisyys. 5. Pois …

Virsi 394 – Minua tutkit, Herrani

1. Minua tutkit, Herrani, ja tiedät kaikki tekoni. Jokaisen tieni havaitset, myös ajatukset salaiset. Jos makaan, nousen, kävelen, jos missä lienen, näet sen. 2. Ei sanaa yhtään suustani voi päästä tietämättäsi. Elämän päivät vastaiset jo tunnet niin kuin entiset. Ei mikään tietämättäsi voi täällä tulla vastaani. 3. Oi tieto ihmeteltävä! Ei sitä järki käsitä. Ken …

Virsi 393 – Vakaana Herran teitä

1. Vakaana Herran teitä vaella ainiaan ja kaikki huolet heitä Jumalan hallintaan. Jos Herra siunausta ei anna töillesi, on turhaa ponnistusta parhaatkin rientosi. 2. Siis pyydä täällä täyttää Jumalan tahtoa, uskollisesti käyttää armonsa lahjoja. Kun vanhurskautta Herran käyt tavoittelemaan, muu hyvä kaikki kerran sinulle siunataan. 3. Uskossa Herran tiellä syntiä vastusta. Ei Vapahtaja kiellä apua, …

Virsi 391 – Armahda, oi Herra, meitä

1. Armahda, oi Herra, meitä, kuule seurakuntaasi! Älä kasvojasi peitä, pakenemme turvaasi. Sinä päältämme voit poistaa synnin palkan synkeän, sallit poluillemme loistaa päivän uuden, pysyvän. 2. Käskyjesi rikkojia säästä, Herra laupias. Pese synnin tahraamia verelläsi, armias. Käskyt maahan tallasimme, sinut murehdutimme. Himoihimme vajosimme, säästä meitä, Herramme. 3. Syntiemme orjuudesta, nälän, taudin vaivoista, vihollisten julmuudesta, kapinoista, …

Virsi 390 – Oi Jeesus, armon ruhtinas

1. Oi Jeesus, armon ruhtinas, sinua tahdon kiittää. Kun viivyt läsnä, laupias, niin turva, rauha riittää. Ken tielläsi vain vaeltaa, hän aina lohdutuksen saa, kun hänen kanssaan kuljet. 2. Mä yönkin synkän keskellä vaellan turvissasi. Käyt korven tiellä vierellä, en pelkää omanasi. Näin, Jeesus, suojaat vaaroissa, valolla täytät kirkkaalla myös ahdistuksen rotkot. 3. Ja vaikka …

Virsi 389 – Jumalan haltuun anna

1. Jumalan haltuun anna nyt tiesi, tarpeesi ja Herran huomaan kanna surusi, murheesi. Hän, joka sinut loi, sinulle hengen soi, tarpeesi kaikki tietää. Hän auttaa tahtoo, voi. 2. Niin heitä haltuun Herran ristisi, vaivasi, ne armossansa kerran hän kääntää parhaaksi. Ennen kuin luuletkaan hän ehtii auttamaan, ja ristit, tuskat, vaivat hän poistaa aikanaan. 3. Lujasti …

Virsi 387 – Herraamme aina luottaa saa

1. Herraamme aina luottaa saa, sen tietää kristikansa. Hän rakastaa ja lohduttaa kaikkia lapsiansa. Taivaaseen päin hän johtaa näin, me vaikka hätäilemme ja usein epäilemme. 2. Herraamme aina luottaa saa, jos ottaa hän tai antaa. Hän leivän meille lahjoittaa ja huolen meistä kantaa. Jos riemun suo tai ristin tuo, me häntä kiittäkäämme, tahtoonsa tyytykäämme. 3. …

Virsi 385 – Auta, oi Jeesus, kun eksytys suuri

1. Auta, oi Jeesus, kun eksytys suuri maata käy voimalla valloittamaan. Saatana väijyy nyt julmana juuri valmiina sieluja vangitsemaan. Maailman ruhtinas miettivi ansaa, kuinka se turmioon syöksisi kansaa, kuinka se turmioon syöksisi kansaa. 2. Auta, kun saatana, maailma, liha syntien orjaksi taivuttavat, kun tämän maailman ystävyys, viha pois sinun luotasi houkuttavat. Anna siis kuolemantuskaasi muistaa, …

Virsi 384 – Autuas, ken elämänsä

1. Autuas, ken elämänsä uskoo huomaan Jumalan, elää hänen lähellänsä, suostuu tahtoon Korkeimman. Ilo, onni, menestys, murhe, köyhyys, kärsimys, kaikki koituu parhaaksemme, myöskin kuolo voitoksemme. 2. Häilyvä on elämämme, varjo vaelluksemme. Monet vaiheet päivinämme täällä aina koemme. Eivät kestä aarteet maan, tieto, arvo, valtakaan. Emme saata yhtään jatkaa elämämme juoksun matkaa. 3. Herralla on tiedossansa …

Virsi 378 – Kaitse, Jeesus, paimen hyvä

1. Kaitse, Jeesus, paimen hyvä, laumassasi minua. Eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua. Luonasi saan turvan parhaan, auta, etten koskaan harhaan läheltäsi joutuisi, laumastasi luopuisi. 2. Hyvä paimen lampaitansa sydämestään rakastaa. Paimen myöskin omiltansa rakkautta aina saa. Hoida, Herra, laumassasi minuakin omanasi. Minä tahdon sinua rakastaa ja kuunnella. 3. Lammas seuraa paimentansa, paimen kaitsee lammastaan. …

Virsi 375 – Kun Herra hoitaa, paimentaa

1. Kun Herra hoitaa, paimentaa, ei silloin mitään puutu. Hän kaitsemasta minua ei väsy, ei hän suutu. Hän ruokkii taivaan leivällä ja elävällä vedellä virvoittaa sieluani. 2. Minua tiellä autuuden hän ohjaa Hengellänsä. Luo tuoreen, vehmaan laitumen hän kutsuu äänellänsä. Hän tuntee kaikki tarpeeni, hän täyttää köyhän sieluni armollaan avaralla. 3. Ja pimeässä laaksossa jos …

Virsi 367 – On autuasta Jeesukseen

1. On autuasta Jeesukseen kaikessa aina luottaa. En ystävääni sellaiseen milloinkaan turvaa suotta. Hän surun, ilon hetkinä on uskollisin ystävä. Hän voi ja tahtoo auttaa. 2. Ei sairaan sijaa karta hän, ei terveen juhlapöytää. Luo sielun köyhän, etsivän hän aina tiensä löytää. Hääjuhliin, surukoteihin hän saapuu lempein sydämin, jos kutsun saa hän sinne. 3. On …

Virsi 366 – Oi Isä meidän, huolen meistä kannat

1. Oi Isä meidän, huolen meistä kannat, leipämme meille joka päivä annat. Siis lapsen lailla sinuun luotamme ja hyvyyteesi, Isä, turvaamme. 2. Pois armiaasti käännät tuskan nuolet, huojennat kuorman, poistat liiat huolet. Johdattajaksi annat Henkesi, lohduttajaksi oman Poikasi. 3. Velkamme suuri vaikka painaa meitä, Kristuksen tähden luotasi et heitä. Anteeksi annat kaikki syntimme, haltuusi murheet, …

Virsi 355 – Jeesus, ilo elämäni

1. Jeesus, ilo elämäni, Jeesus, kerskaukseni, Jeesus, rikkauteni, älä hylkää pyyntöäni. Mailta synnin, kyynelten puoleesi nyt huokailen. 2. Murhe täällä painaa meitä, pelko aina ahdistaa, synnin suuruus kauhistaa. Siksi sielu kyyneleitä vuodattaa saa vaivoissaan, murehtia kurjuuttaan. 3. Kunniaa ja rikkautta, katoavaa maailmaa sydämeni rakastaa. Anna voimaa, viisautta houkutukset voittamaan, sinua vain seuraamaan. 4. Luonas, rakas …

Virsi 354 – Kristityn ilman ristiä

1. Kristityn ilman ristiä ei Herra olla anna. Siis suostu siihen nöyränä ja ristiäsi kanna. Hän lapsiaan rakkaimpiaan vie usein alle vaivan, lyö ankarimmin aivan. 2. Ei kristittyä ristittä milloinkaan tänne luotu. Se minkä saat nyt kärsiä, on parhaaksesi suotu. Ei Jumala voi sinua kurittaa vihassansa vaan rakkaudessansa. 3. Kristitty ilman ristiä ei rukoukseen taivu. …

Virsi 351 – Taas ahdistuksen alta

. Taas ahdistuksen alta huutoni kohoaa. Taas pyydän Jumalalta, hän voiko armahtaa. Tuo tuskaan huojennusta vain rauha Jumalan, ei antaa lohdutusta voi riemut maailman. 2. Näin, Herra, murheessani sinua muistelen ja näissä vaivoissani puoleesi huutelen. Ken täällä lohduttaisi sairasta sielua, jos, Herrani, en saisi sinua rukoilla? 3. Kun ennen, Jumalani, valitin vaivaani, niin, Herra, armossasi …

Virsi 340 – Herrasta veisaa kieleni

1. Herrasta veisaa kieleni, ylistää armoansa, ei unohtaa voi sieluni hyviä tekojansa. Kun etsin, niin hän vastasi, ja nöyrät kiitosvirttäni iloiten kuuntelevat. 2. Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen, ja jotka häntä pelkäävät, ne saavat varjeluksen. Ja ahdingonkin aikana on heillä rauhaa, iloa, kun Herra heitä hoitaa. 3. Kasvoihin Herran katsokaa, ne loistaa suloisesti, ja …

Virsi 335 – Kaikkivoipa Jumalamme

1. Kaikkivoipa Jumalamme, me jalkais juureen lankeamme nyt ylistäen, palvoen. Voimasi muut vallat voittaa, ja maa ja taivas kunnioittaa sinua, Luoja ikuinen. Näin kiittää kerubit ja laulaa serafit: Halleluja! On voimassaan ja armossaan niin suuri Herra taivaan, maan. 2. Taivaat kunniaasi loistaa ja päivä päivälle sen toistaa, yö yölle siitä muistuttaa. Valtaasi ja korkeuttas ja …

Virsi 333 – Kiitä Herraa, sieluni

1. Kiitä Herraa, sieluni, kieleni ja mieleni, hän on hyvä, armias, muuttumatta laupias. 2. Älä turvaa ihmisiin, voimakkaisiin, ylhäisiin. Suurimmatkin voimassaan heikot ovat auttamaan. 3. Maasta kaikki olemme, maaksi jälleen tulemme. Missä silloin mahtimme, suuruutemme, voimamme? 4. Autuas, ken uskossaan turvaa yksin Jumalaan, etsii Herran tahtoa, luottaa hänen armoonsa. 5. Jumala on sanallaan luonut taivaan, …

Virsi 329 – Kiitos nyt Herran!

1. Kiitos nyt Herran! Hän korkein on kuninkahamme. Pyhänä soikohon nimensä veisatessamme. Oi kristityt, hartaalla mielellä nyt soikohon hallelujamme! 2. Kiitos nyt Herran! Hän kaiken on alku ja luoja. Siipeinsä varjossa meillä on turva ja suoja. Huomaatko sen, kuinka on uskollinen armon ja autuuden tuoja? 3. Kiitos nyt Herran! Hän elämän meille on luonut. Hän …

Virsi 328 – Nyt kiitos Jumalan

1. Nyt kiitos Jumalan, kun hän on meidät luonut ja pyhän sanansa valoksi meille suonut. Jo ennen syntymää on Luoja varjellut ja aina kädellään vaaroissa ohjannut. 2. Nyt kiitos Jumalan, Jeesuksen, auttajamme. Hän, Poika Ihmisen, on meidän puoltajamme. Hän meidät kuolosta kuolollaan pelasti ja pahan vallasta verellään lunasti. 3. Nyt kiitos Jumalan, Hengen ja virvoittajan, …

Virsi 321 – Sinua, Jumala

1. Sinua, Jumala, kansasi tunnustaa, eteesi polvilleen maanpiiri lankeaa. Kerubit, serafit ja vallat korkeat taivaassa iäti kiitosta laulavat: Herramme Sebaot on pyhä Jumala, ja täyttää taivaat, maan hän kunniallansa. 2. Myös pyhät profeetat näin tuovat kiitoksen, kirkkaana ylistys soi apostolien. Marttyyrit laulullaan ja seurakuntasi sinua, Isämme, kiittävät alati, myös iankaikkista Poikaasi ainoaa ja Pyhää Henkeä. …

Virsi 313 – Eteesi, armon Jumala

1. Eteesi, armon Jumala, nyt ahdinkoni toisin, vaan niin en osaa rukoilla kuin osaavani soisin. Siis itse neuvo, opeta ja sydämeeni vuodata nyt rukouksen Henki. 2. Suo, Herra, voimaa, tahtoa minulle rukoukseen, lahjoita taivaan armoa heikkoonkin huokaukseen, niin ettei suu vain puhuisi, vaan koko sielu huutaisi sydämen syvyydestä. 3. Suo minun oikein rukoilla tahtosi mukaisesti …

Virsi 303 – Jeesus, aarteheni

1. Jeesus, aarteheni, riemu sydämeni, kuule ääneni. Katson sinuun aina, sydämeeni paina lohdutuksesi. Herrani, Jeesukseni, verelläsi minut ostit, armohelmaas nostit. 2. Vasten valtaa surman Jeesukselta turvan sydämeni saa. Vaikka vihollinen väijyy petollinen, Jeesus pelastaa. Myrsky soi ja salamoi, synnin syvyys uhkaa, pauhaa, Jeesus antaa rauhaa. 3. Poissa pedon valta, poissa kuolemalta kauhun mahti on. Kiitos …

Virsi 302 – Sinua, Jeesus, odotan

1. Sinua, Jeesus, odotan ja sydämeeni halajan. Se itsellesi valmista ja huoneeksesi kaunista. 2. Sinulle portit aukaisen, pois raivaa esteet sydämen. Se Hengelläsi pyhitä, sen ovi sulje synniltä. 3. Oi valon lähde ainoa, yö sielustani karkota, hyvyydelläsi rohkaise ja Hengelläsi valaise. 4. Tee köyhä sielu rikkaaksi aarteilla laupeutesi. Lahjoita rauha, viisaus, rakkaus, voima, luottamus. 5. …

Virsi 298 – Vapahtajani Jeesus on

1. Vapahtajani Jeesus on iloni aina verraton, kun kuljen täällä outona, vieraana, muukalaisena. 2. Jos ahdas onkin taivaan tie, se vaivain maasta kotiin vie. Ja Jeesus kun on kanssani, hän huojentaa mun matkani. 3. Olethan tieni, tähteni, mä horjahdan niin helposti. Varjele, etten eksyisi vaan vaeltaisin tielläsi. 4. Siis auta, Jeesus, matkalla, kun uuvun, nosta, …

Virsi 287 – Oi Herra, kuinka jouduinkaan

1. Oi Herra, kuinka jouduinkaan näin kauas poluiltasi ja kuinka aina uudestaan teen vastoin tahtoasi! On vihollinen vietellyt ja oma tahto eksynyt maailman, synnin teille. 2. Armosi, jota tarjosit, pois työnsin ynseästi. Synnistä vaikka varoitit, vain jatkoin ylpeästi. En kuullut, Herra, ääntäsi, vaiensin omantuntoni. Niin paaduin pahuuteeni. 3. Kuitenkin kiitän sinua, oi Herra maan ja …

Virsi 271 – Nyt kiitän riemuiten

1. Nyt kiitän riemuiten niin sydämin kuin kielin. Herraani rukoilen nyt luottavaisin mielin. Hän kuulee minua ja kutsuu Pojassaan taas uskalluksella eteensä astumaan. 2. Näin käskit rukoilla, Isäni, Jumalani. Puolusta minua nyt, Jeesus, auttajani. Ja lohduttajani, oi Henki totuuden, käy heikon voimaksi, kun Isää rukoilen. 3. Niin usein, Jumala, jo hyvyyttäsi näytit. Kun anoin uskossa, …

Virsi 270 – Enkö Herraa Jumalaani

1. Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi! Enkö suurta auttajaani ylistäisi hartaasti! Pohjatonta laupeutta lapsilleen hän osoittaa, Isän sydän armahtaa täynnä pelkkää rakkautta. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan. 2. Niin kuin kotka siivillänsä poikiansa peittelee, niin hän minut kädellänsä armiaasti suojelee. Äidinkohdussa jo antoi muodon, hengen, elämän, sieltä tähän hetkeen hän huostassansa hoiti, kantoi. Kaikki …

Virsi 266 – Oi Jeesus Kristus, Herramme

1. Oi Jeesus Kristus, Herramme, Jumalan Poika, turvamme, taivaasta astuit päälle maan vaivasta meitä auttamaan. 2. Nöyrästi, Herra, kiitämme suullamme, sydämellämme, kun tulit meidät perimään iäiseen taivaan elämään. 3. Nyt, uskollinen auttaja, armossa meitä johdata ja ohjaa askeleitamme lyhyen elinaikamme. 4. Sinulle auta elämään, uskossa täältä lähtemään, niin saamme kiittää ajassa ja iäisesti taivaassa.

Virsi 259 – Kiitetty Herra, joka kansallensa

1. Kiitetty Herra, joka kansallensa toi pelastuksen, antoi autuutensa. Hän lunastuksen meille valmisti, sen profeettainsa kautta ilmoitti. 2. Me odotimme laupeutta Herran, hän isillemme lupasi sen kerran. Hän muisti liittoaan ja lapsiaan ja tuli tänne meitä auttamaan. 3. Me vainoojista vapaat olla saamme, siis pelkäämättä Herraa palvelkaamme nyt pyhyydessä aina nöyrinä kaikkina elämämme päivinä. 4. …

Virsi 253 – Herra, joka vartioitset

1. Herra, joka vartioitset laitumesi lampaita, kutsut meitä, ruokit, kaitset kirkossasi sanalla. Anna meille paimeneksi opettaja oikea, sielujemme autuudeksi uskollinen kaitsija. 2. Valitsemaan auta meitä, Herra, paimen sellainen, joka etsii eksyneitä, ohjaa luokse Kristuksen, meitä tukee uskossamme, ehtii luokse heikkojen ihmisenä rinnallamme armostasi eläen. 3. Johdata siis vaaliamme, ylhäältä suo viisaus. Olkoon meillä oppaanamme omantunnon …

Virsi 240 – Herra, kaiken onnen tuoja

1. Herra, kaiken onnen tuoja, runsas lahjain antaja, Herra, siunauksen suoja, näiden puoleen katsahda, jotka pyhä sana nyt yhdeksi on liittänyt. 2. Siunaa heitä Hengelläsi, liitä heidät itseesi, kanna heitä kädelläsi, hoida aina tielläsi. Heitä sanan valolla matkallansa johdata. 3. Rakkautta, kestävyyttä armostasi heihin luo, anna yksimielisyyttä, terveyttä heille suo. Auta heitä toisiaan lohduttamaan, tukemaan. …

Virsi 235 – Armon lähde, Jeesuksemme

1. Armon lähde, Jeesuksemme, autuutemme ainoa, kuule meitä, Paimenemme, katso näitä nuoria. Ole heitä lähellä, Hengelläsi lämmitä. Kuule nuorten rukoukset, hiljaisetkin huokaukset. 2. Kasteessa jo heidät kannoit, Jeesus, seurakuntaasi, heille lupaukset annoit turvaksi ja toivoksi. Aina heille vakuuta armotyösi suuruutta. Auta heitä uskon tiellä käymään rohkealla miellä. 3. Jeesus, Hengelläsi heitä nosta, kanna, vahvista, etsi …

Virsi 234 – Jeesus, saavun kutsustasi

1. Jeesus, saavun kutsustasi alttarille luoksesi, valmista nyt sanallasi tähän hetkeen sieluni. Ystäväni vertaa vailla, kirkasta nyt itsesi. Lahjoillasi autuailla anna siunauksesi. 2. Ota vastaan elämäni, puhdista se armolla. Tahdon olla lähelläsi, Hengelläsi johdata. Kun jo kaitsit lapsuudessa, ole turva nuoruuden, oman tieni auetessa varjelusta tarvitsen. 3. Jeesus, anna armon koittaa, milloin eksyn tieltäsi. Viettelykset …

Virsi 233 – Oi Isä, Poika, Henki Herran

1. Oi Isä, Poika, Henki Herran, nimeesi meidät kastettiin. Myös minut kuolemaasi kerran, oi ristin Herra, liitettiin. Sen osan ihmeellisen sain, kun olin pieni lapsi vain. 2. Myös minut silloin lapseksesi, oi Isä taivaan, julistit, ja Vapahtaja, omaksesi veresi tähden omistit. Nyt, Pyhä Henki, lohdutat, Kristuksen armon kirkastat. 3. Ja seurassasi, Herra pyhä, päivästä päivään …

Virsi 226 – On autuas, ken Jeesusta

1. On autuas, ken Jeesusta sydämestänsä rakastaa, ja ilo suurin sielujen on läsnäolo Jeesuksen. 2. Hänestä kaunein laulu soi, ei suloisempaa kuulla voi, ei ajatella kalliimpaa kuin häntä, armon antajaa. 3. Hän nöyrille on armias, ahdistetuille laupias, verellään heidät puhdistaa ja Hengellänsä uudistaa. 4. Hän ainoa on iloni, vaivoissa virvoitukseni. Hän tuopi turvan tuskissa, elämän …

Virsi 223 – Oi Jeesus, armas ystävä

1. Oi Jeesus, armas ystävä, pelastajani synnistä, henkesi kalliin uhrasit, niin paljon meitä rakastit. 2. Nyt tulen armopöytääsi, on suuri minun syntini. On sydämeni rauhaton, se täynnä turmelusta on. 3. Vain sinä voit sen parantaa, synnistä minut puhdistaa. Voit alastoman verhota vanhurskauden vaatteella. 4. Rukoilen, armahtajani, tee sydämeni terveeksi. Oi puhdas lähde pyhyyden, nyt uutta …

Virsi 220 – Oi Jeesus, viimeisenä yönä

1. Oi Jeesus, viimeisenä yönä, ennen kuin kävit kuolemaan, rakkautesi suuren työnä soit liiton merkin autuaan. Lahjasta tästä, Jeesuksemme, sinulle kaikuu kiitoksemme. 2. Nauttiessamme ehtoollista uudelleen elpyy muistosi. Taas sydän tuntee taivaallista, palavaa rakkauttasi. Taas elävämmin aavistamme sen mitä kärsit puolestamme. 3. Ja omatunto vapiseva taas tyyntyy, kun me kuulemme: On maksanut jo Vapahtaja painavan, …

Virsi 215 – Oi armon merta ihmeellistä

1. Oi armon merta ihmeellistä, sen vesi voimallinen on, syyn kaiken pesee syntisistä, pois heistä torjuu tuomion. Se synnin vallan hukuttaa, kuin Nooan minut pelastaa. 2. Lahjasi kalliin, Jeesus, annoit niin vedessä kuin veressä. Kasteessa Isän helmaan kannoit, saan valtakunnan periä. Lapseksi taivaan pääsin niin, ristillä minut merkittiin. 3. Uudestisynnyin Jumalasta voimalla Herran kuoleman. Näin …

Virsi 211 – Oi Herra, kiitos sanastasi

1. Oi Herra, kiitos sanastasi, taas kylvit meihin siemenen. Niin korjaa kerran pelloltasi myös sato satakertainen. Parannus meissä vaikuta ja uskoon meidät taivuta. 2. Suo meidän täältä mennessämme niin sana puhdas säilyttää, se että juurtuu mielessämme ja kantaa hyvää hedelmää. Sen valo tiemme valaiskoon, menomme, työmme johtakoon. 3. Kuin vuolas virta aika kiitää, elämän iltaa …

Virsi 210 – Herramme Jeesuksen Kristuksen armo

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssamme, kaikkein kanssa! Aamen.

Virsi 201b – Tänne, Jeesus, tulimme

1. Tänne, Jeesus, tulimme pyhää sanaas kuullaksemme. Ole itse kanssamme, siunaa sana sieluillemme. Irrota nyt maasta mielet, kiitokseesi käännä kielet. 2. Sokaistu on järkemme, synnin sumu sielun peittää. Siis, oi Jeesus, valaise, auta hengelläsi meitä. Uudeksi luo sydämemme, että sanaas tottelemme. 3. Jeesus, valo maailman, sydämiimme aina loista. Kirkas kuva Jumalan, sielun pimeys jo poista. …

Virsi 201a – Tänne, Jeesus, tulimme

1. Tänne, Jeesus, tulimme pyhää sanaas kuullaksemme. Ole itse kanssamme, siunaa sana sieluillemme. Irrota nyt maasta mielet, kiitokseesi käännä kielet. 2. Sokaistu on järkemme, synnin sumu sielun peittää. Siis, oi Jeesus, valaise, auta hengelläsi meitä. Uudeksi luo sydämemme, että sanaas tottelemme. 3. Jeesus, valo maailman, sydämiimme aina loista. Kirkas kuva Jumalan, sielun pimeys jo poista. …

Virsi 199 – Nyt kiittäkää! On Herra hyvä

1. Nyt kiittäkää! On Herra hyvä, on armoliitto ikuinen. Nyt veisatkaa! On Herra hyvä, on armoliitto ikuinen. Kun huusin Herraa hädässäni, hän kuuli, riensi auttamaan. Tien aukaisi hän edelläni, johdatti paikkaan avaraan. 2. Siis auki portit ylistyksen! Käykäämme Herraa kiittämään. Myös alla vaivan, kärsimyksen kiitämme hänen nimeään. Kun tuomme armon alttarille sydämet köyhät uhrina, hän …

Virsi 193 – Autuuden ja armon sana

1. Autuuden ja armon sana kulkee maihin kaukaisiin, valheen vallat voittavana tunkee kansain sydämiin, särkee kahleet saatanan, auttaa alta kuoleman. 2. Valon, vapauden sana kaataa väärät jumalat, pelon muurit murtavana johtaa kansat sokeat valkeutta seuraamaan, Herraa kunnioittamaan. 3. Herran ristin, voiman sana seurakunnan rakentaa, lippunamme loistavana Herran kansaa kokoaa, rukouksen hengen suo, vahvan uskalluksen tuo. …

Virsi 186 – Nyt kuinka kiittäisimme

1. Nyt kuinka kiittäisimme, oi Herra, armosta ja kuinka näkisimme sen kyllin suurena! Ei armon avaruutta voi koskaan ymmärtää, ei suurta rakkautta voi sydän käsittää. 2. Me saimme totuutesi kirkkaana sanassa. On läsnä autuutesi rakkaassa Pojassa. On hänen sydämensä hyvyyttä tulvillaan, kun meidät omiksensa hän ottaa armossaan. 3. Voi suurta sokeutta, jos kuullaan enemmän maailman …

Virsi 185 – Herra, annat sanassasi

1. Herra, annat sanassasi meidän kuulla äänesi, saatat julki totuuttasi sieluillemme valoksi. Auta, että minäkin siinä sinut löytäisin. 2. Herran suurta viisautta järkeni ei tajua. Taivaallista kirkkautta en voi silmin katsoa. Auta, että silmäni totuutesi näkisi. 3. Isä taivaan, avarasti saarnata suot sanaasi, kansallesi laupiaasti avaat armoporttisi. Minullekin avaa se, armotyösi valaise. 4. Jeesus, sinä …

Virsi 183 – On meillä aarre verraton

1. On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa. Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme, sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme. 2. Kun ruoste, koi ja aika syö muun kaiken säälimättä, kun usein päättyy ihmistyö valmiiksi ehtimättä, kun maa ja taivas häviää ja aika loppuu kerran, …

Virsi 172 – Nyt kansat kaikki laulakaa

1. Nyt kansat kaikki laulakaa kiitosta Jumalalle ja ylistystä veisatkaa elämän antajalle. Hän sanansa ja tekonsa tuo yhä keskellemme. On siinä autuutemme. 2. Poikansa rakkaan kuolemaan hän antoi edestämme. On Jeesus tullut auttamaan meitäkin synneistämme. Hän piinallaan ja voitollaan toi meille sovituksen ja täyden lunastuksen. 3. Käy, seurakunta Kristuksen, liikkeelle rohkeasti! Vie armon hyvä uutinen …

Virsi 168 – Suo, Herra, sama Henki meille

1. Suo, Herra, sama Henki meille kuin annoit kerran apostoleille. Hän heidät johti vaarain teille rohkeina viemään sanaa kaikille. He veivät armokutsun maailmaan, Henkesi auttoi siihen uskomaan. 2. Siis anna saman Hengen yhä ohjata kaikkialla työtäsi, ja kutsu vielä, Herra pyhä, työntekijöitä valtakuntaasi. On paljon kypsynyttä eloa, vaan vähän väkeä on pellolla. 3. Kun itse …

Virsi 167 – Uskomme Jumalaan

1. Uskomme Jumalaan, Isään ja kaiken luojaan, maailman kaitsijaan ja kaikkein lahjain suojaan. Hän, Herra laupias, määrätön voimassaan, on kaikkivaltias taivaassa, päällä maan. 2. Uskomme Jeesukseen. Hän uhrin kalliin antoi, hän, syytön, ristilleen maailman synnin kantoi. Nyt Isän vertainen on Poika taivaassa, hänelle iäinen kiitos ja kunnia. 3. Uskomme Henkehen, pyhyyden, voiman tuojaan ja panttiin …

Virsi 163 – Herätkää! niin huuto kaikaa

1. ”Herätkää!” niin huuto kaikaa, ”ei enää unta eikä aikaa!” Se ääni kuullaan haudoissa. Lunastetut, havahtukaa, Jumalan lapset, kokoontukaa maailman Herran kutsusta! Yö kuoleman on nyt iäksi päättynyt, halleluja! Valmistukaa ja katsokaa: iäinen päivä kohoaa. 2. Soikoon kiitos ikuisesti! Niin kauan taistelumme kesti, jo rauha koitti vihdoinkin. Riemu täyttää sydämemme, kun Kristus seisoo keskellämme nyt …

Virsi 159 – Ken Jumalan tuomion torjua voi

1. Ken Jumalan tuomion torjua voi, se läheltä löytää ja kaukaa. Kun Jeesuksen tullessa pasuuna soi, niin kuinka sen kestänen, raukka? Mua syntistä armahda, Herra! 2. Kun taivasta katson, niin huomata saan: on syntini kirjattu sinne, ne vaikkakin tehty on kätköissä maan. Voi minnekä pakenen, minne? Mua syntistä armahda, Herra! 3 Vain itseeni tuijotan päivät …

Virsi 156 – Hautaan kaikki kaatuu kerran

1. Hautaan kaikki kaatuu kerran, vastassamme Kristus on. Kaikki kootaan eteen Herran, koittaa päivä tuomion. Silloin meidät tutkitaan, tili tarkka vaaditaan teoistamme, puheistamme, myöskin ajatuksistamme. 2. Jeesus, Hengelläsi auta, etten pelkoon nääntyisi. Auta, että uskon kautta nyt jo elän kanssasi. Asu, Jeesus, minussa, että pysyn sinussa. Anna minun sinuun luottaa, Hengen hedelmiä tuottaa. 3. Maailma …

Virsi 137 – Armollaan Herra ennättää

1. Armollaan Herra ennättää turvaksi omillensa, ja enkelinsä lähettää hän heidän avuksensa. Me saamme laulaa ilolla. On enkeleitä suojana myös tänään matkallamme. 2. He varjelevat lapsuuden ja nuoren elämämme, seuraavat päiviin vanhuuden, kulkevat lähellämme. Me saamme laulaa ilolla. He saattavat myös kuollessa iäiseen kotiin meitä. 3. Näin Herran omat matkallaan turvassa olla saavat ja Pyhä …

Virsi 133 – Halleluja! Nyt ylistys

1. Halleluja! Nyt ylistys, kunnia, voima, väkevyys Isälle, luojallemme! On hänen yksin kirkkaus, on hänen valta, viisaus. Kunnia Herrallemme! Pyhä, pyhä! soikoon maassa, taivahassa. Halleluja! Herra liitossaan on luja. 2. Halleluja! Nyt kunnia Pojalle olkoon korkea, Jumalan Karitsalle. Hän osti meidät pyhällä, kalliilla liiton verellä kansaksi Jumalalle. Pyhä, pyhä! soikoon maassa, taivahassa. Halleluja! Herra liitossaan …

Virsi 132 – Oi rakas Isä, luojamme

1. Oi rakas Isä, luojamme, hyvyyden kaiken lähde, anteeksi anna syntimme Poikasi piinan tähden. On tuomiosi vanhurskas, vaan ole meille laupias, niin että kuuliaisina nyt uskossa sinua voimme palvella. 2. Oi Jeesus Kristus armias, valosi anna koittaa. Vain sinä, voitonruhtinas, voit surman vallat voittaa. Kalliilla uhriverellä lunastit meidät synnistä. Kansaasi muista, armahda ja pelasta, kaikesta …

Virsi 127 – Luoja kolmiyhteinen

Luoja kolmiyhteinen, nyt puolla lapsiasi. Auta alta syntien, suo kuolla turvissasi. Vihollinen karkota, suo vahva usko meille ja ole lohdutuksena murheisiin vaipuneille. Päästä meidät pahasta ja ole turvanamme ja säästä kiusauksista, oi Herra, auttajamme. Siihen aamen sanomme ja veisaamme halleluja.

Virsi 120 – Käy, Pyhä Henki, luokseni

1. Käy, Pyhä Henki, luokseni, sytytä kylmä mieleni, lämmitä sydämeni. Armosi anna johtamaan, oikeaan suuntaan ohjaamaan, tee Kristus Herrakseni. 2. Mua totuuteesi taivuta, ymmärrys nöyrä lahjoita tuntemaan tahtoasi. Tee sydämeni puhtaaksi, uudista palvelukseesi nyt, Henki, voimallasi. 3. Oi armas voiman antaja, suo, että koko sielusta tahtosi voisin täyttää, uskoa yksin Herraani ja lähimmäisten parhaaksi lahjasi …

Virsi 119 – Henki, armon tuoja

1. Henki, armon tuoja, lohdutuksen suoja, asu luonani. Rakkauden tulta, uutta voimaa sulta pyydän sieluuni. Sytytä nyt kylmä mieli, voimistuta heikko kieli. 2. Henki meissä kiittää, heikot yhteen liittää, Herraa kirkastaa. Auta, että voisin aina, niin kuin soisin, häntä rakastaa, kiittää häntä lahjoistansa, kasvaa hänen armossansa. 3. Murhe kyllä vaivaa, tuska mieltä kaivaa, Henki, lohduta. …

Virsi 118 – Jumala, anna Henkesi

1. Jumala, anna Henkesi, on hänet oma Poikasi luvannut uskoville. Me rukoilemme sinua: Lähetä Henki taivaasta kaikille kaipaaville. 2. Henkesi lahjaa päällä maan ei ansiosta ainutkaan voi saada palkaksensa. Sen kuollessansa ristillään ansaitsi Kristus verellään ja antaa omillensa. 3. Jumalan Hengen turvissa saan taivaan tietä kulkea, hän neuvoo, ohjaa meitä. Ja hänen viittaamansa tie autuuteen, …

Virsi 116 – Oi Pyhä Henki, majasi

1. Oi Pyhä Henki, majasi tee meihin, anna lahjasi, käy Herraa kirkastamaan. Oi taivaan suuri valkeus, kirkasta Herran rakkaus, käy meitä johdattamaan. Tälle tielle rukouksen, kilvoituksen voimaa anna. Kristukseen suo toivo panna. 2. Nyt Hengen liekki, leimua, pois synti polta sanalla, pois saasta sielustamme, niin että puhdistettuina kuin kulta, tullut ahjosta, pyhästi vaellamme. Suojaa, voimaa …

Virsi 109 – Kun nousit Isän kunniaan

1. Kun nousit Isän kunniaan taivaaseen, Jeesukseni, jäin ikävöimään päälle maan, jäi murhe seurakseni. Nyt kuljen täällä vieraana, on isänmaani kaukana. 2. Ei täältä sinne katseeni luoksesi kanna vielä, vaan silti heikko ääneni jo nytkin kuullaan siellä. Kun täällä huokaan, Herrani, saan sieltä vastauksesi. 3. Nyt uskoani vahvista ja tue toivoani. En jaksa, ellet johdata …

Virsi 108 – Oi suuri Voitonruhtinas

1. Oi suuri Voitonruhtinas, sä voitit kuolon kuolollas maailman synnit kantain. Nyt istuimelleen taivaassa korotti sinut Jumala haltuusi kaiken antain. Jeesus Kristus, kunniassa korkeimmassa muista meitä, armon suojaan meidät peitä. 2. Nyt palvelevat kerubit ja ylistävät serafit sinua taivaassasi, kun, Vapahtaja maailman, sait herruuden ja kunnian ja istut vallassasi. Kiitä siitä, sielu, yhä, hän on …

Virsi 102b – Murhemielin, kyynelöiden

1. Murhemielin, kyynelöiden oppilasta kaksi käy mestariaan ikävöiden, Jeesusta ei enää näy. Mutta katso, Jeesus siellä lähestyy jo heitä tiellä, heidän kanssaan vaeltaa. Kohta murhe kaikkoaa. 2. Moni arka kulkee tiellä hiljaisessa murheessaan, niin kuin Jeesus yhä vielä olisikin haudassaan. Moni kulkee yksinänsä, huokaa epäilyksissänsä, kunnes täyttää sydämen läsnäolo Jeesuksen. 3. Tiedän, ettei Jeesus jätä …

Virsi 102a – Murhemielin, kyynelöiden

1. Murhemielin, kyynelöiden oppilasta kaksi käy mestariaan ikävöiden, Jeesusta ei enää näy. Mutta katso, Jeesus siellä lähestyy jo heitä tiellä, heidän kanssaan vaeltaa. Kohta murhe kaikkoaa. 2. Moni arka kulkee tiellä hiljaisessa murheessaan, niin kuin Jeesus yhä vielä olisikin haudassaan. Moni kulkee yksinänsä, huokaa epäilyksissänsä, kunnes täyttää sydämen läsnäolo Jeesuksen. 3. Tiedän, ettei Jeesus jätä …

Virsi 100 – Sait, Jeesus, täyden voiton

1. Sait, Jeesus, täyden voiton, lunastit laumasi. Toit uuden päivän koiton, oi voitonsankari. Aukeni haudan salpa ja murtui kuolon valta, kun nousit haudasta. 2. Näin nousit kunniassa, maan täytät valolla. Kuoleman maailmassa soi kiitos voitosta. On ilo enkeleillä, on riemu, rauha meillä ja toivo autuuden. 3. Ei voimaa kuolemalla, se vaikka kauhistaa. Saa ruumis mullan …

Virsi 99 – Jeesus elää, Herrani!

1. Jeesus elää, Herrani! Kuolemalta murtui valta. Hän on vapahtajani kuoleman ja synnin alta. Jeesus auttaa, pelastaa, siihen tahdon uskaltaa. 2. Jeesus elää, Herrani! Hänessä on kaikki luotu, minullekin iäksi elämä ja armo suotu. Minkä Herra vakuuttaa, siihen tahdon uskaltaa. 3. Jeesus elää, Herrani! Älä pelkää, syntisparka. Hän on minun turvani, häneen luottaa sydän arka. …

Virsi 98 – Jo nousit haudastasi

1. Jo nousit haudastasi, oi voitonsankari, saan sinun voitostasi elämäntoivoni. Nyt iloiten voin kuolla, kun kanssas nousta saan ja haudan tuolla puolla luvatun perin maan. 2. Myös sinä nukuit maassa, toit hautaan rauhasi. Levossa autuaassa saa olla ruumiini. Se maasta luotiin kerran ja maahan jälleen jää, vaan maasta ääni Herran sen eloon herättää. 3. Myös …

Virsi 89b – Nyt herää yöstä, henkeni

1. Nyt herää yöstä, henkeni, jo päivä kirkas koitti. Herraasi vastaan kiirehdi, hän turman vallat voitti. Hän haudan teljet murskasi, tuonelan portit aukaisi riemuksi ihmiskunnan. 2. Jo herää synnin haudasta ja nouse toivoon uuteen. Katseesi nosta uskossa jo taivaan ihanuuteen. Pois hylkää turha maailma, saat rauhan Ylösnousseelta, ylhäältä juhlariemun. 3. Kun murhe painaa rintaasi kuin …

Virsi 89a – Nyt herää yöstä, henkeni

1. Nyt herää yöstä, henkeni, jo päivä kirkas koitti. Herraasi vastaan kiirehdi, hän turman vallat voitti. Hän haudan teljet murskasi, tuonelan portit aukaisi riemuksi ihmiskunnan. 2. Jo herää synnin haudasta ja nouse toivoon uuteen. Katseesi nosta uskossa jo taivaan ihanuuteen. Pois hylkää turha maailma, saat rauhan Ylösnousseelta, ylhäältä juhlariemun. 3. Kun murhe painaa rintaasi kuin …

Virsi 86 – Maailman ääriin kaikukoon

1. Maailman ääriin kaikukoon riemuinen sanomamme! Kansojen suureen ahdinkoon se soikoon iloamme: Nyt Kristus nousi haudastaan, hän voitti kuolon ruhtinaan ja tuonen vallan mursi. 2. Kuolleena nukkui Sankari, kuin kuoleman ois voitto, vaan kolmas päivä valkeni, elämän uuden koitto. Hän yltään kuolon kahleet loi, hän voiton sai, hän toivon toi keskelle kuolemaamme. 3. Ei vielä …

Virsi 84 – Nyt se suuri päivä koitti

1. Nyt se suuri päivä koitti, armon päivä valkeni. Haudan hirmut Kristus voitti, vankeuden vangitsi. Kärsitty on tuomiomme, noussut armonaurinkomme. 2. Missä on nyt valtikkanne, helvetti ja kuolema? Käärme, viekas ruhtinaanne, menetti jo valtansa. Voiman Kristus ryösti teiltä, synnin kahleet särki meiltä. 3. Orjina me orjan töitä teimme alla synnin lain, pelko ruoski nääntyneitä syvemmälle …

Virsi 82 – On ehtoo jo

1. On ehtoo jo, ja aurinko jo laski murheessansa. Ristinpuusta otetaan Jeesus kuoltuansa. 2. En tuskatta voi katsella nyt hautaamista Herran. Rakkaat kasvot kohdata saanko vielä kerran? 3. Näin kärsivää, näin lempeää ei ollut ketään toista. Herran suu on vaiennut, kasvot eivät loista. 4. Hän runneltu ja surmattu on syntieni tähden. Kuinka nyt en itkisi …

Virsi 79 – Oi Jeesus, lähde autuuden

1. Oi Jeesus, lähde autuuden, mun elämäni iäinen, sä kärsit ristinkuoleman mun edestäni katkeran. 2. Sä kärsit kaiken vaivani, mun tuskani ja haavani, kun sinut, Jeesus, ruoskittiin ja puolestani tuomittiin. 3. Nuo kädet, jotka vaivasta auttoivat monta sairasta, on lyöty puuhun nauloilla, nyt veri tiukkuu haavoista. 4. Nuo jalat uupumattomat vain rauhan teillä kulkivat. Nyt …

Virsi 68 – Ristinpuussa Golgatalla

1. Ristinpuussa Golgatalla salamoivan vihan alla riippuu Poika Jumalan. Järkkyy maa, on taivas musta, Isä ei suo vastausta huutoon Pojan ainoan. 2. Tuska polttaa katkerasti, vihan malja pohjaan asti juotava on Jeesuksen. Itseään ei paimen säästä, hukkumaan ei meitä päästä, kantaa synnit kaikkien. 3. Puolestamme hyljättynä, pilkattuna, syljettynä Herra nääntyy kuolemaan. Murru, kova sydämeni, katso, …

Virsi 67 – Tulkaa kaikki, katsokaatte

1. Tulkaa kaikki, katsokaatte piinaa rakkaan Herramme. Itkekää, valittakaatte, kärsii Vapahtajamme. Kellä vaiva sellainen ollut on kuin Jeesuksen! 2. Käsistänsä, jaloistansa on hän ristiinnaulittu, verisessä kruunussansa vaipuu päänsä runneltu. Kellä vaiva sellainen ollut on kuin Jeesuksen! 3. Sappea ja etikkata hänen juodakseen he toi pilkkaa tehden katkerata: ”Alas astukoon, jos voi!” Kellä vaiva sellainen ollut …

Virsi 66 – Jeesusta nyt Golgatalle

1. Jeesusta nyt Golgatalle lähtekäämme seuraamaan, rientäkäämme ristin alle Vapahtajaa kuulemaan. Sielun parhaan ystävän viime sanaa seitsemän olkoot aina muistossamme, ristin tiellä voimanamme. 2. Jeesus, sinun otsaltasi tihkuu tuska verinen. Silti huomaat piinaajasi, säälit heitä rukoillen: ”Anna heille, Isäni, pahat teot anteeksi!” Rukoilethan, auttajani, näin myös minun puolestani. 3. Tunnet tuskat lähimpäisi, tiedät neuvon murheeseen, …

Virsi 63 – Oi rakkain Jeesukseni

1. Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen, jo särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen. Sua taivaan kunnialla ylhäällä palveltiin, nyt orjantappuralla pää pyhä kruunattiin. 2. Ah kuinka, Herra taivaan, säikähtyy sieluni, kun kärsimääsi vaivaan on syynä syntini. Kuoleman, synnin orja vain vihan ansaitsin. Ristisi tähden kurja sain armon kuitenkin. 3. Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi. …

Virsi 58 – Kas Karitsata Jumalan!

1. Kas Karitsata Jumalan! Hän raskaan kuorman kantaa. Hän kantaa synnit maailman, itsensä alttiiks antaa. Hän kulkee pilkkaan katkeraan ja piinaan, tuskaan kauheaan, kuoleman kovan vaivaan. Hän suostuu teurasuhriksi ja kestää kaiken nöyrästi, ääneti kärsii aivan. 2. Tuo puhdas uhrikaritsa on rakkain Jeesuksemme. Hän kuoli kaikkein puolesta synneistä päästäksemme. Oi Isä, aivoitustasi, kun kuolemasta Poikaasi …

Virsi 56 – Tutkimaan, oi Jeesus, auta

1. Tutkimaan, oi Jeesus, auta kärsimystäs katkeraa, kuolemaasi kauheaa. Siitä sielu lohdutuksen uskossa nyt omistaa, levon vaivoissansa saa. 2. Saata minut, Jeesukseni, turhuudesta maailman turviin veren kalleimman. Anna rauha tunnolleni, poista tuskat painavat, epäilykset vaikeat. 3. Avaa silmät, että saisin rakkauttas katsella, Jeesus, uhrikaritsa. Kannat synnit ristinpuussa puolestani kärsien vihan liekin hirmuisen. 4. Nöyränä ja …

Virsi 47 – Jeesus, kirkas tähteni

1. Jeesus, kirkas tähteni, aamunkoitto Jaakobista, tahdon antaa lahjaksi, mitä vain on antamista. Kaikki armoa on vain. Tahdon antaa mitä sain. 2. Annan kiitosuhriksi avunhuudon, katumuksen. Annan kaikki puutteeni, köyhän uskonrukouksen. Armas Lapsi, kuulet sen, itse vastaat aamenen. 3. Uskon, lahjan kalleimman, sinulta sai sydämeni. Käyttöösi nyt luovutan, Herra, kaikki jäseneni. Pyhitä siis ruumiini eläväksi …

Virsi 46 – Taivaan kirkas tähti kerran

1. Taivaan kirkas tähti kerran tietäjiä itämaan johdatteli luokse Herran loistavalla valollaan häntä kunnioittamaan, kiittämään, rukoilemaan. 2. Sama kirkas tähti täällä yhä meitä valaisee, Betlehemin seimen päällä maailmalle säteilee. Tunnet tähden kirkkaimman, se on sana Jumalan. 3. Sanan valossa nyt meitä, Jeesus armas, kasvata. Harhateille eksyneitä luoksesi näin johdata. Anna kirkas tähtesi kaikkialle valoksi. 4. …

Virsi 45 – Oi Kristus, valtiaamme

1. Oi Kristus, valtiaamme ja poika Daavidin, hallitset, kuninkaamme, iäisiin aikoihin. Nyt siunaa lahjoinesi myös meitä kaikkia, tee meidät omiksesi, suo autuus armosta. 2. Kun viisaat itämaasta luo seimen saapuivat, he tiedon kuninkaasta ja tähden tunsivat. Nyt meitä sanan tähti johdattaa luoksesi. Se taivaastasi lähti valoksi, oppaaksi. 3. Oi suurin kuninkaista, et etsi kunniaa, et …

Virsi 44 – Jerusalem, katse nosta

1. Jerusalem, katse nosta, kaikki kansat, katsokaa! Öisen taivaan pimennosta uusi tähti kohoaa. Se on Herra Jeesuksemme, hän on tullut keskellemme. 2. Synkät varjot pakenevat aamutähden noustessa. Kirkkaat säteet valaisevat maailmaamme taivaasta. Autuas, ken matkallensa Jeesuksen saa seuraksensa. 3. Pimeässä harhailimme ennen Herran tuloa. Hämärässä hapuilimme ilman taivaan toivoa. Maallisiin vain kiintyi mieli, maasta yksin …

Virsi 41 – Jeesus, nimi verraton

1. Jeesus, nimi verraton, olkoon tunnussananamme. Ainut turvamme hän on, kun taas vuotta aloitamme. Olkoon Herran omilla Jeesus-nimi lippuna! 2. Pyhä nimi Jeesuksen soikoon seurakunnissamme. Armon hyvä uutinen kaikukoon taas kirkossamme, että saamme vapaina Herrassamme iloita. 3. Jeesus, kalliin veresi anna olla aarteenamme, että lunastuksesi luottavasti omistamme. Anna vuosi vuodelta meidän kasvaa armossa. 4. Jeesus, …

Virsi 40 – Oi nimi kaikkein suloisin

1. Oi nimi kaikkein suloisin, mainittu ihmiskielin, kiitetty kielin tuhansin ja palavaisin mielin. Oi Jeesus Kristus, kuinka me nyt edessäsi voisimme kylliksi kumartua! 2. Iäksi kuolon tuskista ja tuomiosta säästit, oi maailman Vapahtaja, synnistä meidät päästit. Nimesi luja linna on, on siinä turva verraton. Ken muu voi meitä auttaa? 3. Jo ennen aikain alkua, kun …

Virsi 37 – Taas on yksi vuosi mennyt

1. Taas on yksi vuosi mennyt saamastani ajasta. Siitä kannan kiitoksen nyt, kaiken annoit lahjana. Kiitos, armon Jumala, hyvyydestä kaikesta. Minut muistit koko vuoden voimaa, siunausta suoden. 2. Kuinka käytin ajan menneen, antamasi lahjatkin? Yhtä huonosti kuin ennen kunniaasi kirkastin. Lähimmäisen laiminlöin tekemättä jäänein töin. Kantanut en ristiäni nurkumatta, mielelläni. 3. Tällaiseksi edessäsi, Herra, tunnen …

Virsi 29 – Synkkä yö maan peitti aivan

1. Synkkä yö maan peitti aivan, vaan meitä sääli Herra taivaan ja lausui: ”Tulkoon valkeus!” Saapui Kristus, yömme haihtui ja päivään pimeys jo vaihtui, näin koitti uusi kirkkaus. Jumala, ihminen, luotuinsa vertainen. Riemuitkaamme! Hänessä saa nyt kaikki maa sen mitä sielu janoaa. 2. Kristus, aurinkomme, loistaa, yön synkät varjot maasta poistaa, ei päivä laske milloinkaan. …

Virsi 26 – Oi armon lähde autuas

1. Oi armon lähde autuas, elämän suuri ruhtinas ja taivaan kirkas aamunkoi, sinulle virtemme nyt soi. 2. Sinulle kiitos, kunnia, Jumalan Poika armoisa, kun viimein saavuit luoksemme, kaivattu, kallis vieraamme. 3. Jo aivan alkuajoista on ikävöity sinua. Näin huokasivat kaivaten profeetat kanssa isien: 4. Ah, milloin saapuu Messias, Siionin suuri kuningas? Hän päästää meidät kahleista …

Virsi 25 – Nyt seimellesi seisahdan

1. Nyt seimellesi seisahdan, oi Jeesus, autuuteni, ja maahan asti kumarran Herralle, luojalleni. Sain elämäni, kaikkeni, sinulta synnyinlahjaksi. Ne ota, Jeesus, vastaan. 2. En ollut vielä syntynyt, kun synnyit auttajaksi. En armoasi kysynyt, kun tulit turvaajaksi. En vielä ollut päällä maan, kun riensit tänne maailmaan, aukaisit meille taivaan. 3. Yö synkkä peitti silmäni, vaan tulit, …

Virsi 542 – Nyt, Herra, aamun tullen

1. Nyt, Herra, aamun tullen tuon nöyrän kiitoksen, kun viime yönä jälleen soit levon suloisen. Myös kaikki rakkaani taas varjelukseen suljit ja kanssamme näin kuljit ja annoit rauhasi. 2. Taas annoit aamun koittaa, yön synkän hälvetä, auringon valon voittaa ja päivän seljetä. Suo, että tielläsi myös tänään vaeltaisin ja aina noudattaisin, oi Herra, mieltäsi. 3. …

Virsi 10 – Iloitse, kaikki kansa

1. Iloitse, kaikki kansa, nyt armon aikana, kun tullut taivaastansa on Jeesus, auttaja. Hän kulkee aasillaan. On hänen voima, valta, vaan valta saatanalta jo kaatuu kokonaan. 2. Ei etsimään hän tullut maan päältä valtikkaa, kun vallassansa ollut on aina taivas, maa. Ei valtasuuruuttaan hän tahtonutkaan näyttää. Hän Isän tahdon täyttää ja suostuu kuolemaan. 3. Te …

Virsi 9 – Kristus tulee, kuningas

1. Kristus tulee, kuningas! Riemuviesti kertoo siitä. Saapuu rauhanruhtinas, sydämeni nöyrry, kiitä! Annan valtiaalleni elämäni, kaikkeni. 2. Kristus, tule! Olenhan kastettu jo omaksesi. Anna sanan siunaavan kirkastaa sun autuutesi, että portit avaisin, vastaan sinut ottaisin. 3. Kristus, tule perkaamaan synnin saasta sielustani. Itse en voi milloinkaan pestä omaatuntoani. Sen vain veri puhdistaa, armo sielun kaunistaa. …

Virsi 8 – Nyt tahdon käydä vastaan

1. Nyt tahdon käydä vastaan maailman auttajaa, vaan kuinka voisin tietä hänelle valmistaa? Oi Jeesus Kristus, itse valaise minutkin, niin että tullessasi valmiina olisin. 2. Kuin kansa kerran tielle levitti vaatteita, hajotti palmupuista tuoreita oksia, niin sydämeni tuokoon sinulle kiitostaan, riemusta vihannoikoon elämä kokonaan. 3. On kaikki valmistettu puolesta tuomitun. Vapahdit vihan alta synteihin sidotun. …

Virsi 7 – Valmistu, Herran kansa

1. Valmistu, Herran kansa, nyt vastaanottamaan, kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan. On hänet maailmaan valkeudeksi suonut, Vapahtajaksi tuonut Jumala armossaan. 2. Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa ja portit sydäntenne hänelle aukaiskaa. Tie tehkää suoraksi. Te laaksot, kohotkaatte, te vuoret, vaipukaatte aukeiksi, sileiksi. 3. Nöyryyttä, hiljaisuutta Jumala rakastaa, ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa. Kun sydän …

Virsi 3 – Hoosianna! huudetaan

1. Hoosianna! huudetaan, kuningas nyt saapuu tänne. Tulkaa tietä raivaamaan palmun lehvät käsissänne. Tervehtikää saapujaa, valtiaanne valitkaa. 2. Hoosianna! laulaen käymme vastaan Messiasta. Nöyrin mielin, riemuiten kumarramme kuningasta. Terve, tänne tultuas, armon, rauhan ruhtinas! 3. Hoosianna, sankari, terve, rauhanruhtinaamme! Voittosi ja voimasi nyt jo osaksemme saamme. Riittää ristinuhrisi, kestää valtakuntasi. 4. Hoosianna! Herramme, meidät kutsut …