Virsi 562; Kun päivä mailleen vaipuu
562

Kun päivä mailleen vaipuu

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Kun päivä mailleen vaipuu,
suo, Herra, että taipuu
henkeni puoleesi.
Maan hälyn hiljetessä
myös yksinäisyydessä
jää, Herra Jeesus, luokseni.

2.
Taas päivän liekki sammuu,
maa yöhön peittyy, tummuu,
vaan katson sinua.
Aurinko toinen paistaa,
kun armo, totuus loistaa
Jumalan valtakunnassa.

3.
Se valo nukkuissani
on valkeutenani,
taas nousta siihen saan.
Sinulle elän täällä,
niin kauan kuin maan päällä
minulle aikaa annetaan.

4.
Johdata valon tiellä,
niin kerran herään siellä
päivääsi, laupias.
Taivaassa ihastella
ilolla ikuisella
kirkkaita anna kasvojas.

Lisää suosikkeihin
Frans Mikael Franzén 1814. Suom. Elias Lönnrot 1865. Virsikirjaan 1886. Uud. Niilo Rauhala 1984. | Sävelmä: Saksassa 1495.
Sama sävelmä: 466 | 559 | 560 | 606 | 824
Luokitus: Aamu ja ilta

Virren tarina

562 Kun päivä mailleen vaipuu

När allt omkring mig vilar

Frans Mikael Franzénin (1772-1847) kirjoittamassa iltavirressä ei mainita yön pimeyttä eikä pyydetä varjelusta mahdollisesti uhkaavilta vaaroilta. Siinä puhutaan valosta, siinä katsotaan Herraan Jeesukseen. Päivän liekin sammuessa paistaa toinen aurinko, ”kun armo, totuus loistaa Jumalan valtakunnassa”. Se valo on valkeutena nukkuessamme, ja siihen valoon saamme taas nousta. Se valaisee koko elämän. Siksi virressä pyydetään: ”Johdata valon tiellä, / niin kerran herään siellä / päivääsi, laupias. / Taivaassa ihastella / ilolla ikuisella / kirkkaita anna kasvojas.”

Epärealististako, todellisuudelle vierasta? Siitä emme suinkaan voi syyttää Franzénia. Hänen virtensä avaa eteemme uskon todellisuuden, sen josta Jeesus puhui sanoessaan: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Ja toisella kertaa hän sanoi vielä: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Joh. 8:12; 12:46.)

Virren sävelmä on yhteinen kahden muun iltavirren kanssa (559 ja 560). Sen alkuperästä lähemmin virren 606 yhteydessä.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.