Virsi 563; Ilta on tullut, Luojani
563

Ilta on tullut, Luojani

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Ilta on tullut, Luojani,
armias ole suojani.
Anteeksi synnit antaen
rauhalla siunaa Jeesuksen.

2.
Jos vielä uuden päivän saan,
lapsenas auta kasvamaan,
niin että taivaan kirkas sää
täällä jo saisi lämmittää.

3.
Lapsena hoida taivahan
keskellä vieraan maailman.
Täällä jo taivas rintaan luo,
nukkua helmaas nyt mun suo.

Lisää suosikkeihin
Säk. 1 englantilainen viim. 1800-luvun alkupuolelta. Säk. 1 suom. lastenlehdessä Varpunen 1860. Uud. ja säk. 2–3 mahd. Aune Krohn 1931. Virsikirjan lisävihkoon 1963. | Sävelmä: Sofie Lithenius 1895.
Luokitus: Aamu ja ilta

Virren tarina

563 Ilta on tullut, Luojani

Levolle laskeun, Luojani

”Levolle lasken, Luojani, / armias ole suojani! / Jos sijaltain en nousisi, / taivaaseen ota tykösi!”

Monet sukupolvet ovat lapsuudessaan oppineet ja omaksuneet iltarukouksekseen tämän säkeistön. Ja kuinka moni onkaan pienenä ja kenties vielä vähän isompanakin ihmetellyt, mistä siinä oikein on kyse.

Kun tämä tuntemattoman englantilaisen (tai amerikkalaisen) kirjoittama lasten iltarukous ensi kerran suomennettiin ja julkaistiin 1860 Rietrikki Polénin toimittamassa lastenlehdessä Varpunen, se kuului näin: ”Levolle laskeun, Luojani, / ole armias suojani, / sijaltani jos en nousisi, / ota taivaaseen tykösi.”

Siitä sitten verbi ”laskeun” eli siis ”laskeudun” supistui muotoon ”lasken”. Toisin sanoen tekstiin ujuttautui milteipä kielivirhe, joka sitten on osoittautunut tavattoman sitkeähenkiseksi. Eihän toki ole kyse siitä, että laskisin Luojan lepäämään! Mutta vielä 1990-luvulla on ilmestynyt ainakin yksi lastenlaulukokoelma, jossa tämä ”Levolle lasken Luojani” (siis ilman pilkkua!) on mukana…

Tämän lasten iltarukouksen sävelsi 1890-luvulla Sofie Lithenius (1847-1926). Hän oli valmistunut kansakoulunopettajaksi Tammisaaren ruotsinkielisestä seminaarista ja suorittanut myös laulunopettajan tutkinnon. Sofie Lithenius toimi laulunopettajana Porissa ja kansakoulunopettajana Helsingissä. Jäätyään eläkkeelle 1914 hän muutti Naantaliin. Lastenlaulujen lisäksi Sofie Lithenius sävelsi yksinlauluja ja pianokappaleita. Sellaiset tutut laulut kuin ”Pikku Lauri”, ”Joulu on tullut” ja ”Sinivuorten yö” ovat hänen käsialaansa.

Vaikka tämä yksisäkeistöinen iltarukous näin oli saanut suomalaisen sävelmän, se ei vielä tullut Pyhäkoululaulujen ensimmäisiin painoksiin viime vuosisadan alussa, vaan vasta vuonna 1912. Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelmaan se myös liitettiin (1920).

Virsikirjaan merkittyjen alkuperätietojen mukaan toinen ja kolmas säkeistö on painettu ensi kerran ”viimeistään 1947”. Ne esiintyvät kuitenkin jo 1931 ilmestyneessä Pyhäkoululaulujen nuottipainoksessa. Siinä laulu myös alkaa samoilla sanoilla kuin nyt virsikirjassakin. Tekijästä ei Pyhäkoululauluissa ole merkintää. Runoilija, joka siis on uudistanut ensimmäisen säkeistön ja sepittänyt sen jatkoksi toisen ja kolmannen, on todennäköisesti Aune Krohn (1881-1967), joka tuli tunnetuksi kristillisen kirjallisuuden uutterana suomentajana. Hänen isänsä Julius Krohn on kirjoittanut useita virsiä ja suomentanut vielä useampia, hänen veljensä Ilmari Krohn taas kuuluu virsikirjamme säveltäjiin.

Kolmisäkeistöinen ”Ilta on tullut, Luojani” ei jostain syystä kuitenkaan heti vakiintunut Pyhäkoululauluihin, vaan kokoelman tekstilaitoksissa säilyi edelleen vanha yksisäkeistöinen ”Levolle lasken, Luojani”. Vasta kun kyseinen laulukirja 1950-luvulla uudistettiin, siihen sisältyi ”Ilta on tullut, Luojani” sellaisena, miksi se oli muokattu pari vuotta aikaisemmin valmistuneeseen Hengellisten laulujen ja virsien uudistettuun laitokseen. Siinä vaiheessa sitä oli jonkin verran kielellisesti paranneltu – mutta oudon tuntuinen adjektiivi ”seijes” oli vielä säilynyt. Se vaihtui ”kirkkaaksi” vasta, kun tämä lasten iltavirsi Anna-Maija Raittilan muokkaamana liitettiin 1963 hyväksyttyyn virsikirjan lisävihkoon. Se versio on muuttamattomana myös nykyisessä virsikirjassa.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.