Virsi 564; Aurinko vaipuu mailleen
564

Aurinko vaipuu mailleen

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Aurinko vaipuu mailleen,
pois päivä katoaa,
se ikuisuuden helmaan
iäksi vajoaa.
Kun yli maitten ehtoo
jo varjojansa luo,
jää luoksemme, oi Herra,
valosi meille suo.

2.
On turvallista, Herra,
rauhaasi nukahtaa
ja uusin voimin nousta,
kun päivä sarastaa.
Taas nukkuessa suojaa
kotimme vaaroilta.
Yö rauhallinen anna,
pois paha karkota.

3.
Ah, milloin koittaa päivä,
se aika autuas,
kun aurinkona aina
on Kristus armias,
kun Jumalamme itse
pois pyyhkii kyynelet
ja ylistystä tuovat
tuhanten tuhannet?

4.
Päivääsi odotamme,
sen, Herra, koittaa suo
ja synnin yöstä meidät
valkeuteesi tuo.
Kätesi vahva kerran
kahleemme kirvoittaa.
Uudeksi silloin luodaan
kuoleman, synnin maa.

Lisää suosikkeihin
Jacob Tegengren 1922. Suom. Ilta Koskimies 1937. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Toisinto Eurajoelta / Armas Maasalo 1937.
Luokitus: Aamu ja ilta

Virren tarina

564 Aurinko vaipuu mailleen

Så stilla solen dalar

Iltavirsi Aurinko vaipuu mailleen virittyy rauhallisen illan tunnelmiin: "Kun yli maitten ehtoo jo varjojansa luo" – ja helppo on yhtyä rukoukseen: "Jää luoksemme, oi Herra, sun valos meille suo."
Virren toiseen säkeistöön on tiivistetty aivan perinteinen iltarukouksen sisältö. Sitten näkökulma äkkiä muuttuu: ”Ah, milloin koittaa päivä, se aika autuas, / kun aurinkona aina on Kristus armias, / kun Jumalamme itse pois pyyhkii kyynelet / ja ylistystä tuovat tuhanten tuhannet?” Se on omiaan virittämään juhlamielen. Ja niin virsirunoilija johdattaa veisaajat sen päivän, "sen ajan autuaan" odotukseen.

Jotenkin on helppo mieltää tämä virsi erityisesti kesäillan virreksi, joka sopii laulettavaksi, kun Suomen suvi on suloisimmillaan. Se kuitenkin myös vakuuttaa, että se mitä näemme ja mikä meitä ympäröi, on sittenkin synnin ja kuoleman maata. Sen aavisteleminen, millaista onkaan sitten, kun Jumala luo uuden taivaan ja maan, ei puolestaan meiltä onnistu. Sitä ei runoilija yritäkään, hän vain johdattaa meidät näiden tosiasioiden eteen.

Puhuttelevan virren on kirjoittanut suomenruotsalainen runoilija Jacob Tegengren (1875-1956). Hän oli koulutukseltaan agronomi. 1900-luvun alussa hän tuli Närpiön ruotsinkielisen kansanopiston johtajaksi. Myöhemmin hän toimi pankinjohtajana Vöyrillä. Häntä luonnehditaan luonnonrunoilijaksi, joka otti aiheensa nimenomaan kotiseutunsa Pohjanmaan maisemista. Myös uskonnolliseksi mietiskelijäksi häntä voi sanoa.

Kun Tegengreniä aikoinaan ehdotettiin jäseneksi 1920-luvulla työskennelleeseen ruotsinkieliseen virsikirjakomiteaan, hän vasta pitkään harkittuaan suostui, mutta vain toimiakseen "kirjallisena neuvonantajana" – tai niin kuin hän myöhemmin sanoi, "kielentarkastajana". Mutta kun komitean työ pääsi vauhtiin, alkoi virsiaiheita nousta hänen mieleensä. Kirkkomme nykyisessä ruotsalaisessa virsikirjassa Tegengrenin virsiä on kaksitoista ja suomalaisessakin kaksi.

Virren sävelmä on Satakunnan rukoilevaisten keskuudesta Eurajoelta muistiinmerkitty kansantoisinto, jota on virsikirjaa varten muodostellut Armas Maasalo.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.