Virsi 351; Taas ahdistuksen alta
351

Taas ahdistuksen alta

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

.
Taas ahdistuksen alta
huutoni kohoaa.
Taas pyydän Jumalalta,
hän voiko armahtaa.
Tuo tuskaan huojennusta
vain rauha Jumalan,
ei antaa lohdutusta
voi riemut maailman.

2.
Näin, Herra, murheessani
sinua muistelen
ja näissä vaivoissani
puoleesi huutelen.
Ken täällä lohduttaisi
sairasta sielua,
jos, Herrani, en saisi
sinua rukoilla?

3.
Kun ennen, Jumalani,
valitin vaivaani,
niin, Herra, armossasi
soit vastauksesi.
Niin ennen luonas aina
rauhan ja riemun sain.
Nyt mieltäni se painaa,
kun vaiti pysyt vain.

4.
Jo loppunutko aivan
on laupeutesi?
Jo unhotitko vaivan
ja tuskan lapsesi?
Nyt saanko armoon luottaa,
kun portti kiinni on,
vai vaikerranko suotta
keskellä ahdingon?

5.
Monesti murheissani
näin tutkistella saan:
kenties ei Jumalani
minua muistakaan,
kun ei hän vitsastansa
nyt luovu ensinkään,
ei muista armoansa,
ei näytä hyvyyttään.

6.
Vaan vaikka surkeasti
nyt sielu vaikertaa,
niin Herra ihanasti
taas auttaa, armahtaa.
Kuin kansalleen hän raivas
tien halki aaltojen,
niin, sielu, halki vaivas
hän nytkin raivaa sen.

7.
On riemu mietiskellä
sun, Herra, töitäsi
ja aina ihmetellä
sun johdatustasi.
Ei koskaan teissä Herran
voi olla vääryyttä!
Tie vaikeinkin voi kerran
parhaaksi kääntyä.

Lisää suosikkeihin
Haqvin Spegel 1694. Uud. Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Kaarle Martti Kiljander 1867. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937. | Sävelmä: Toisinto Mikkelistä.
Luokitus: Ahdistukset ja lohdutus

Virren tarina

351 Taas ahdistuksen alta

Min Gud jag nu åkallar

"Ken täällä lohduttaisi / sairasta sielua, / jos, Herrani, en saisi / sinua rukoilla?" Tällaisin tunnelmin alkava virsi avaa eteemme rukoilijan kokemusten piirin. Siihen kuuluu aikoja, jolloin Jumala on vastannut ja rukoilija saanut tuntea rauhaa ja riemua, mutta myös aikoja, jolloin Jumala pysyy vaiti ja näyttää unohtaneen lapsensa vaivan ja tuskan.

"Taas ahdistuksen alta" rukoilija siis nyt vaikertaa, mutta hän uskaltaa myös olla varma siitä, että "Herra ihanasti taas auttaa, armahtaa". On nimittäin "riemu mietiskellä" hänen töitään ja ihmetellä hänen johdatustaan. "Tie vaikeinkin voi kerran / parhaaksi kääntyä."

Kyseessä on Ruotsin 1600-luvun virsirunoilija-piispan Haqvin Spegelin (1645-1714) psalmivirsi, jonka pohjana on Vanhan testamentin psalmi 77. Virren alla mainitaan myös J. L. Runeberg. Virsikirjaehdotukseensa tämä lyhensi Spegelin virttä jättämällä sen kymmenestä säkeistöstä pois kolme, joista yksi sittemmin vielä palautettiin. Nämä kahdeksan säkeistöä suomensi Karl Kiljander (k. 1879).

Kuopion tuomiokapitulin notaari, myöhempi Nilsiän kirkkoherra Karl Kiljander kutsuttiin virsikirjakomitean jäseneksi 1863, jolloin hänet jo tunnettiin runonsuomentajana. Ensimmäisenä hän käänsi muun muassa sellaiset Runebergin teokset kuin Kuningas Fjalar ja Salamiin kuninkaat. Yksi Maamme-laulunkin ensimmäisistä suomennoksista on Kiljanderin tekemä (1849). Hänen osakseen tulleesta arvostuksesta kertoo se, että Upsalan yliopiston filosofinen tiedekunta vihki hänet kunniatohtoriksi. Erityisesti kai annettiin arvoa hänen uutteruudelleen, sillä mitenkään korkealle tasolle hän ei suomennoksissaan yltänyt.

Virsikirjakomitean työssä Kiljander oli innokas ja ahkera. Vuoden 1886 virsikirjassa hänen suomentamiaan virsiä oli 15, nykyisessä niistä on jäljellä neljä, paranneltuina toki.

Sävelmä, Mikkelistä muistiin merkitty koraalitoisinto, on samaa juurta kuin virren 617 ”Taivaassa, ratki taivaassa” sävelmä.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.