1.
Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää!
On lähtöni lähellä aivan.
Jo ruumiini riutuu ja uupunut pää
nyt vaipuu jo vuoteelle vaivan.
Saan nukkua murheista kohta.
Kun hetkittäin rukoilin Herralta
vain turvaa ja pääsyä tuskista,
hän vastannut on,
hän lapsensa lepoonsa johtaa.
2.
En kantaja ristin mä ainoa lie,
en viimeinen myöskään maan päällä,
vaan Jeesuksen luo tämä ristini vie,
hän kantoi sen synnittä täällä.
Oi Jeesus, vain rakkaudesta
tien vaikean minulle valmistit,
näin luoksesi vedit ja nöyryytit.
Soi kiitokseni
niin suuresta viisaudesta.
3.
Sun ristisi rinnalla, Jeesukseni,
mun ristini paljon ei paina.
Kun suot minun katsella kasvojasi,
niin virvoitat sieluni aina.
Ei hätää nyt voi olla mulla.
Ja viimein myös vapahdat tuskista,
saan luonasi iäti riemuita,
ja kuollessani
sä sallit mun luoksesi tulla.
4.
Jos elän tai kuolen, niin turvani saan
vain voimassa elävän Herran.
Maan poveen ei siemen voi kadotakaan,
vaan nouseva sieltä on kerran.
Se lepää vain talvensa siellä.
Taas nostaa sen aurinko keväinen.
Oi Herrani, aurinko armoinen,
näin kuolemasta
myös ruumiini herätät vielä.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
Dagmar Öunap ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Kaarle Martti Kiljander ja komitea 1867. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, 1984. | Sävelmä: Loys Bourgeois 1551 / Suomalainen toisinto.
609 Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää Jag tager farväl, jag bjuder godnatt "Poljento on salaperäisen laaja ja kantava, se pysähdyttää vastustamattomasti kuuntelemaan", sanoo Lauri Viljanen Runeberg-elämäkerrassaan virrestä Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää. Se on kansallisrunoilija J. L. Runebergin (1804-1877) persoonallisimpia virsiä, kirjoitettu korvaamaan vanhasta (ruotsalaisesta) virsikirjasta karsittu kuolemaanvalmistautumisvirsi, josta muuten on peräisin tuo Viljasen pysähdyttänyt ”salaperäisen laaja ja kantava” poljento (ja joka vuoden 1701 suomalaisessa virsikirjassa oli nro 381 ”Minun toivon’ on ijäinen Jumalan pääll’”). Virren sisältö muistuttaa myös J. S. Bachin Ristinpuukantaattia (”Ich will den Kreuzstab gerne tragen”). Ristinkantajan virrestä on kyse: ”En kantaja ristin mä ainoa lie, / en viimeinen myöskään maan päällä.” Virren tulee helposti yhdistäneeksi myös Runebergin pitkään sairausaikaan, jonka alkukohta oli halvauskohtaus vuoden 1863 lopulla. Mutta työnsä virsikirjakomitean jäsenenä Runeberg oli saanut päätökseen jo 1857, jolloin tämäkin virsi ilmestyi hänen virsikirjaehdotuksessaan. Voimme kuitenkin otaksua, että sen säkeet ja ajatukset liikkuivat runoilijan mielessä useinkin sairauden pitkinä päivinä ja öinä. Runeberg käyttää harvoin sanaa armo, sanoo Lauri Viljanen, mutta se oli hänelle omakohtaisesti eletty realiteetti. Erityisesti tästä virrestä se on luettavissa – joskaan sana ”armo” ei ole säilynyt suomennoksessa. Ruotsinkielisessä alkutekstissä toisen säkeistön loppusanoja ”Soi kiitokseni niin suuresta viisaudesta” vastaa hiukan toisenlainen ajatus: ”En voi kylliksi ylistää sinun armoasi ja kunniaasi.” Jää hyvästi nyt on eittämättä virsikirjamme vaikuttavimpia runoja. Niin suoraan se tuntuu nousevan runoilijan sydämestä, että se tavoittaa myös lukijansa. Ja ehkä veisaajansakin – mutta sävelmä lienee jäänyt oudonlaiseksi, vahinko kyllä. Tauno Väinölä Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.