Virsi 610; Ah, kaikki kaataa kuolema
610

Ah, kaikki kaataa kuolema

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Ah, kaikki kaataa kuolema,
näin täyttyy tahto Herran.
Ei ketään kuolo armahda,
vie jokaisen se kerran.
Me teemme tänne majoja,
vaan niistä täytyy luopua
ja haudan majaan muuttaa.

2.
Ei nuoruuteen voi turvata,
ei terveyteen luottaa.
Vanhemmat voivat lapsensa
jo varhain hautaan saattaa.
Ei kysy meiltä kuolema,
ken on jo lähtöön valmiina
tai kuka tahtoo jäädä.

3.
Siis opi oikein käyttämään
niin lyhyt armon aika.
Et lähtöäsi tiedäkään,
et aikaa etkä paikkaa.
Kun seisot toisen haudalla,
ken tietää, vaikka huomenna
jo itse häntä seuraat.

4.
Oi, ethän epäuskossa
päin kuolemaasi kulje
ja vailla turvaa, toivoa
näin silmiäsi sulje?
Ei kuolemassa auta muu
kuin Kristus, jonka ristinpuu
on turva uskovalle.

5.
Tee parannus ja vaella
siis tietä armon Herran.
Näin uskossa ja toivossa
tie hyvin päättyy kerran.
On armo nytkin tarjona,
sen turvin lähtöön valmiina
saat öin ja päivin olla.

6.
Ei kauhistu se kuolemaa,
ken elää Kristuksessa,
kun kirkkauteen nousta saa
hän Herran kutsuessa.
Niin, missä on nyt kuolema?
Se on vain lepo valoisa,
kun Herra rauhan antaa.

7.
Ruumiimme täällä rauenneen
hän, Kristus, voimallansa
luo uudeksi ja taivaaseen
vie meidät pyhäin kanssa.
Ei sinne murheet, muutokset,
ei surut, vaivat, puutokset
voi mukanamme tulla.

8.
Suo meidän, rakas Isämme,
nyt elää omanasi
ja kerran toinen toisemme
taas nähdä taivaassasi.
Opeta meitä kuolemaan,
ennen kuin meidät temmataan
pois tästä elämästä.

9.
Haltuusi, armon Jumala,
nyt annan elämäni.
Armahda, ole turvana
jo nyt ja lähteissäni.
Oi Jeesus, olet iloni,
on kuolemasi toivoni,
saan elää iäisesti.

Lisää suosikkeihin
Säk. 1–3, 5 Christoffer Dahl 1807. Suom. Bengt Jakob Ignatius 1824. Uud ja säk. 4, 6–9 Elias Lönnrot 1865. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, Niilo Rauhala 1984. | Sävelmä: Saksassa 1524.
Sama sävelmä: 267
Luokitus: Kuolema ja iankaikkisuus

Virren tarina

610 Ah, kaikki kaataa kuolema

Komm, sterblicher, betrachte mich (Kom, jordens barn, eho du är)

Virsi palautuu osittain 1600-luvulle. Sen tekijäksi virsikirja näet ilmoittaa saksalaisen lakimiehen Gottfried Wilhelm Sacerin (1635-1699), jonka omasta tekstistä ei meidän virressämme kuitenkaan ole jäljellä juuri mitään. Sacerin virsi on vainajan puhetta elävälle, lähtökohtanaan vanha hautakirjoitus: "Mitä sinä nyt olet, olin minä; mitä minä olen, sellaiseksi sinä tulet." Sen juuret ovat selvästikin keskiajan Kuolemantanssi-runoissa ja Ars moriendi (kuolemisen taito) -oppaissa.

Sacerin virren kaikki 13 säkeistöä käänsi 1700-luvulla ruotsiksi Joachim von Düben. Ruotsin virsikirjaan 1819 se kuitenkin tuli Upsalan yliopiston kreikan kielen professorin Christoffer Dahlin (1758-1809) itsenäisenä versiona, jossa oli vain kuusi säkeistöä. Hänen virtensä sitten suomensi Bengt Jakob Ignatius. Virsikirjaan 1886 virsi vihdoin tuli Elias Lönnrotin muodostamana. Hänen versiossaan oli alkuaan 12 säkeistöä, virsikirjaan niistä tuli kymmenen, joista nyt on jäljellä yhdeksän.

Lönnrot "käytteli virttä vapaasti" (K. Hallio). Hän muokkasi Ignatiuksen suomennosta, johon – ja siis Dahlin virteen – perustuvat nykyiset säkeistöt 1–3 ja 5. Muilta osin tekstiä on pidettävä Lönnrotin alkuperäisenä. Sacerin sinänsä vaikuttava, omalle ajalleen tyypillinen 1600-luvun runo kuuluu siis vain virren esihistoriaan.

Kuoleman ajatteleminen voi herättää "levottomuutta ja muita tunteita", kuten C. S. Lewis sanoo. Mutta virtemme vakuuttaa: "Ei kauhistu se kuolemaa, / ken elää Kristuksessa." Se neuvoo parannuksen tekoon. "Näin uskossa ja toivossa / tie hyvin päättyy kerran." Uskon näkökulmasta tarkasteltuna kuolema ei kauhista. Tätä tarkastelua seuraavan rukouksen ytimenä oleva pyyntö "Opeta meitä kuolemaan" voi erikseen otettuna tuntua kolkolta, mitä se ei lainkaan ole.

Tauno Väinölä


Sävelmästä lisää virren 267 tarinan yhteydessä.

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.