Virsi 593; Maan päällä aina, ihminen
593

Maan päällä aina, ihminen

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Maan päällä aina, ihminen,
vieraana kuljet matkaten
kaukaista maata kohti.
Vain hetken viivyit kotona,
kun elämä taas sinua
jo taipaleelle johti.

2.
Et hetkeksikään luopua
saa täällä matkasauvasta,
nyt vielä kuljet tiellä.
Vie tiesi kohti kuolemaa,
ja iäisyys kun aukeaa,
on lepo vasta siellä.

3.
Jos lieden luona istunet
tai maailmalla matkannet
levotta retkilläsi,
on hauta aina matkan pää,
jos kuinka kierrät, ei se jää,
on aina edessäsi.

4.
Vaan muista, minne kuljetkin,
myös Jumalasi armoisin
käy aina rinnallasi.
Ja vaikka vaara uhkaisi,
niin Isä tuntee polkusi
ja auttaa matkallasi.

5.
Myös meren hautaan hyytävään
hän yltää, sieltä kädellään
pelastaa syvyydestä.
Ja hiekkaan kuuman erämaan
puhkeaa lähde laulamaan
Herramme hyvyydestä.

6.
Kun takaa maiden, merien
hän pienen muuttolintusen
tuo kotiin turvaisasti,
niin miksi pelkään, vapisen?
Myös minut niin kuin lintusen
hän johtaa kotiin asti.

7.
Jos kuljen kuinka kauaksi,
hän seuraa, huomaa hätäni
ja estää eksymästä.
Hän neuvoo neuvon puutteessa
ja auttaa avun tarpeessa.
En lakkaa kiittämästä.

8.
Rukoilen, Herra: Johdata
syntistä, köyhää, heikkoa
ja näytä suuntaa tiellä.
Jos minne matkan ohjaatkin,
niin päättyä sen kuitenkin
suo taivaan riemuun siellä.

Lisää suosikkeihin
Johan Ludvig Runeberg 1857. Säk. 1–3, 5–8 suom. August Ahlqvist 1866. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937. Uud. ja säk. 4 suom. Pekka Kivekäs ja komitea 1984. | Sävelmä: Keskiajalta / Saksassa 1530.
Sama sävelmä: 118 | 398
Luokitus: Matkalla ja siirtolaisena

Virren tarina

593 Maan päällä aina, ihminen

En vandringsman är menskan här

Kun J. L. Runeberg (1804.1877) kirjoitti matkalla olijan virtensä Maan päällä aina, ihminen, hänen ajatuksiaan näyttää syystä tai toisesta hallinneen koko elämänkin vertautuminen matkaan. Virren avaus voi kieltämättä vaikuttaa synkältä, kun se kuvaa ihmiselämää vaelluksena kohti kuolemaa. Olemmepa sitten kotona tai matkoilla, ”on hauta aina matkan pää”.

Siinä missä me nyt suomeksi laulamme, että kuolemassa aukeaa iäisyys, Runeberg sanoo hautaa iäisyyden portiksi. Ilmaisu ei sinänsä vaikuta synkältä. Ja kokonaisuutena virsi henkii turvallista luottamusta Jumalaan. Lieneekö tämä luottamus muualla saanutkaan kauniimpaa ilmausta kuin juuri tässä virressä?

Virsikirjan kuvakieleen kuuluu joukko Raamatusta peräisin olevia lintuja. Runeberg on tuonut niiden rinnalle kaksi ’epäraamatullista’ lintua. Rakastetusta raamattuvirrestä ”On meillä aarre verraton” (183) muistamme vesilintuvertauksen (”Kuin vesilintu lahdella. . .”). Vielä vaikuttavampi on tämän matkavirren muuttolintu: ”Kun takaa maiden, merien / hän pienen muuttolintusen / tuo kotiin turvaisasti, / niin miksi pelkään, vapisen? / Myös minut niin kuin lintusen / hän johtaa kotiin asti.”

Armollinen Jumala on Isä, joka ”tuntee polkusi ja auttaa matkallasi” vaarojen uhatessakin. Hän ”neuvoo neuvon puutteessa ja auttaa avun tarpeessa”.

Ylistys on Runebergin virsien keskeinen piirre. ”Sua riemullista on ylistää ja mielelläni sen teenkin”, hän sanoo lastenvirressään (490) ja opettaa jo pienokaiset kiittämään Jumalaa. Ylistykseen tämä matkalaisen virsikin tiivistyy – suomennoksessa sanoihin: ”En lakkaa kiittämästä.” Ne luonnehtivat hyvinkin Runebergiä virsirunoilijana.

Virren päättää harras pyyntö: ”Rukoilen, Herra: Johdata / syntistä, köyhää, heikkoa / ja näytä suuntaa tiellä. / Jos minne matkan ohjaatkin, / niin päättyä sen kuitenkin / suo taivaan riemuun siellä.”

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.