Virsi 270; Enkö Herraa Jumalaani
270

Enkö Herraa Jumalaani

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Enkö Herraa Jumalaani
riemuvirsin kiittäisi!
Enkö suurta auttajaani
ylistäisi hartaasti!
Pohjatonta laupeutta
lapsilleen hän osoittaa,
Isän sydän armahtaa
täynnä pelkkää rakkautta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

2.
Niin kuin kotka siivillänsä
poikiansa peittelee,
niin hän minut kädellänsä
armiaasti suojelee.
Äidinkohdussa jo antoi
muodon, hengen, elämän,
sieltä tähän hetkeen hän
huostassansa hoiti, kantoi.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

3.
Eipä ollut Poikansakaan
liian kallis hänelle,
kuolemaan hän antoi rakkaan
elämäksi minulle.
Ääretön on Herran hyvyys!
Vaikka heikko henkeni
kuinka tarkoin miettisi,
tutkimaton on sen syvyys.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

4.
Pyhän Hengen johdattamaan
Herra antaa sanassaan,
elämääni hallitsemaan
tiellä taivaan kunniaan.
Uskon kirkkaan, puhtaan liekin
sytyttää hän sydämeen,
johtaa minut autuuteen,
valaistu on kuolontiekin.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

5.
Sielustani huolen kantaa,
armollaan hän ruokkii sen.
Ruumiilleni hän myös antaa
kaiken, mitä tarvitsen.
Milloin taito oma puuttuu
taikka olen voimaton,
Herra heikon voima on,
vahvaksi näin heikko muuttuu.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

6.
Maailmamme aarteinensa
hallintaamme Herra soi,
luomakunnan luotuinensa
hyödyksemme meille loi.
Minne silmä, tieto kantaa,
runsaasti on lahjoja,
joita Luoja, kaitsija,
luoduillensa aina antaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

7.
Silmäni kun uneen suljen,
Herrani jää valvomaan.
Taas kun uuteen aamuun kuljen,
uuden armon aina saan.
Ellei kasvot Herran armaan
jäisi tiellä saattamaan,
sieluni ei tuskistaan
koskaan toipua vois varmaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

8.
Vaikka väijyy sieluani
vihollinen, kiusaaja,
ei se koskaan Herrastani
tempaa irti minua.
Herra torjuu voimallansa
kaiken pahan päältäni
johdattaen juoksuni
Hengellänsä, armollansa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

9.
Niin kuin isä ei voi kieltää
rakkautta lapseltaan,
joka vastoin isän mieltä
harhaan kulkee toisinaan,
niin myös Herra hoitaa lastaan
rakkauden vitsalla
eikä koston miekalla,
armoon sulkee ainoastaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

10.
Vaikka joskus ankaralta
tuntuu Herran kuritus,
Herralla on siihen valta,
häntä ohjaa rakkaus.
Minut syntiin hukkumasta
Isä tahtoo varjella,
siksi ohjaa luoksensa
ristin tietä taivaan lasta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

11.
Eikä ole, uskon kyllä,
risti luotu iäksi.
Ei sen vaiva enää yllä
tuolle puolen matkani.
Talven tuimat tuiskut poistaa
jälleen suvi suloinen,
niin myös jälkeen vaivojen
ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

12.
Sinulla on Isän sydän,
niin myös Isän rakkaus.
Herra, lapsenasi pyydän:
Kuule uskon rukous.
Auta, että armostasi
täällä aina päivin, öin,
ajatuksin, puhein, töin
etsin, Herra, kasvojasi.
Ja kun loppuu aikani,
ylistää saan iäti.

Lisää suosikkeihin
Paul Gerhardt 1653. Suom. Otto Immanuel Colliander 1874. Virsikirjaan 1886. | Sävelmä: Johann Schop 1641.
Luokitus: Jumalan armo Kristuksessa

Virren tarina

270 Enkö Herraa Jumalaani

Sollt ich meinem Gott nicht singen?

”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” Tämä psalmin 103 jae sopisi otsikoksi tälle Paul Gerhardtin (1607-1676) kiitosvirrelle. Mittavan virren 12 pitkää säkeistöä nimittäin nostavat ajateltavaksi, mitä kaikkea Jumala on tehnyt hyväksemme. Alussa on kuin Lutherin Vähässä katekismuksessa olevan uskontunnustuksen selityksen tiivistelmä (säk. 2–4). Siitä Jumalan huolenpidon kuvailu jatkuu aina hänen kannettavaksemme antamaansa ristiin saakka (9–11). Tämänkaltaista virttä mielellään suosittelee päivittäin luettavaksikin.

Koossa pitävänä tekijänä on kertosäe: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Se on kuin kaikua monessa psalmissa toistuvaan kehotukseen: ”Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.” Siinä korostuu tälle virrelle ominainen hillityn riemun sävy, joka luo veisaajan mieleen turvallisuutta.

Unkarilaisen kirjailijan Béla Kapin kirjoittamassa elämäkertaromaanissa Jumalan harpunsoittaja Paul Gerhardt sanoo: ”Kärsimyksiämme ei ole annettu meille kertomista varten eikä valittamista, ei myöskään kerskauksen aiheeksi, vaan kääntymisen…” Kärsimyksiä ei Gerhardtin elämästä suinkaan puuttunut, mutta kertomisen arvoiseksi hän koki tämän: ”Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan” (Val. 3:22).

Virren säveltäjä Johann Schop (n. 1590-1667) oli keskeinen hahmo 1600-luvun Hampurin musiikkielämässä. Hän oli etevä viulunsoittaja, kysytty ja hyvin palkittu solisti ulkomaisissakin hoveissa. Hampurin Jaakobinkirkon urkurina hänen vaikutuksensa tuntui etenkin kirkkomusiikin alalla. Hän tuli tunnetuksi erityisesti Johann Ristin virsien säveltäjänä.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.