Virsi 269; Älä sure, sielu parka
269

Älä sure, sielu parka

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Älä sure, sielu parka,
niin kuin Herra hylkäisi.
Turvaa sanaan, sydän arka,
pois jo laske kuormasi.
Vaikka olet syntinen,
Jumala on armoinen.
Itse hankit kadotuksen,
Herra tuotti pelastuksen.

2.
Kuolemaa ei kurjimmankaan
Herra tahdo milloinkaan.
Hän ei hylkää vihassaankaan
langenneita luotujaan.
Herra katsoo riemuiten,
kuinka kääntyy syntinen,
luopuu täällä vääryydestään,
etsii Herraa sydämestään.

3.
Niin kuin armas isä lastaan
sinua hän rakastaa,
rientää kaukaa juosten vastaan
armahtaakseen tuhlaajaa.
Kurjuuttasi säälii hän,
antaa uuden elämän,
ei hän tahdo kuolemaasi,
luota, sielu, Jumalaasi.

4.
Lammastaan ei paimen parhain
etsi sillä huolella,
jolla Herra myöhään, varhain
hoivaa ihmislapsia.
Ilon itkuun heltyisit,
jos sen oikein tuntisit,
kuinka Herra kärsii meitä
synnin teille eksyneitä.

5.
Riemulaulu enkeleiden
halki taivaan kajahtaa,
orjuudesta harhateiden
syntinen kun nousta saa.
Isä kutsuu lapsiaan
juhlariemuun ihanaan,
synnit meren pohjaan heittää,
armollansa kaiken peittää.

6.
Ei niin vuorta korkeata,
pohjatonta syvyyttä,
sadetta niin siunaavata,
paistetta niin lämmintä,
että Herran armoa
voisi niihin verrata.
Syntisi on suuri aivan,
suurempi on armo taivaan.

7.
Rohkaistu siis, sielu parka,
joka näännyt murheeseen,
pelko heitä, sydän arka,
katso Herraan Jeesukseen.
Syntiesi suuruutta
et voi armoon verrata.
Katso Herran laupeutta,
ääretöntä rakkautta.

8.
Tuhat kertaa suuremmaksi
maa jos luotu olisi
ja sen synti painavaksi
kuormaksesi kaatuisi,
eipä Herra armoaan
kieltää voisi silloinkaan.
Rakkaus kuin liekki hohtaa,
lapsensa kun Isä kohtaa.

9.
Armon oven, Jumalani,
anna olla avoinna,
että aina tuskassani
sinut saisin tuntea.
Levätä suo sinussa,
työsi täytä minussa.
Pyhän Hengen anna hoitaa,
ettei synnin valta voita.

Lisää suosikkeihin
Paul Gerhardt 1647. Ruots. Petrus Brask 1690. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1937. | Sävelmä: Toisinto Sortavalasta.
Luokitus: Jumalan armo Kristuksessa

Virren tarina

269 Älä sure, sielu parka

Weg, mein Herz, mit den Gedanken

Virren Älä sure, sielu parka aiheena on ansaitsematon armo. Sen on kirjoittanut Paul Gerhardt (1607-1676), jonka varhaisimpiin virsiin se kuuluu.

Lohdutusvirtensä Gerhardt rakensi Luukkaan evankeliumin 15. luvun pohjalle. Niinpä tunnistamme siitä tuhlaajapoika-vertauksen (säk. 3), eksynyttä lammasta etsivän paimenen (4) ja enkelit, jotka "iloitsevat yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen" (5). Tämä kaikki on kuitenkin vasta perustelua sille, mitä runoilija haluaa sanoa katuvalle syntiselle. Virren painopiste on ratkaisevasti sen loppusäkeistöissä. Ne nousevat suureen voimaan ja kauneuteen. Silti tämä virsi on jo ajat sitten jäänyt pois Saksan virsikirjoista. Pohjoismaissa sitä yhä veisataan, Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Virren suomennoksen alku vaikuttaa turhan surkealta, kun sitä vertaa runoilijan alkuperäiseen sanontaan: "Pois, sydämeni, sellaiset ajatukset, että sinut olisi hylätty!" Ne edellyttäisivät valoisampaa sävelmääkin kuin virsikirjaamme otettu kylläkin kaunis, mutta alakuloinen sortavalalainen kansantoisinto. Mitään alakuloista sanottavaahan tällä virrellä ei totisesti ole. Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa on mittaamaton, ei ole mitään mihin sitä voisi verrata.

Jumalan armahtava hyvyys, hänen huolenpitonsa ja johdatuksensa olivat Gerhardtille omakohtaista todellisuutta. Siitä nousevat myös sellaiset virret kuin "Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi" (270) ja "Herralle tiesi anna" (379).

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.