Etkö ole, ihmisparka

1.
Etkö ole, ihmisparka,
aivan arka,
koska itket kaikki yöt,
jaksat surra suuttumatta,
uupumatta
muistat tuonen surmatyöt.

2.
Luojan käsky kuolemalla
kulkevalla,
käsky käydä maailmaan,
hyvät, huonot lapsinensa,
kaikkinensa
syöstä, painaa poveen maan.

3.
Syöksee, käskee, särkee, sortaa,
multiin murtaa
surma hirmukourillaan.
Eivät auta toivotukset,
voivotukset
eikä pelko, parkukaan.

4.
Siis on parku poistettava,
katsottava
tietä kaiken maailman.
Katso kaikki katseltavat,
kuunneltavat:
huomaat kaiken kuolevan.

5.
Lennä, lintu, minkä lennät,
etpä lennä
surman kovan kourista.
Surma linnun lentämästä,
rientämästä
tempaa taivaan tuulista.

6.
Ruohot raukat raukeavat,
vaikka ovat
kauniit kukkaloistossaan.
Puut ei kestä, paksujuuret,
pienet, suuret
kasvaessaan kaadetaan.

7.
Ei siis pientä, voimatonta,
turvatonta
surma säästä säälistä,
eikä vahvin, väkevinkään,
kestävinkään
kestää voi sen käsissä.

8.
Näin on luonnon luovuttava,
kaaduttava
luomakunnan kaikkineen.
Onko ihme, jos siis kaatuu,
maaksi maatuu
syntisparka synteineen?

9.
Näitä aina ajatella,
muistutella
saisit täällä, syntinen,
näistä ottaa ojennusta,
huojennusta
alla ajan murheitten.

10.
Yksi säilyy: sana Herran,
vaikka kerran
maa ja taivas katoaa.
Elämässä ikuisessa,
autuudessa
Herran kansa olla saa.

11.
Etsi tietä elämässä
häipyvässä
taivaan taloon korkeaan.
Etsi meno muuttumaton,
puuttumaton,
kulje taivaan kunniaan.

12.
Siellä riemu rikkaimpana,
runsaimpana,
ilo ilman muutosta.
Siellä laulat lapsinesi,
kaikkinesi
voiton virttä suloista.

13.
Vaan et hautaan kaatumatta,
kuolematta
täältä sinne tulla saa.
Siksi olet, syntisparka,
aivan arka,
kun niin pelkäät kuolemaa.

Lisää suosikkeihin