Virsikirjakomitea piti 1970 -luvun lopulla tärkeänä saada uusi virsi, joka korostaisi elämän ainutkertaista arvoa. Jumalan luomistyö, rakkaus ja laupeus kantavat elämää jo sen alkuhetkistä asti. Jo idussaan sykkivä ja toivona uinuva elämä on Jumalan tiedossa. Hän tahtoo suojella sitä sylissään ja antaa syntyvälle lapselle tulevaisuuden ja toivon.
Sain tehtäväkseni kirjoittaa tällaisen elämää kunnioittavan virren. Tähän antoi ajankohtaisuutta myös 1970-luvulla maassamme käyty voimakas keskustelu abortista. Halusin virressäni puhua lapsen oikeuksien puolesta, jotka nousevat esille myös psalmissa 139. ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, / sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. / Ennen kuin olin elänyt päivääkään, /olivat kaikki päiväni jo luodut…Minä olen ihme, suuri ihme, / ja kiitän sinua siitä” (Ps. 139: 16, 14).
Lapsen oikeudet ovat ehdottomat: saada syntyä ja kokea vanhempien rakkautta ja hoivaa. Saada tuntea, että hänet hyväksytään ja että hänellä on oikeus kaikkeen siihen hyvään, mitä elämä lahjoittaa. Toivona uinunut elämä löytää oman tiensä ja tehtävänsä. Kaikki on Jumalan hyvyyttä ja lahjaa.
Entä lapsen usko? ”Laupeutesi syli / on turva tielläni.” Tämän sylin turvaa ja hoivaa lapsi tarvitsee myös Jumalan seurakunnan armollisessa hoidossa. Hänellä on oikeus omaan tulevaisuuteensa ja Jumalan rakastavaan läsnäoloon elämän kaikissa vaiheissa.
Virren sävelmä on saksalaisen Melchior Vulpiuksen (1560-1615) vuodelta 1609. Tämä sävelmä esiintyy kuudessa virsikirjamme virressä, mm. virressä 60.
Edellinen
