Virsi 555; Oi Herra, luoksein jää
555

Oi Herra, luoksein jää

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Oi Herra, luoksein jää, jo ilta on,
ja kadonnut on valo auringon.
Ken muu mua murheissani lohduttais,
kelt’ turvan hädässänsä sielu sais.

2.
Päiväni rientää kohti loppuaan,
on ilo maallinen kuin varjo vaan.
Ei ole täällä mitään pysyvää,
vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.

3.
Sä pahan väijytykset turhiks teet,
sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet.
Miss’ on nyt, kuolema, sun voittosi,
kun Herra Jeesus, olet kilpeni.

4.
Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon,
kun tieni painuu kuolon laaksohon.
Sen valon tieltä varjot häviää.
Eläissä, kuollessa sä luoksein jää.

Lisää suosikkeihin
Henry Francis Lyte 1847. Suom. Rauhansäveliä 1894, Martti Ruuth 1903. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: William Henry Monk 1861.
Luokitus: Aamu ja ilta

Virren tarina

555 Oi Herra, luoksein jää

Abide with me; fast falls the eventide

Virsi Oi Herra, luoksein jää on iltavirreksi epätavallinen. Alussa ei tosin ole mitään merkillistä. Siinä voi jopa aavistaa ilon siitä, että meidän Herramme Jeesus on päivän mittaan ollut tässä rukoilevan ihmisen kanssa. Toisaalta tämä avaus tuo mieleen ne Emmauksen tietä ensimmäisenä pääsiäisiltana kulkeneet opetuslapset, joiden seuraan ylösnoussut Jeesus oli liittynyt ja jotka sanoivat hänelle: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.”

Mutta virren avaus ei sisällä kiitosta eletystä päivästä, vaan siinä olemmekin tekemisissä murheellisen ja hätääntyneen ihmisen kanssa. Toinen säkeistö puhuu kaiken maallisen katoavaisuudesta ja elämän lyhyydestä: ”Päiväni rientää kohti loppuaan.” Ei tämä oikeastaan olekaan iltavirsi; kyseessä on elämän ilta, valmistautuminen kuolemaan. Siitä murhe.

Mutta Jeesukseen voi luottaa; hän ei katoa eikä muutu. Hän on ”sama eilen, tänään ja ikuisesti”, kuten Raamattu todistaa. Häneen voi turvautua.

Kolmas säkeistö osoittaa, että loppu onkin jo aivan lähellä. Läsnä, puhuteltavana, ei ole vain Jeesus, vaan myös kuolema. Voimme vaistota tilanteeseen sisältyvän jännitteen, vaikka äänessä onkin vain virren minä. Ensin hän sanoo Jeesukselle, luottavasti: ”Sä pahan väijytykset turhiks teet, / sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet.” Sitten hän käännähtää ja sanoa pamauttaa kuolemalle: ”Miss’ on nyt, kuolema, sun voittosi…”, ja kääntyy uudelleen Jeesukseen päin: ”… kun, Herra Jeesus, olet kilpeni”.

Siitä nousee neljännen säkeistön rukouksen uskonvarmuus. Ei enää jälkeäkään virren alun hätääntyneestä murheellisuudesta – kuten ei ollut Emmauksen tietä kulkeneilla opetuslapsillakaan sitten, kun heille selvisi, että Jeesus on ylösnoussut ja elää. Ristillä kuollessaan hän on sovittanut meidän syntimme ja ylösnousemuksellaan kukistanut kuoleman vallan.

Virsi osoittautuu näin pääsiäisvirreksikin. Yleensä se mielletään iltavirreksi. Joissakin ulkomaisissa virsikirjoissa se on osastossa ”Valmistautuminen kuolemaan”.

Virren kirjoittaja, englantilainen pappi Henry Francis Lyte (1793-1847) joutui 54-vuotiaana keuhkotuberkuloosin heikentämänä lähtemään etelään, Välimeren rannoille, etsimään terveyttä. Viimeisen saarnansa hän piti 4. syyskuuta 1847. Myöhemmin samana päivänä hän antoi tyttärelleen tämän virren käsikirjoituksen. Sen hän oli kirjoittanut muutamaa viikkoa aikaisemmin – tietäen elämänsä nyt olevan päättymässä. Saman vuoden marraskuussa hän kuoli, Nizzassa.

Lyten runoilijanlahjat olivat ilmenneet jo opiskeluaikana, ja hän on kirjoittanut melkoisen määrän runoja ja virsiä. Erääseen runoon sisältyy rukous, että hän saisi kirjoittaa yhden virren, joka jäisi elämään hänen kuolemansa jälkeen. Rukous on täyttynyt. Oi Herra, luoksein jää, hänen viimeisensä, on se virsi, josta oli tuleva maailmankuulu.

Siivet virrelle antoi William Monkin juhlallinen ja vaikuttava sävelmä. Siihen liittyneenä virsi on käännetty yhä uusille kielille. Se on tuonut lohduttavaa sanomaansa lukemattomille ihmisille – surussa ja ahdingossa, niin sodassa kuin rauhassakin, myös onnellisten päivien iltarukouksena. – Lontoolainen kirkkomuusikko ja säveltäjä William Monk (1823-1889) oli mukana toimittamassa tärkeintä englantilaista virsikirjaa Hymns Ancient and Modern 1861, ja siihen hän sävelsi muun muassa tämän virren.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.