Suomalainen arkkivirsi 1683. Virsikirjaan 1686. Uud. Bengt Jakob Ignatius 1824, Elias Lönnrot 1870, Julius Krohn 1880. Uud. ja säk. 4 komitea 1984. | Sävelmä: Toisinto Sortavalasta.
Virren tarina
330 Nyt Herran hyvyydestä
David, pyhä profeetta
"Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!" Tämän apostoli Paavalin painokkaan kehotuksen (Fil. 4:4) kaiku kuuluu virsikirjassakin. Virttä Nyt Herran hyvyydestä se suorastaan hallitsee: sen jokainen säkeistö päättyy sanoihin "Iloitkaa Herrassa!"
Virsi on suomalainen arkkiveisu vuodelta 1683. Virsikirjaan se tuli ensi kerran 1686. Virsi oli nykyistä pitempi, 15-säkeistöinen, ja alkoi sanoilla "David, pyhä profeetta" (VVK 304). Kaksi alkusäkeistöä muodostivat näet johdannon, jossa muistutetaan, miten Daavid psalmeissaan ja "viisas Salomon saarnakirjassaan" neuvovat iloitsemaan Herran hyvyydestä.
Virsi näyttää syntyneen aikana, jolloin heikon sadon vuoksi elettiin nälässä ja köyhyydessä. Virren tuntematon tekijä kysyy, antaisiko Luoja "luotujen lastensa" nyt nääntyä nälkään, ja vastaa toiveikkaasti: "Ei, ei hän sitä salli, vaan kuittaa ajan kalliin." Herran siunaus vie eteenpäin, kun hänen hyvää lahjaansa "nuhkeroiten nuoppaamme" (VVK 304:8). Viimeksi mainitut sanat näyttävät kyllä sittemmin saattaneen lukijansa ymmälle! "Nuhkeroita" merkitsee 'vitkastella, toimia hitaasti', ja nuoppaaminen on ottamista vähän kerrallaan.
Herra on köyhien, leskien ja orpojen turva. Hän huolehtii uskovistaan: "Herra heist' pitää surun, muistaa kullenkin murun: Iloitkaam' Jesukses'." Tämä osa virren alkuperäisestä sisällöstä on säilynyt nykypäivään asti. Aivan uusi on sen sijaan neljäs säkeistö, joka liittyy monille nykyään tuttuihin ahdistuksen aiheisiin: "Jos sairastut tai työstä / joutuisit luopumaan, / ei epätoivoon syöstä / saa päivä vaikeinkaan."
Nyt Herran hyvyydestä neuvoo ylistämään Herraa huolten ja vaikeuksien keskelläkin. "Hän tietää, ketä painaa / raskaasti elämä. / Hän avun sille tuottaa / ken häneen turvaa, luottaa."
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.