Virsi 528; Luoksemme päivät menneet
528

Luoksemme päivät menneet

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Luoksemme päivät menneet
kuin virta saapuvat.
Ne Herran eteen meitä
kiitokseen kutsuvat.
Elämän muistot jaamme,
toisille jättää saamme
työt rakkaat, vaikeat.

2.
Ja vielä vanhuuteemme
Jumala lahjoittaa
iloa päivän puuhiin,
lepoa rauhaisaa.
On rakkautta Luojan,
kun turvan, hoivan, suojan
myös vanhuutemme saa.

3.
Nyt lapset, lastenlapset
kulkevat kaukana.
Myös heitä, Herra, siunaa
ja muista armossa.
Ja heitä toimissansa
elämän matkallansa
tiellesi johdata.

4.
Sydämiin lohdutuksen
tuot lupauksessa:
”On vanhuuteenne saakka
voimanne minussa.
Armolla nostan, kannan
ja pelastuksen annan.”
Ei muutu Jumala.

5.
On vanhurskaitten polku
kuin aamuruskon tie.
Se vihdoin täyteen päivään
Jumalan lapsen vie.
Näin seurakunnassasi
myös meitä hoivassasi
rauhaasi, Herra, vie.

Lisää suosikkeihin
Niilo Rauhala 1979. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Toisinto Sortavalasta.
Sama sävelmä: 330 | 464 | 539
Luokitus: Vanhuus

Virren tarina

528 Luoksemme päivät menneet

Olen kirjoittanut vanhuuden virren uskon virreksi. Virressä soi kiitollisuus elämän lahjasta ja Jumalan johdatuksesta. Yhteys sukupolvien välillä, turvallisuuden tunne ja elämään heijastuva kirkkaus ovat virren sanomaa. Taustalla on Sananlaskujen ja Jesajan kirjan ajatuksia. ”Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, / joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka” (Sananl. 4: 18). Oikeamieliset eli vanhurskaat kulkevat aamuruskon tietä. ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, --. //- -//-- minä nostan ja kannan ja pelastan” (Jes. 46: 4.).

Vanhuus on näköalapaikka: saadaan katsoa menneisiin ja tuleviin päiviin ja käsillä olevaan hetkeen. ”Luoksemme päivät menneet / kuin virta saapuvat.” Virta tuo mukanaan monia hyviä muistoja, jotka herättävät kiitosmielen Jumalaa kohtaan. Hän on johtanut läpi vuosien ja vuosikymmenien ja antanut voiman raskaisiinkin tehtäviin. Nyt on aika jättää nämä tehtävät toisille. Eläkepäivinä on tilaa monille mielekkäille asioille ja harrastuksille.

Vanhuksen käsi ulottuu sukupolvien yli. Yhteys ja vuorovaikutus ovat sekä tehtävä että elämän rikkaus. Vanhemmilla ja isovanhemmilla on sellaisia elämänkokemuksia ja -arvoja, joita on hyvä jakaa nuoremmille. Miten tärkeä on myös esirukoilijan tehtävä: rukous kulkee siunaavana lapsista lapsenlapsiin ja sulkee heidät Jumalan huolenpitoon. ”Myös heitä, Herra, siunaa / ja muista armossa.”

Vanhurskaan polku johtaa täyttä päivää kohti. Vaikka vanhuksen elämässä on jo illan kajoa, sydämen usko ja ikuisen elämän toivo tähyilevät täyden päivän kirkkauteen. Jumalan voima ja armo pysyvät aina samana. ”Armolla nostan, kannan / ja pelastuksen annan. / Ei muutu Jumala.”

Niilo Rauhala