På svenska
Virsi 191 – On meille Herra Jumala
Edellinen Seuraava
191

On meille Herra Jumala

Virren nuottikuva

1.
On meille Herra Jumala
lakinsa julistanut
ja käskyissänsä kaikissa
tahtonsa ilmoittanut.
Hän vaatii meitä kokonaan
seuraamaan pyhää tahtoaan
kaikissa toimissamme.

2.
Oikeamielinen hän on,
vanhurskas vihassansa.
Synneistään saa se tuomion,
ken hylkää Jumalansa.
Pahoista töistä isien
kärsivät lapset lapsien
neljänteen polveen saakka.

3.
Vaan laupias on Jumala
armoa etsiville,
suo pelkäävilleen lahjansa,
armonsa tuhansille.
Hän ohjaa heitä neuvoillaan
ja siunaa heitä päällä maan
polvesta polveen aina.

4.
Myös minä Herran lakia
näin seuraavani soisin,
vaan mistä saisin voimia,
kun teen ja elän toisin.
Sen tähden pelkään, vapisen,
kun tunnen synnin syytöksen
ja rangaistuksen uhkan.

5.
Voi, kenen turviin pakenen,
kun kaipaan lohdutusta.
Helvetin vaivat ansaitsen,
vaan huudan armahdusta.
Nyt ethän, armon Jumala,
minua tahdo torjua,
en löydä muuta turvaa.

6.
Suo Pojassasi rakkaassa
nyt suoja sielulleni.
Synneistä minut paranna,
uudista sydämeni.
On täydellinen Jeesus vain,
hän kärsi rangaistukset lain,
sen täytti puolestani.

7.
Lahjoita, Jeesus, Henkesi,
luo kuollut eläväksi.
Lahjoita rakkautesi
voimaksi kestäväksi,
niin että uusin sydämin
tahtosi, Herra, täyttäisin
vapaana tuomiosta.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Laulettu 1. säkeistö

CC Freian laulajia, Teija Tuukkanen (piano)

Sävelmä

Säestys