Virren tarina
190 Sun sanas suojaa, Jumala
Erhalt uns, Herr, bei deinem Wort
Lempeän sävelmän vaikutuksesta voi jäädä huomaamatta Martti Lutherin ja Justus Jonaksen virren Sun sanas suojaa, Jumala rajuus. "Lyö maahan sanas sortajat", siinä sanotaan.
Alkuaan sanottiin vähän muutakin. Luther näet nimesi tarkoittamansa vastustajat: paavin ja turkkilaisen. Historiasta tiedämme, että hän ja paavi olivat sotajalalla keskenään. Turkkilaisvaara taas uhkasi, kun sulttaani Soliman II tavoitteli Euroopan herruutta. Jo 1529 hän oli piirittänyt Wieniä, jonka valloittamista hän jälleen kaavaili 1540-luvun alussa. Lutherin virsi on peräisin niiltä ajoilta.
Turkkilaisvaara väistyi, mutta Euroopassa oltiin menossa kohti uskonsotien aikaa.
Virren suomensi Jaakko Finno virsikirjaansa 1583. Suomennoksessa ei paavia (eikä turkkilaisia) ole koskaan mainittu. Jaakko Finnon kuninkaan ja toimeksiantajan Juhana III:n tunnetut katolisuutta lähentelevät pyrkimykset selittänevät sen, että hänen virsikirjastaan muutenkin puuttui katolista kirkkoa vastustava aines.
Kolmannen säkeistön Finno sai tällaiseksi: "Sanas sortajat alas paina, / Heidän juonens' estä aina, / Siihen hautaan heit' pudota, / Johon meit' pyytävät upottaa." Vuoden 1886 virsikirjassa siitä tuli kuin lähetysvirsi: "Sä käännä sanas sortajat, / Kukista juonens kavalat, / Suo Henkes heitä valaista / Ja oikialle ohjata!" Nykyinen väkivaltainen sanamuoto "Lyö maahan sanas sortajat" (vrt. 577:6) on vuodelta 1938. Silloin se koettiin ajankohtaiseksi!
Luther otsikoi tämän virren "lastenlauluksi", mikä voi todella tuntua oudolta. Pelätessään pahinta hän näet odotti lasten rukouksesta apua, kun uhkaava tilanne ei näyttänyt vanhempaa väkeä kovinkaan huolestuttavan.
Lutherin virressä oli kolme säkeistöä (1, 2 ja 5), ja sillä oli tällöin kolminaisuusvirren luonne. Kaksi lisäsäkeistöä (3, 4) on kirjoittanut hänen ystävänsä ja työtoverinsa Justus Jonas (1493–1555), Wittenbergin yliopiston kanonisen oikeuden professori ja sikäläisen linnankirkon rovasti.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.