Edellinen
1.
Kas Karitsata Jumalan!
Hän raskaan kuorman kantaa.
Hän kantaa synnit maailman,
itsensä alttiiks antaa.
Hän kulkee pilkkaan katkeraan
ja piinaan, tuskaan kauheaan,
kuoleman kovan vaivaan.
Hän suostuu teurasuhriksi
ja kestää kaiken nöyrästi,
ääneti kärsii aivan.
2.
Tuo puhdas uhrikaritsa
on rakkain Jeesuksemme.
Hän kuoli kaikkein puolesta
synneistä päästäksemme.
Oi Isä, aivoitustasi,
kun kuolemasta Poikaasi
et armahda, et säästä!
Oi rakkauden ihmettä,
kun langennutta syntistä
ei hukkumaan se päästä!
3.
Siis nöyrän, hartaan kiitoksen
sinulle, Jeesus, kannan
ja turmeltuneen sydämen
hoitoosi hyvään annan.
Elämän uuden antaja,
kun sydän sortuu rinnassa,
niin ole sydämeni.
Oi kunniani, aarteeni,
sinulle annan itseni
iäksi kaikkineni!
4.
Nyt tahdon sanoin niin kuin töin
ylistää rakkauttas
ja kiittää päivin, kiittää öin
näin suurta laupeuttas.
Virteni lakkaamatta soi
niin heleästi kuin se voi
ja laulaa armostasi.
Muun kaiken ennen unohdan
kuin rakkautes, kalleimman
kaikista lahjoistasi.
5.
Nyt, sydän ahdas, laajene
ja aarre kätke parhain.
Kirkkaampi, kauniimpi on se
kuin ääret tähtitarhain.
Maa, meri, taivas avara,
se on vain hiukka tomua,
kun katson aarrettani.
Aarteeni ainut, verraton,
veresi, Jeesus, kallis on,
vuotanut puolestani.
6.
Missä on voima kuoleman?
Ei voi se vahingoittaa.
Kun matkanpääni saavutan,
niin uusi päivä koittaa.
Kun olen taudin tuskissa
ja viime kilvoituksissa,
suot rauhan haavoissasi.
Kun haahteni on hukkua
maailman meren kuohuissa,
on Jeesus satamani.
7.
Kun mainen matka vaikea
kuolemaan päättyy kerran,
vanhurskauden vaatteessa
saan käydä eteen Herran.
Se olkoon ainut verhoni,
tahraton juhlapukuni,
ihana loistossansa.
Näin kaunistettu morsian
käy suuriin häihin Karitsan
ja kiittää riemuissansa.
