Virsi 479; Sinussa, Kristus, luotiin kerran
479

Sinussa, Kristus, luotiin kerran

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Sinussa, Kristus, luotiin kerran
taivas ja kaikki maailma,
ja tänne kärsimyksen maahan
luoksemme saavuit taivaasta.
Myös minä heikot käteni
ojennan, Jeesus, puoleesi.

2.
Käsiisi, jotka ristinpuussa
kantoivat tuskat sairaiden,
myös minä turvaa vailla riennän,
armahda, Herra ihmisten!
Oi ethän, Kristus kärsivä,
pois väisty heikon viereltä.

3.
Aurinko, kuu ja taivaan tähdet
sinussa luotiin kirkkaina,
vaan valo kirkkaampana loistaa
pääsiäisaamun taivaalta.
Niin loista, pyhä rakkaus,
valaise pelko, ahdistus.

4.
Luot, Jeesus, katseen vaivoihini,
on läsnä valtakuntasi.
Saan armon hyvän sanan kuulla,
syntini annat anteeksi.
Haavaisi kautta parannat,
elävän toivon lahjoitat.

5.
Luo voimallansa Luoja kerran
myös uudet taivaat, uuden maan.
Se voima yltää tähän hetkeen,
kun sinuun, Kristus, luottaa saan.
Sinussa päivään selkeään
ja toivoon, hiljaisuuteen jään.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Georg Neumark 1657.
Sama sävelmä: 245 | 370
Luokitus: Terveys ja sairaus

Virren tarina

479 Sinussa, Kristus, luotiin kerran

 

Toimin sairaalateologina Kemissä parikymmentä vuotta ja sain elää lähellä ihmisten sairautta ja kärsimystä. Kärsimys ulottuu monimuotoisena kaikkien meidän elämäämme ja varjostaa sitä. Virsi 479 on syntynyt tällaisten elämäntuntojen keskellä.

Virsi asettaa sairaan ja kärsivän ihmisen Jumalan suurten luomistekojen yhteyteen. Kärsivässä Kristuksessa Jumala tuli luomaansa maailmaan meidän keskellemme. Vapahtajan omat kädet ristinpuussa kantoivat meidän kipumme ja sairautemme. Siksi saamme rientää näiden käsien turviin. ”Oi ethän, Kristus kärsivä, / pois väisty heikon viereltä.”

Elämäämme loistaa luomisen kirkkain aurinko pääsiäisen taivaalta. Se valaisee kaiken, mitä meissä on: myös sairautemme, hätämme ja pelkomme. Jumalan rakkaus ulottuu meidän kärsimykseemme. Me kaipaamme ja tarvitsemme sisimpäämme myös Jumalan rauhaa, jossa saamme levätä. Uuden luomisen ihme, usko, syntyy sovituksen ja armon sanomasta. Itsekin sain työssäni pitää tätä esillä. Usko turvautuu ylösnousseeseen Kristukseen. Jumalan rauha hoitaa ja lohduttaa. ”Haavaisi kautta parannat, / elävän toivon lahjoitat.”

Ajattelen virressäni, että myös tulevan uuden luomisen voimat ulottuvat jo nyt kärsimyksen hetkiin. ”Se voima yltää tähän hetkeen, / kun sinuun, Kristus, luottaa saan.” Siksi saamme jäädä sairainakin Jumalan voimien ja valon käsivarsille ja levätä siinä. Nämä käsivarret kantavat heikkoja ja hauraita. Toivo, jonka lähteenä on Kristus, näyttää tietä uuteen päivään ja lopulta ikuiseen elämään. ”Sinussa päivään selkeään / ja toivoon, hiljaisuuteen jään.”

Kirjoitin virteni saksalaisen Georg Neumarkin (1621-1681) sävelmään vuodelta 1657. Sävelmä kantaa virren lohdullista ja turvallista sanomaa.

Niilo Rauhala