Virsi 417; Jeesus, askeleesi
417

Jeesus, askeleesi

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Jeesus, askeleesi
painoit pintaan maan.
Työn ja uupumuksen
tulit tuntemaan.
Iloitsit ja itkit,
ystäviä hait.
Viinin, ohraleivän
syötäväksi sait.
Nälän, puutteen mailla
murruit leivän lailla
meille elämäksi.

2.
Kuljit keskellämme,
suostuit ihmisiin.
Silloin meidät kaikki
toivoon kutsuttiin.
Kaikki luomakunta,
ilma, meri, maa,
läsnäolostasi
uuden toivon saa.
Maksoit toivon hinnan:
kärsit vastarinnan,
elämäsi murtui.

3.
Jeesus, askeliisi
meidät kastetaan,
sinun maailmaasi
aina suostumaan.
Ihmiskunnan tähden,
niin myös luonnon muun,
kutsut kärsimykseen,
liität taisteluun.
Niin me ylistämme,
niin voi elämämme
tarkoitustaan täyttää.

Lisää suosikkeihin
Pekka Kivekäs 1984. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Ruotsissa 1697.
Sama sävelmä: 344 | 457
Luokitus: Kutsu ja kuuliaisuus

Virren tarina

417 Jeesus, askeleesi

 

Syksyllä 1978 olin palaamassa Kotkasta, iskiastani hoidattamasta. Oli kirkas syyspäivä, tunsin oloni hyväksi bussissa istuessani. Aurinko paistoi, luonto loisti syksyn väreissä.

Kotikasteen toimittaminen odotti seuraavana päivänä. Upea luonto ja kastepuheen pohtiminen kietoutuivat ajatuksissani. Muistin 1970-luvun alun nuorisopappien kokoontumisista, miten Erkki Lintunen usein oli lausunut: ”Kaste on kohtalonyhteyttä Kristukseen.” Luulin äkkiä oivaltaneeni, mitä lause tarkoitti. Ihmiseksi tulemalla Kristus alistui samoihin luonnossa elämisen ehtoihin kuin kaikki ihmiset – ettei hän siis tunnustanut vain ihmisen arvoa, vaan koko luomakunnan. Siitä seuraisi kastetuille ”kohtalonyhteytenä Kristukseen” velvoite taistella sekä ihmisen että muun luonnon puolesta.

Pidin aiheesta kastepuheen. Myöhemmin tarjosin sen pohjalta tekemääni virttä virsikirjakomitealle. Tein tekstin sittemmin käytöstä poistettuun sävelmään mm. tällaisin rivein:
”Kerran kasteen saimme / sinun nimeesi. / Syvän yhteyden / kaste rakensi. / Sinun maailmaasi, / köyhiin ihmisiin, / koko luomakuntaan / liitto solmittiin. / Katsot pieneen ihmiseen, / kutsut liittoon ikuiseen. / Siitä kiitos kaikukoon. // Kovat kivet puhkoo / vesi voimallaan, / sana muurit särkee, / kutsuu maailmaan. / Ihmiskunnan tähden, / luomakunnan muun / kutsut kärsimykseen, / liität taisteluun. / Katsot pieneen ihmiseen...”

Virsikirjakomitea vastusti ajatustani ottaa virsi kastevirsien joukkoon, tahtoipa poistaa siitä koko kasteajatuksenkin. Paavaliin vedoten puolustauduin: ”Kristuksen kuolemaan kastetuksi tuleminen merkitsee siis meille jo nyt vanhan turmion maailmanajan loppua ja uuden valtakunnan uutta elämää tässä historiassa. Kaste liittää meidät ihmisyyden, ihmisen ja koko luomakunnan uudistumiseen, koska se liittää meidät Jumalan valtakunnan kansalaisiin.”

Jouduin puoltamaan kasteajatusta vielä kirkolliskokouksen virsikirjavaliokunnallekin, mutta jäipä se, minkä varaan virsi oli syntynyt, sentään monen käänteen jälkeen jäljelle.

Pekka Kivekäs