Virsi 399; Taas armon kyllyydestä
399

Taas armon kyllyydestä

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Taas armon kyllyydestä
tuon, Herra, kiitoksen,
sen jokahetkisestä
voimasta riemuitsen.
Se on niin avara,
ei voi se loppua.
Herralle ikuisesti
soi kiitos, kunnia.

2.
Oi Jeesus, kunniani,
kruununi verraton,
kun olet aarteenani,
muu tyhjää, turhaa on.
Ja vaikka henkeni
alttiiksi joutuisi,
sinua tunnustaisin,
ainoa Herrani.

3.
Anteeksi, Herra, anna
nyt synnit, puutokset
ja armollasi kanna,
pois torju syytökset.
Isäni, armahda
lastasi heikkoa,
pauloista synnin auta
ja pahan vallasta.

4.
Tahtoisin Herran mieltä
noudattaa kaikessa.
Suo, etten eksy tieltä,
en luovu armosta.
Varjele lastasi,
niin etten horjuisi.
Sinulle kunniaksi
suo elää, Herrani.

5.
Suojele isänmaata
ja omaisiani.
Pyhyyden tuntoon saata
kirkkoni, kansani.
Oi Herra, armahda,
sairaita paranna,
vahingot, vaarat torju
ja auta, pelasta.

Lisää suosikkeihin
Ruotsalainen 1601. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. komitea 1880, 1937, 1984. | Sävelmä: Saksassa 1704.
Sama sävelmä: 535
Luokitus: Kutsu ja kuuliaisuus

Virren tarina

399 Taas armon kyllyydestä

Lustig af hjertans grunde

Virsien ikiaikaisia perusaiheita on Jumalan armon loppumattomuus, kuten nähdään jo Vanhan testamentin runoudesta. Herran armo on uskovan uusiutuva voimavara, sillä se on joka aamu uusi (Valitusvirret 3:23). Siinä on siten ilmaistu nimenomaan aamuvirren lähtökohta, jolla on vahvat perinteet! Sekä aamu- että iltavirsi onkin vanhastaan ollut myös virsi Taas armon kyllyydestä, joka nyt on siirretty osastoon Kutsu ja kuuliaisuus.

Kristukseen uskova, hänen armonsa voimaan turvautuva on toisaalta vahva, mutta toisaalta heikko. Kun Jeesus on hänen aarteenaan, hän tuntee olevansa valmis tunnustamaan uskonsa, vaikka se merkitsisi kuolemaakin (säk. 2). Mutta synnin ansojen ja pahan vallan ympäröimänä hän onkin vain kuin heikko lapsi (3). Siinä hän ei voi muuta kuin huutaa: ”Isäni, armahda!”

Taas armon kyllyydestä on vanha ruotsalainen virsi vuodelta 1601 – se oli siis aivan uusi silloin, kun Hemminki Maskulainen suomensi sen virsikirjaansa. Ruotsin virsikirjasta se on jäänyt pois jo 1800-luvulla. Haikean tuntuisesti hymnologi Emil Liedgren (Svensk psalm och andlig visa, 1926) ylistää sen kaunista rytmiä ja persoonallista hartautta. Sitäpä ei kuitenkaan tiedetä, kuka on tämän kauniin virren tekijä – hän kuuluu tuntemattomien runoilijoiden suureen joukkoon.

Suomalaisessa virsikirjassa Taas armon kyllyydestä on säilyttänyt paikkansa vuosisadasta toiseen. Tosin Hemminki Maskulainen tuskin enää tuntisi nykyvirttä omakseen. Kolmessa virsikirjan uudistuksessa sen kieliasua on muokattu ja muutettu. Kun Hemminki 400 vuotta sitten sen suomensi, kuului ensimmäinen säkeistö näin (VVK 345): ”Sydämest’ muistaa mahdan / Ain’ Herran hyvyyttä, / Kiittää kuin parhain taidan / Hänt’ armons’ edestä, / Kuin sangen suuri on, / Auttaa minua muistaa ain’: / Siis hänen kiitos olkoon, / Nyt niin ijäisiin aikoin!”

Virren saksalainen sävelmä liittyy myös aamuvirteen 535 ”Taas alkaa kiitoksella”.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.