Vuonna 1888 silloinen Kiuruveden pitäjänapulainen Wilhelmi Malmivaara alkoi julkaista lehteä, jolle hän antoi nimen Hengellinen kuukauslehti. Siinä hän joskus julkaisi myös sepittämiään runoja. Niistä varhaisimpia on lokakuussa 1888 ilmestynyt "Rukous", virren Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä alkumuoto. Runo vaikuttaa siinä vaiheessa vielä aika puisevalta. Näin se alkoi: "Sanas, Herra, kutsuu luokses meitä / jotka käymme kadotuksen teitä / tehden turhaan työtä raskasta / pääsemättä synnin kuormasta."
Malmivaara oli ryhtymässä suureen virsiurakkaansa, toimittamaan Siionin virsien uutta suomalaista laitosta. Siihen hän valitsi ja uudisti parhaan osan Elias Laguksen ruotsista suomentamista Sionin virsistä sekä suomalaisesta kokoelmasta Halullisten sielujen hengelliset laulut. Työ valmistui 1893. Siionin virsiinsä Malmivaara liitti tämän oman virtensä, joka nyt alkoi meille tutulla tavalla: "Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä / kuin käymme täällä kadotuksen teitä / ja teemme turhaan työtä raskasta, / vaan emme pääse synnin kuormasta."
Kukin säe on nyt yhtä tavua pitempi kuin ennen. Runomitta on siis muuttunut: oltuaan laskeva (trokeinen) se on nyt nouseva (jambinen). Kielelliset muutokset sinänsä eivät ole suuria. Selkeä parannus on verbin nominaalimuotojen (”tehden”, ”pääsemättä”) korvaaminen persoonamuodoilla. Uurastus Siionin virsien uudistajana oli koulinut Malmivaarasta asiansa osaavan virsisepän. Runomitan muutoksen selittää hänen virrelleen valitsemansa sävelmä, ryhdikäs pohjalainen koraalitoisinto.
Alun perin virressä oli 14 säkeistöä. Niistä kuusi kokonaisuuden kannalta toisarvoista karsittiin, kun virsi 1938 otettiin virsikirjaan. Virren kuvaama kristitty tuntee olevansa sokea, eksynyt, rampa, jopa kuollut (säk. 4), mutta hän myös tietää ja uskoo, että Jeesus on tie, totuus ja elämä (7).