Virren tarina
347 Pois viha käännä, Herra, säästä meitä
Aufer immensam, Deus, aufer iram
Virsi Pois viha käännä, Herra, säästä meitä oli aikoinaan viimeisenä Hemminki Maskulaisen virsikirjassa 1605. Siihen liittyi tällainen merkintä: "Yxi caunis Psalmi, joca pitä veisattaman, coska sota, nälkä eli Rutto saapuvilla ia käsis on. P. I. C." Nimikirjaimet viitannevat virren suomentajaan, joka lienee ollut Paulus Johannis Carelius. Hän toimi 1600-luvun alussa Viipurin hospitaalin ja sairaalan saarnaajana ja sittemmin Mikkelin kirkkoherrana.
Vuoden 1701 ns. Vanhaan virsikirjaan otettiin – Ruotsin uuden virsikirjan mukaisesti – myös virren latinalainen alkuteksti Aufer immensam, Deus, aufer iram (VVK 306). Sen kirjoittajaa ei tiedetä. Aikoinaan luultiin, että virren olisi sepittänyt saksalainen koulumies Georg Thymus, mutta hänen 1552 julkaisemassaan kokoelmassa virsi nimenomaan sanotaan tuntemattoman henkilön tekemäksi. Sen mukainen tieto onkin Saksan virsikirjassa. Tämä tieto ei näyttäisi vieläkään ehtineen Skandinaviaan, sillä Ruotsin ja Norjan virsikirjoissa mainitaan edelleen nimi Georg Thymus.
Johann Sebastian Bachin kantaatti nro 101 Nimm von uns, Herr, du treuer Gott pohjautuu tähän virteen.
Vanhat virret opettavat tyytymään Jumalan tahtoon: "Mitäs, Jumal', tahdot, tapahtuu tott', Sinun tahtos on hyvä ijan." Näin alkanut virsi oli vielä vuoden 1938 virsikirjassa: "Niin käy kuin tahdot, Jumala, Sun tahtosi on parhain." Vanhat virret opettivat myös, että hätä ja vaiva saattavat nekin olla Jumalan tahtomia, hänen vihansa ilmenemiä. Nykyiseen virsikirjaan saakka paikkansa säilyttänyt 'ruttovirsi' on siitä yksi esimerkki. "Raskaissa maanvaivoissa" kirkko ja sen virsikirja opettivat siis ajattelemaan, että alussa mainitut vitsaukset ja koettelemukset olivat vihastuneen Jumalan lähettämiä. Kuvaan Jumalan kaikkivaltiudesta kuului myös Jumalan viha – ja virsikirjasta me löydämme tämän opetuksen vieläkin.
Tauno Väinölä
Sävelmästä lisää virren 71 tarinan yhteydessä.
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.