Virsi 316; Käyn armoalttarillesi
316

Käyn armoalttarillesi

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Käyn armoalttarillesi,
oi Jeesus, eteen jalkaisi,
rukoilen lohdutusta.
Taas haavoistasi pyhistä
ja verisestä kruunusta
nyt etsin virvoitusta.
Ah anna, Jeesus, anteeksi,
paranna sydänhaavani.
Suo voimaa verestäsi
seuraamaan jälkiäsi.

2.
Näin huono olen kulkija,
ontuva, köyhä, sokea
ja rampa, raadollinen.
Mun lankeemus on riisunut,
se luontoni on turmellut,
kun petti vihollinen.
Minua johda, opeta,
vanhurskautees pueta,
veresi voiman kautta
kuuliaiseksi auta.

3.
Vain kuolemas on turvani,
veresi puhtauteni,
vapauteni vaivas.
Kuoleman vangit lunastit,
Jumalan kanssa sovitit,
aukeni rauhan taivas.
Saan porteista nyt pyhimpään
ja taivaan iloon ylimpään
luo Jumalani tulla,
se toivo nyt on mulla.

4.
On täällä usein kanteleet
pajuissa murheen riippuneet
ja juosseet kyyneleemme.
Vaan isänmaassa uudessa,
Siionin kirkkaudessa,
taas soivat kanteleemme.
Myös helkkyy minun riemuni,
kun risti vaihtuu kruunuksi
ja haihtuu kyyneleeni
iäiseen autuuteeni.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Oskari Heikki Jussila 1916. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Burkhard Waldis 1553.
Sama sävelmä: 599
Luokitus: Usko Jeesukseen

Virren tarina

316 Käyn armoalttarillesi

Sun armoalttarillasi

Siionin laulut ja virret oli kuusi vuosikymmentä lestadiolaisen herätysliikkeen laulukirjana. Sen kokosi 1916 Oskari Heikki Jussila (1888-1955), ja se syrjäytti aikaisemmat, J. E. Pentikäisen ja Leonard Typön toimittamat kokoelmat. ”Jussilan laulukirjasta” julkaistiin 20 painosta, kunnes sen 1976 korvasi Siionin laulut -kokoelma.

Vuonna 1938 O. H. Jussilan omista lauluista tunnetuin otettiin virsikirjaan: Käyn armoalttarillesi.

Jussila oli saanut parannuksen armon nuorena opiskelijana 1910. Sitten myöhemmin ”tuntui kilvoittelussa tulleen väsymys”. Keväällä 1913 hän meni seuroihin, joihin puhujaksi oli saapunut hänen isänsä Heikki Jussila. ”Olin huonoissa tuntemisissa, että istuin aivan viimeiseen eli ’jätkien’ penkkiin. ’Jätkät’ tulivat usein seuroihin lämmittelemään kovilla pakkasilla ja jäivät istumaan viimeiseen penkkiin.” Siinä sytytti uskon liekin jälleen palamaan hänen sydämessään Paavalin sana: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat.” Ihmeellinen ilo täytti nuoren miehen. Lukukauden päätyttyä hän palasi perheen kesäasunnolle Leppävirralle. Tuo ilon hetki muistui mieleen, kun hän kauniina heinäkuun päivänä oli verkoilla kalastamassa. ”Ja silloin se laulu syntyi. Palattuani kalastamasta kiiruhdin kirjoittamaan sen muistiin.”

Laulunsa sävelmän ja runomitan Jussila sai mielivirrestään ”Maailma täällä iloitsee” (599). Virsi liittyy lestadiolaiseen lauluperinteeseen, jossa ”tulee keskeisesti esille Vapahtajan kärsimystien ja Kristuksen sovitustyön kuvailu”. Siinä näkyy Jumalan lapsen ilo ja kiitollisuus taivaallisen Isän rakkaudesta ja armohoidosta, ja siinä soi iankaikkisen elämän toivo ja uuden maan koti-ikävä (Pentti Liukkonen).

O. H. Jussila valmistui papiksi 1914. Pisimpään, vuodesta 1934, hän toimi kirkkoherrana Alatorniolla.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.