Virsi 599; Maailma täällä iloitsee
599

Maailma täällä iloitsee

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Maailma täällä iloitsee,
se synneissänsä leikitsee,
kunnes se kerran hukkuu.
On saanut valtaa laittomuus
ja julkijumalattomuus,
kun omattunnot nukkuu.
Nyt vääryys, riita, hävitys
ja väkivalta, itsekkyys
kalvavat kansan teitä.
Armahda, Herra, meitä.

2.
On ahneutta täynnä maa
ja uskottomuus rehottaa,
myös tavat turmeltuvat.
Näin himo järjen sokaisten
vie tielle tuhon voimien,
luo väärät esikuvat.
Rakkaus, rauha raukenee,
ja sydän paatuu, kovenee,
ja uskon voima nääntyy.
Näin kaikki loppuun kääntyy.

3.
On Herra meitä nuhdellut,
on varoittanut, neuvonut,
myös suonut kuritusta.
Hän puhuu yhä sanassaan,
hän kutsuu meitä palaamaan
ja vaatii parannusta.
Maa, meri, tähdet loistavat
Luojansa lakiin taipuvat.
Näin neuvovat ne meitä
kulkemaan Herran teitä.

4.
Ah, kerran kaikki lopun saa,
maan piiri hukkuu, raukeaa,
sen perustukset kaatuu.
Kun taivaan torvi kajahtaa,
niin ihmiskunta vavahtaa
ja Herra Kristus saapuu.
Myös kuolleet silloin haudoistaan
eteesi, Jeesus, kutsutaan.
Ken luopui tiestä taivaan,
se joutuu itkuun, vaivaan.

5.
Vanhurskaat iloon kannetaan,
armosta autuus annetaan,
ei ansioitten tähden.
He riemuissansa laulavat
ja ylistystä veisaavat
Kolminaisuuden nähden.
On siellä heillä majansa
Jumalan kirkkaudessa,
kun loistaa itse Luoja,
pyhäinsä turva, suoja.

6.
Oi Jeesus, anna viisaus,
suo voittaa synnin viekkaus,
tietäsi tahdon käydä.
Päivääsi auta muistamaan,
kiusaajan teitä karttamaan,
armolla minut täytä.
Kun lähtökutsu saavuttaa,
kuolema rintaa kolkuttaa,
oi Jeesus, sulje huomaas
ruumis ja sielu suojaas.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Suomalainen, virsikirjaan 1686. Uud. Kaarle Martti Kiljander 1867, Niilo Rauhala 1984. | Sävelmä: Burkhard Waldis 1553.
Sama sävelmä: 316
Luokitus: Muuttuva maailma

Virren tarina

599 Maailma täällä iloitsee

Mailman menon turhuudest’

Virsi ilmestyi 13-säkeistöisenä arkkivirtenä 1686 ja tuli mukaan ns. Vanhaan virsikirjaan 1701 (nro 280). Virren kirjoittajaa ei tiedetä, mutta hän lienee ollut suomalainen pappismies.

Vanhassa asussaan virsi tarjoaa kiintoisan ajankuvan 1600-luvulta. Kirjoittaja kertoo ensin laulavansa kiitosvirren Jumalalle, mutta kaikkea muuta seuraa: säkeistö säkeistöltä valitusta ajan yleisestä pahuudesta, huoruudesta, tappeluista, juopottelusta, vihasta ja vainosta, murhista ja petoksista, sitten Jumalan varoituksista, katovuosista ja sodasta ja lopuksi helvetin hirmuisesta piinasta, joka kohtaa kelvottomasti eläneitä.

Erityisesti kaksi kohtaa kertoo 1600-luvusta. Runoilija valittaa, miten kaikki juoksevat ulkomaita myöten koreuden, prameuden ja muodin perässä. Hän kuvaa kalliissa puvussa ”itseään kääntelevää” ja ylpeästi elävää ”halpaa miestä”. Säädyksi pyrkiminen ja sen mukainen nousukasmainen pukeutuminen oli runoilijan mielestä maailmanlopun merkki: Jumalan säätämä yhteiskunnan järjestys horjui tuhoa ennustaen.

Toinen ajan oloja kuvaava yhteiskuntakriittinen säkeistö iskee korkealle: ”Tyrannit tylyt atrian / Kansastans’ köyhäst’ kauhian / Korpeill’ ja pedoill’ julmill’ / Sodas’ aina rakentavat / Ja surkiast’ monta saattavat / Maakuntaa perät’ kylmill’. / Lesket tääll’ surus’ huutavat, / Orvoin kyynelet vuotavat, / Yöt, päivät kuuluu kauvas / Vankein huokaus vaivas’” – 1600-luvun sotien, 30-vuotisen sodan ja Kaarle X Kustaan seikkailusotien koko kauheus yhdessä virrensäkeistössä: köyhän kansan kärsimys, autioituva Eurooppa, leskien ja orpojen valitus, sotavankien kelvoton kohtelu – ja taistelukenttien haaskansyöjät, sudet ja korpit! Kritiikki on äärimmäisen rohkeaa, koska se suuntautuu hallitsijaan, ”tylyyn tyranniin”, joka rakentaa pedoille aterian omasta kansastaan. Ehkäpä virsi pääsi suomenkieliseen viralliseen virsikirjaan, kuninkaan käskystä toimitettuun, vain siksi, ettei Ruotsin puolella ymmärretty, mitä säkeistö suomeksi sanoi? Parahiksi pääsi: suuri Pohjan sota ja isoviha olivat aivan ovella!

Ei ole tällaisesta esivaltakritiikistä riviäkään jäljellä virren nykymuodossa, eipä edes ajankohtaista ajatelmaa, jonka vanha muoto jätti vaeltamaan sananlaskuna sukupolvelta toiselle: ”Ah, viina viisaan villitsee.”

Pekka Kivekäs

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.