Virsi 230; Lahjoistas, Jeesus, pyhistä
230

Lahjoistas, Jeesus, pyhistä

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Lahjoistas, Jeesus, pyhistä
taas laulan kiitostasi,
kun armopöydän äärellä
saan olla vieraanasi.
Yhdistät minut itseesi,
oi siitä, Vapahtajani,
nyt iloissani veisaan.

2.
Ylitse ymmärrykseni
käy rauha armopöydän.
Juurruta minut itseesi,
niin tuskiin avun löydän.
Ei puutu mitään minulta,
saan siunauksen sinulta
ja löydän lohdutuksen.

3.
Siis kiitän, että sinussa
on vahva turva aina.
Ah pysy, Jeesus, minussa,
Henkesi minuun paina.
Kun kerran uuvun kulkemaan,
niin juhlapöytään käydä saan
Isäsi valtakuntaan.

Lisää suosikkeihin
Johann Olearius 1671. Ruots. Jesper Swedberg 1694. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. virsikirjavaliokunta 1985. | Sävelmä: Keskiajalta / Saksassa 1529.
Sama sävelmä: 137 | 238 | 331
Luokitus: Pyhä ehtoollinen

Virren tarina

230 Lahjoistas, Jeesus, pyhistä

O Jesu, dir sei ewig Dank

Kristillisen uskomme mukaan kaikki, mitä meillä on, on Jumalan lahjaa. Siitä seuraa, että meidän tulee olla kiitollisia siitä, mitä meillä on. Meissä on varmasti monia, jotka eivät aina jaksa olla kiitollisia aivan kaikesta, mitä elämässä kohtaavat.

Ehtoollisen lahja peittää ja ylittää arjen myötä- ja vastoinkäymiset. Johannes Oleariuksen virressä kerrotaan yksinkertaisella tavalla, miten se tapahtuu. Itse hiukan vierastan tuota ”vieras” –sanaa, joka esiintyy ensimmäisessä säkeistössä. Mieluummin ajattelen, että ehtoollispöydässä olemme yhdessä Jeesuksen kanssa, hän ensimmäisenä, mutta silti samanvertaisena, ihmisenä. Vieras tuntuu silloin vähän vieraalta.

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä sitten todetaan. Ehtoollispöydässä syntyy yhteys Jeesukseen Kristukseen. Se ei ole mikä tahansa yhteys, ei internet- eikä kännykkäyhteys, vaan yhdistyminen häneen itseensä. Kun ehtoollisessa yhdistymme Jeesuksen Kristukseen, Jumala ei näe meissä syntistä ihmistä, vaan rakkauden täyttämän ja sen mukaisesti toimivan Poikansa.

Ehtoollisen vietto on pieni hetki. Sen jälkeen palaamme taas arkeen lahjojen arvoa aprikoimaan. Virressä pyydetäänkin juuri tästä syystä: ”Juurruta minut itseesi”. Tämän juurtumisen avulla näemme Jumalan hyvät lahjat myös huonoina päivinä ja kiitämme siitä, että siitä riittää vahvaa turvaa jokaiselle päivällemme.

Sävelmä ei ehkä ole aivan niin riemullinen kuin sanojen sisältö edellyttäisi. Toisaalta meikäläisen perinteen kiitoskin on aika vakava asia.

Hannu Vapaavuori


Sävelmästä lisää virren 137 tarinan yhteydessä.

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.