På svenska
Virsi 226 – On autuas, ken Jeesusta
Edellinen Seuraava
226

On autuas, ken Jeesusta

Virren nuottikuva

1.
On autuas, ken Jeesusta
sydämestänsä rakastaa,
ja ilo suurin sielujen
on läsnäolo Jeesuksen.

2.
Hänestä kaunein laulu soi,
ei suloisempaa kuulla voi,
ei ajatella kalliimpaa
kuin häntä, armon antajaa.

3.
Hän nöyrille on armias,
ahdistetuille laupias,
verellään heidät puhdistaa
ja Hengellänsä uudistaa.

4.
Hän ainoa on iloni,
vaivoissa virvoitukseni.
Hän tuopi turvan tuskissa,
elämän antaa kuollessa.

5.
Ei ihminen voi ymmärtää,
sen usko yksin käsittää,
mitenkä sydän Jeesuksen
on syntisille armoinen.

6.
Jeesuksen ristin juurella
siis aina tahdon valvoa.
Levätä siinä sielu saa
ja sydän rauhan saavuttaa.

7.
Jo noustessani aamulla
kiiruhdan, etsin Jeesusta,
ehtoolla maata pannessa
taas nukun hänen helmaansa.

8.
Oi kuningasten kuningas,
on ääretön sun kunnias.
Kuitenkin olet armoinen
ja muistat köyhän syntisen.

9.
Siis asu, Jeesus, minussa,
suo, että pysyn sinussa.
Kun murhe painaa, ahdistaa,
voit sinä yksin lohduttaa.

10.
Vain kuolemasi, haavasi
kertovat meille kylliksi
Jumalan rakkaudesta,
lunastustyöstä kalliista.

11.
Taivaasta astuit maailmaan
itsesi, Jeesus, uhraamaan.
Ristillä meistä taistelit
ja rauhan meille ansaitsit.

12.
Rakkautesi muistoksi
ja uskon vahvistukseksi
ehtoollispöydän valmistit,
itsesi siinä lahjoitit.

13.
Suot veresi ja ruumiisi,
yhdistät meidät kanssasi.
Näin saamme Herran kuolemaa
yhdessä täällä julistaa.

14.
Ken tässä ehtoollisessa
sinua etsii uskossa,
saa siunauksen kalleimman
ja virvoituksen runsaimman.

15.
Minua itse vahvista
ja synneistäni vieroita.
Suo sydämeni aueta
sinulle, Jeesus, uskossa.

16.
Ylistysvirttä veisaten
ja armostasi riemuiten
näin saamme täällä aavistaa
jo taivaan juhlaa ihanaa.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Laulettu 1. säkeistö

Outi Noponen ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)

Sävelmä

Säestys