Virren tarina
181 Jumala täysi turva on
Gott, unser Sterck und Zuversicht
Erilleen otettuina seuraavan kaltaiset virren säkeet tuntuvat jotenkin uhmakkailta: ”Maa, meri, ilma pauhatkoot, / maan alle vuoret vaipukoot, / ei pelko voita meitä.” Onhan siinä toisaalta
vahvaa ajankohtaisuuttakin, kun mielessä viipyvät uutiset maanjäristyksistä, tsunameista, hurrikaaneista ja niiden aiheuttamista hirmuisista tuhoista. Virsi haluaa kuitenkin kertoa, mitenkä – toisin kuin taannoin New Orleans! – ”kauniina rauhan kaupunki / myös myrskysäässä säilyy”.
Kyseessä on virsi Jumala täysi turva on. Se vakuuttaa, että Jumalan sana on turvana silloinkin, kun ”maa huojuu, vuoret siirtyvät”. Näihin lopun ajan näkymiin kuuluu vielä neljännen säkeistön profetia: ”Nyt tulkaa kaikki, katsokaa: / valtansa Herra näyttää, / kun taistelut hän lopettaa / ja luomistyönsä täyttää.”
Näin merkillisistä asioista kertoessaan virren tekijä Sebald Heyden (1499-1561) ei suinkaan runoillut omiaan. Virsi toistaa psalmin 46 sisältöä, siis sen ”uskon korkean veisun”, jonka alkusanoista lähtee nousuun Martti Lutherin mahtava Jumala ompi linnamme.
Nürnbergiläinen koulunrehtori Sebald Heyden oli merkittävä Lutherin opin kannattaja kotikaupungissaan. Rehtorina häntä kiinnostivat pedagogiset kysymykset; eräs hänen julkaisunsa käsittelee musiikinopetusta. Hänen kirjoittamiaan virsiä on säilynyt kahdeksan, joista tämä yksi tunnetaan paitsi Suomessa myös Ruotsissa. (Saksan virsikirjassa sen sijaan on säilyttänyt paikkansa Heydenin kärsimysvirsi O Mensch, bewein dein Sünde gross.)
Viime vuosisadan alussa tämä virsi sai suomalaisen sävelmänsä, jonka Heikki Klemetti (1876-1953) loi ollessaan koraalikomitean jäsenenä. ”Se on hänen väkevätehoisista virsisävelmistään väkevimpiä”, sanoo Erkki Kurki-Suonio, jonka mukaan sen ”duurisessa raikkaudessa ja pirteästi vaihtelevassa poljennossa” voi Ps. 46:n mukaisesti kuulla ”ikään kuin Jumalan kaupunkia ilahduttavan virran solinaa” (vrt. säk. 3: ”Sen asukkaiden iloksi elämän virta päilyy.”)
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.