Virren tarina
16 Jeesus Kristus meille nyt
Veni redemptor gentium / Nun komm der Heiden Heiland
Virren tekijä Aurelius Ambrosius (n. 340-397) luetaan kirkkoisistä suurimpiin. Kunnianimi kirkkoisä tarkoittaa tiettyjä vanhan kirkon piispoja ja opettajia, joiden vaikutus kirkon opin ja elämän kehitykseen on ollut erityisen huomattava. Ambrosius oli aloittanut valtion virkamiehenä; hän oli Pohjois-Italian maaherra, kun hänet valittiin Milanon piispaksi.
Ambrosiukselle kuuluu kunniasija virsihistoriassa: hän on länsimaisen kirkkolaulun uranuurtaja, seurakuntavirren isä. Hänen omat hymninsä ovat kansanomaisia, kielellisesti korkeatasoisia. Hänen runomittansa oli nelipolvinen jambisäe eli dimetri. Säkeistöt olivat nelirivisiä ja loppusoinnuttomia, hymnissä eli virressä oli aina kahdeksan säkeistöä. Tästä tuli sitten hyvin suosittu virren muoto.
Virren alkutekstin ensimmäinen säkeistö ("Intende, qui regis Israel") on yleensä jätetty pois, niin että tämä Ambrosiuksen hymni tunnetaan toisen säkeistönsä alkusanojen mukaan: Veni, redemptor gentium. Viimeinen säkeistö, Kolminaisuuden ylistys eli doksologia, on myöhempää lisäystä.
Ambrosiuksen jouluvirsi tuli suomalaiseen virsikirjaan 1605 Hemminki Maskulaisen käännöksenä. Hemminki käytti suomennoksensa pohjana sekä Martti Lutherin saksannosta (Nun komm, der Heiden Heiland, 1524) että Olavus Petrin ruotsinnosta (1536). Virsikirjaa 1800-luvulla uudistettaessa palattiin tavallaan lähtöruutuun, kun Julius Krohn suomensi J. O Wallinin uuden ruotsalaisen version (1816), josta puuttui alkuperäisen virren 7. säkeistö. – Loppusoinnut oli virteen tuonut jo Luther.
Virren tie nykyiseen virsikirjaamme on ollut monivaiheinen – 1900-luvulla sen kieliasua on muokattu vielä kahteen otteeseen – , eikä sen suomalaista nykymuotoa voi sanoa Ambrosiuksen hymnin suoranaiseksi käännökseksi. Aihe ja ainekset ovat toki Ambrosiukselta, mutta kun runomittakin on matkan varrella muuttunut, niin oikein ’ambrosiaaninen’ se ei ole. Virrellä on perinteinen keskiaikainen sävelmänsä.
Ambrosiuksesta lisää virren 549 "Isämme, kiitos päivästä" yhteydessä.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.