Virren tarina
7 Valmistu, Herran kansa
Mit Ernst, o Menschenkinder
Valmistu, Herran kansa on adventin perusvirsiä. Katumusvirtenä se viittaa kirkon vanhaan
käytäntöön, jonka mukaan adventti on katumus- eli paastonaikaa. Niin kuin pääsiäistä edeltää suuri paasto, joulua on edeltänyt pieni paasto.
Kolmannen adventtisunnuntain keskushenkilö on Johannes Kastaja, Jeesuksen edelläkävijä. Profeetta Jesajan sana, johon tämä liitti tehtävänsä, puhuu tien raivaamisesta Herralle autiomaahan, valtatien tasoittamisesta Jumalalle. Yksittäiseen ihmiseen nähden moinen kuvakieli tuntuu perin mahtavalta, mutta ei se estä meitä ottamasta vastaan virren kehotusta: ”Suurelle vieraallenne / nyt tietä raivatkaa…” Siis oikein vaivaa nähden.
Virren saksalainen kirjoittaja Valentin Thilo (1607-1662) toimi kaunopuheisuuden professorina synnyinkaupunkinsa, Itä-Preussin Königsbergin (nyk. Kaliningrad) yliopistossa. Virsi on 30-vuotisen sodan ajalta. Sodan kauhut eivät kuitenkaan koskettaneet Königsbergiä, sen sijaan rutto oli tuttu vieras. Se oli riistänyt Valentin Thilolta vanhemmat pojan ollessa vasta 13-vuotias, ja ruttoon kuolivat hänen molemmat lapsensa. Erityisesti runoilijaan koski hänen sisarensa, nuoren papinrouvan, menehtyminen ruttoon. Kerrotaan tämän ennen kuolemaansa tuskissaan huudahtaneen: ”Kuka voi erottaa meidät Jumalan rakkaudesta!” Virren 3. säkeistössä on nähty tämän hurskaan naisen muotokuva.
Parannussaarnan kiivautta ei Thilon adventtivirressä ole. Se korostaa, että oikeaa tien valmistamista on sydämen harras odotus. Tätä sanomaa tukeva rauhallinen ja rauhoittava koraali, Ranskasta lainautunut kansansävelmä, liittyy neljään muuhunkin virteen, mutta lienee monen mielestä nimenomaan adventin sävelmä.
Tauno Väinölä
Sävelmästä lisää virren 425 tarinan yhteydessä.
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.