Virsi 622; Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan
622

Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket.
Surutonta, ah, matkalla en majaa saa,
sinne kiirehdin, missä on toivoni maa,
lepo iäinen missä mun kätkee.

2.
Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
joka säilyä voisi maan päällä!
Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,
kuten kuihtuvi kukkanen täällä.
Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuten kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.

3.
Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on
ja kun kuolema silmäni sulkee,
ilo taivaassa lahjoita loppumaton,
pyhät minne sun tielläsi kulkee.
Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas
joka paikka on täynnä ja kirkkauttas.
Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.

Lisää suosikkeihin
Ruotsalainen 1656. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1937, 1984. | Sävelmä: Toisinto Lapualta.
Luokitus: Kuolema ja iankaikkisuus

Virren tarina

622 Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan

Jag eländ’ matk och vandringsman (O Jesu Christ, du nådenes brunn)

Virttä sanotaan Lapuan taisteluvirreksi. Se liittyy Suomen joukoille voittoisaan Lapuan taisteluun 14.7.1808 – mutta millä tavalla, siitä on erilaisia kertomuksia. Toisten mukaan virsi veisattiin ennen taistelua, mutta uskottavammalta tuntuu se kuvaus, joka sisältyy esim. Erkki Kurki-Suonion kirjaan Viikon virsi. Taistelun päätyttyä uupuneet soturit leiriytyivät nuotioiden ääreen. Silloin kerrotaan jonkun miehen virittäneen tämän virren, johon sitten yksi toisensa jälkeen liittyi.

"Taisteluvirreksi" tätä virttä ei itse asiassa voi lainkaan luonnehtia. Se on virsi elämän katoavaisuudesta ja iankaikkisen elämän toivosta. Sen kuvakieli on kaunista. Tosin "mato" ei ole kaunis kuva ihmisestä, mutta sekin pohjaa Raamattuun: "Mutta minä olen maan mato…" (Ps. 22:7). "Elo täällä kuin unta ja varjoa on", kuohuvan kosken lailla levotonta, "veden lailla se hiekkahan haihtuu". Mutta toivotonta sen ei tarvitse olla. Niinpä "sinne kiirehdin, missä on toivoni maa". Virsi huipentuu Kolminaisuuden ylistykseen.

Alun perin kyseessä on loppuosa tuntemattoman ruotsalaisen runoilijan virrestä "Oi Jeesus Kristus, autuuden ja armahduksen lähde" (304), jossa alkuaan oli 11 säkeistöä. Sen jakaminen kahdeksi virreksi toteutui vuoden 1938 virsikirjassa. Nykyisellään ei ehkä ilman muuta ymmärrä virsien 304 ja 622 kuulumista yhteen, sillä edellisen säkeistöt ovat selvästi lyhyempiä kuin jälkimmäisen. Tapahtui nimittäin niin, että nykyisessä virsikirjassa virren 304 sävelmä saatettiin yhdenmukaiseksi virsien 11 ja 313 kanssa: joukko perättäisiä neljäsosanuotteja vaihdettiin puolinuoteiksi, jolloin runomitta muuttui ja tavujen lukumäärä väheni.

Virren 622 herkästi kuvioiva sävelmä on Lapualta muistiin merkitty kansantoisinto samaisesta koraalista. Se on juhlavan kaunis, todellinen aarre.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.