Virsi 619; Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa
619

Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa,
se juhlavirttä veisaa riemuissansa.
Kuoleman paulat
ja synnin vaulat
on Jeesus särkenyt ja haudan salvat.

2.
Jo enkö saisi laulaa riemuissani
ja muistaa määränpäätä matkallani,
elämää toista,
se murheet poistaa.
Jo kirkas voitonkruunu sieltä loistaa.

3.
Kuin linnut riemastuvat aamunkoittoon,
niin ihmeissäni katson armon loistoon.
Saan auttajaksi,
lohduttajaksi
Jeesuksen, turvakseni ainoaksi.

4.
Vain armoon luotan, rakas Jeesukseni,
sinua huudan täällä avukseni.
Lahjaksi aivan
on jälkeen vaivan
minulle auki helmiportti taivaan.

5.
Ei saatanan ja synnin valta kaada,
kun kilveksi voin sinut, Jeesus, saada.
Maailma turha
on sielun murha,
veresi armossa on ainut turva.

6.
Majoista murheen minut kotiin kannat
ja minullekin puvun kirkkaan annat.
On kiusatulla,
ahdistetulla
nyt toivo kasvojesi eteen tulla.

7.
Iäinen rauha, lohdutus on siellä,
ei Jeesus omiltansa mitään kiellä.
Saan virteen uuteen,
sen suloisuuteen
yhtyä, Yljän häiden riemuun suureen.

8.
Kuin puhdas kulta auringossa loistaa,
niin pyhäin parvi kunniaasi toistaa.
Soi enkeleitten
ja autuaitten
iloinen soitto jälkeen kyyneleitten.

9.
Jo aamu autuas se koittaa saisi,
voi, jos jo taivaan portti aukeaisi!
Vaivasta tästä
sieluni päästä,
vie minut, Jeesus, rauhaan myrskysäästä.

Lisää suosikkeihin
Tanskalainen 1639. Ruots. 1668. Suom. n. 1683. Virsikirjaan 1692. Uud. Elias Lönnrot 1865, Anna-Maija Raittila 1984. | Sävelmä: Toisinto Kuortaneelta.
Luokitus: Kuolema ja iankaikkisuus

Virren tarina

619 Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa

Eya, mit Hierte ret inderlig Jubilerer

Suurenmoinen taivasvirsi alkaa sanalla "eijaa", jota moni tuntuu oudoksuvan. Se on tullut virsikirjaan alun perin latinalaisten jouluvirsien mukana (ks. virsi 20, vrt. myös 24). Tämä riemua ilmaiseva huudahdus on itse asiassa sellaisenaan suomen kieleen siirretty latinan sana eia. Ei siinä pitäisi olla mitään ihmeteltävää; emmehän kysele sellaisenkaan vieraista kielistä tulleen ja samoin riemua ilmaisevan huudahduksen kuin "hurraa" merkitystä.

Tämä virsi on aikoinaan opettanut suomalaisille muitakin vierasperäisiä sanoja. Vanhassa virsikirjassa (1701) se näet alkoi: "Eija, minun sielun' juur' iloisest' jubileeraa, / Ja sydämmen' sangen suloisest' triumfeeraa." Kuten "eijaa" on tähän tarttunut jouluvirsistä, tarttuivat "jubileerata" ja "triumfeerata" tästä virrestä 1800-luvun arkkivirsien sepittäjien kieleen, kun he kuvasivat taivaan iloa. Todisteita siitä on Halullisten sielujen hengellisissä lauluissa, siitä yksi esimerkki: "Ja kaikki yhteen veisaavat, / ett' äänet triumfeeraavat, / ja koriast' jubileeraavat, / ett' taivaat korkiast' kajaavat" (HSHL 124).

Vierasperäisistä sanoista puheen ollen todettakoon lopuksi, että tämä virsi on akrostikon. Oppisana tarkoittaa runoa, jonka säkeiden tai säkeistöjen alkukirjaimista muodostuu sana tai lause. Tanskalaisen alkutekstin säkeistöjen alkukirjaimista tulee nimi Elle Andersdater. Sennimistä porvarinvaimoa (k. 1643) on pidetty virren tekijänä, mutta akrostikon merkinnee tässä tapauksessa pikemminkin henkilöä, jolle virsi on omistettu, kuin sen tekijää. Niinpä Elle-rouvan nimeä ei enää näy virren alla.

Tässä virressä on myös yksi kotoinen sana, jonka merkitystä kuulee usein kyseltävän: vaula. "Kuoleman paulat ja synnin vaulat". Nykysuomen sanakirja selittää: vaula on "tav. vitsaksesta tehty rengas, jollaisia käytetään puomiketjujen teossa, hankavitsana jne." Esimerkki: vaulalla suljettava veräjä. Sanan avarampaa ja kuvallista käyttöä valaisee sanakirjassa näyte juuri tästä virrestä. Lönnrotin sanakirjassa on esimerkki: saada vauloihinsa = saada verkkoihinsa. Siispä: synnin vaulat = synnin verkot, synnin kahleet.

Virren riemuitseva sävelmä on Kuortaneelta muistiin merkitty koraalitoisinto.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.