Virren tarina
579 Oi Herra, korkein valtiaamme
O Herra, siunaa ruhtinaamme
Miksi isänmaanvirrellä on venäläinen sävelmä? – Virsi on 1800-luvulta. Se tuli vuoden 1886 virsikirjaan valtiopäivävirtenä, joka alkoi sanoilla ”O Herra, siunaa ruhtinaamme”. Ruhtinas tarkoitti Suomen suuriruhtinasta eli siis Venäjän keisaria. Tämä seikka lienee vaikuttanut sävelmän valintaan. Jos sanat olivatkin ruhtinaalle ja häntä täällä edustaneelle kenraalikuvernöörille outoa kieltä, sävelmä sentään oli tuttu.
Virren ukrainalaissyntyinen säveltäjä Dimitri Bortnjanski (1751-1825) on Venäjän kuoromusiikin klassikkoja. Hän opiskeli Italiassa kymmenen vuotta. Vuodesta 1796 hän toimi Pietarissa hovikuoron johtajana ja keisarillisena kapellimestarina. Bortnjanskin laajan tuotannon painopisteen muodostavat kirkolliset kuoroteokset, joihin sisältyy kymmeniä hengellisiä konserttoja. Virren Oi Herra, korkein valtiaamme juhlavalla sävelmällä laulettava ortodoksinen teksti alkaa sanoilla ”Ken kielin voisi kuvaella”. Sävelmä tunnetaan laajalti myös lännen protestanttisten kirkkojen piirissä, erityisesti Saksassa, missä se liittyy Tersteegenin virteen Ich bete an die Macht der Liebe. Se taas on selvästikin ollut esikuvana Hedbergin virrelle 336 ”Me riemumielin ylistämme”, jota alkuaan (Siionin kanteleessa) laulettiinkin Bortnjanskin sävelmällä.
Virren ensimmäisessä säkeistössä pyydettiin siunausta paitsi suuriruhtinaalle myös maamme säädyille eli siis valtiopäiville: "Hallitse myöskin säädyt maamme, Sun viisautes hengellä, Ett' olis aina neuvoissansa Yks mieli, rakkaus, rauha kanssa." Tältä osin teksti vanheni jo 1906, kun säätyvaltiopäivät vaihtuivat yksikamariseksi eduskunnaksi. Suomen itsenäistyttyä ensimmäinen säkeistö jäi lopullisesti käyttämättömäksi, kunnes virsikirjan uudistuksessa 1938 ruhtinaan tilalle tuli ”päämies maamme”. Silloin virteen myös lisättiin rukous Suomen heimon eli sukukansojemme puolesta.
Virren kirjoittaja Alfred Brynolf Roos (1834-1873) toimi kirkkoherrana Brändössä Ahvenanmaan saaristossa. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut virsiään ruotsiksi, vaan oli vuodesta 1866 jäsenenä Lönnrotin johtamassa suomalaisessa virsikirjakomiteassa. (Ruotsinkieliseen virsikirjaan virren käänsi B. O. Lille.)
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.