Luokitus: Aamu ja ilta Katso virsi 521 ruotsinkielisessä virsikirjassa
Virren tarina
562 Kun päivä mailleen vaipuu
När allt omkring mig vilar
Frans Mikael Franzénin (1772-1847) kirjoittamassa iltavirressä ei mainita yön pimeyttä eikä pyydetä varjelusta mahdollisesti uhkaavilta vaaroilta. Siinä puhutaan valosta, siinä katsotaan Herraan Jeesukseen. Päivän liekin sammuessa paistaa toinen aurinko, ”kun armo, totuus loistaa Jumalan valtakunnassa”. Se valo on valkeutena nukkuessamme, ja siihen valoon saamme taas nousta. Se valaisee koko elämän. Siksi virressä pyydetään: ”Johdata valon tiellä, / niin kerran herään siellä / päivääsi, laupias. / Taivaassa ihastella / ilolla ikuisella / kirkkaita anna kasvojas.”
Epärealististako, todellisuudelle vierasta? Siitä emme suinkaan voi syyttää Franzénia. Hänen virtensä avaa eteemme uskon todellisuuden, sen josta Jeesus puhui sanoessaan: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Ja toisella kertaa hän sanoi vielä: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Joh. 8:12; 12:46.)
Virren sävelmä on yhteinen kahden muun iltavirren kanssa (559 ja 560). Sen alkuperästä lähemmin virren 606 yhteydessä.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.