Virsi 531; Lähtöhetken lähetessä
531

Lähtöhetken lähetessä

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Lähtöhetken lähetessä
katson aikaan menneeseen.
Katson iän kypsyydessä
nuoruuteen ja lapsuuteen.
Työni turhat, tärkeät,
riemut, murheet päättyvät.

2.
Kiitos, Herra, ilon teistä,
matkan kauneudesta.
Kiitos surun kyyneleistä,
ystävien seurasta.
Kiitos, Herra, toivosta,
katkerasta tuskasta.

3.
Herra, salatuimpaan saakka
katsoo sinun silmäsi.
Poista vaiva, tunnon taakka,
anna synnit anteeksi.
Hengelläsi elvytä
heikko uskonkipinä.

4.
Jeesus, viivyt vierelläni,
tiedät, mitä tarvitsen.
Tunnet kaiken ikäväni,
anna rauha iäinen.
Ristin pyhän valossa
kuolema ei kauhista.

5.
Herra, sinä kutsuit työhön,
nyt myös levon tarjosit.
Ilon päiviin, murheen yöhön
armon leivän lahjoitit.
Valkoisissa vaatteissa
saanhan juhlaan astua.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Johan Lyder Brun 1913. Suom. Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Heikki William Pöyhtäri 1939.
Sama sävelmä: 301a
Luokitus: Vanhuus

Virren tarina

531 Lähtöhetken lähetessä

Gud, når du til oppbrudd kaller

Vanhuusvirsiä lauletaan varmaan vain vanhoina ja vanhoille. Kannattaisi laulaa nuorempanakin ja nuorille. Niilo Rauhalan hieno suomennos Lyder Brunin virrestä luo laulajaan merkillistä rauhaa ja levollisuutta. Asiat on sanottu erittäin kauniisti, mutta ei kaunistellen. Elämän ilot ovat kauniita, mutta niin ovat surutkin, mikä tekee virrestä erityisen lohdullisen.

On sääli, jos tämä virsi jää vain vanhusten omaisuudeksi. Siinä on jotain yhteistä erittäin suositun ”Kiitos sulle, Jumalani” –virren kanssa. Elämän koko rikkaus iloineen mutta myös kovin vivahteikkaine suruineen ja taakkoineen on läsnä jotenkin samalla tavalla. Kantavana ajatuksena on se, että jos elämässä on iloa, siinä on myös surua. Tämä kaksinaisuus on kuitenkin laadultaan sellaista että niiden yhteenlaskettu summa kohoaa korkealle positiivisen puolelle. Kaikenikäisten olisi tärkeää saada kokea tämän virren viesti: toivo ja luottamus on kaikkein tärkeintä ja ne ovat vähintään samanpainoisia realiteetteja kuin suru ja tuskakin.

Sävelmä on tuttu virrestä ”Kirkasta, oi Kristus meille”. Sen valinta tämän tekstin yhteyteen on erinomainen oivallus. Se tietynlainen kirkkaan toivon valaisema kaipaus ja surunvoittoisuus, joka hallitsee tekstiä, on läsnä myös sävelmässä. Suomalaiselle kristillisyydelle ominainen valoisa varjo avaa siinä ikkunan iankaikkisuuteen.

Hannu Vapaavuori


Sävelmästä lisää virren 301 tarinan yhteydessä.

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.