Virsi 345; Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää
345

Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää
Jumalan suurta hyvyyttä,
jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää
Jumalan suurta hyvyyttä,
että saisimme taivaassa häitä viettää
Karitsan suuressa salissa,
että saisimme taivaassa häitä viettää
Karitsan suuressa salissa.

2.
Oi rakkaus suuri, oi ääretön armo,
kun saan olla morsian Jeesuksen,
oi rakkaus suuri, oi ääretön armo,
kun saan olla morsian Jeesuksen,
ja siinä on kyllin, kun Jeesus on mulla,
ääretön armo ja rakkaus,
ja siinä on kyllin, kun Jeesus on mulla,
ääretön armo ja rakkaus.

Lisää suosikkeihin
Suomalainen 1863. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Suomalainen toisinto.
Luokitus: Kiitos ja ylistys

Virren tarina

345 Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää

Rukoilevaisuus eli Länsi-Suomen herännäisyys on pienin perinteisistä herätysliikkeistämme. Sille luonteenomainen vanhoillisuus ilmenee vanhojen kirjojen käytössä. Rukoilevaiset veisaavat vuoden 1701 Vanhaa virsikirjaa ja Elias Laguksen 1790 suomentamia Sionin virsiä sekä erityisesti Halullisten sielujen hengellisiä lauluja, jonka vanhin osa on niin ikään vuodelta 1790, mutta johon on liitetty myös monta 1800-luvulla syntynyttä laulua.

Rukoilevaisten seuraveisuu on elävää ja alkuvoimaista. Virret ovat yleensä pitkiä ja ne veisataan kokonaan.

Virsikirjaan 1986 otettu kiitosvirsi Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää kuitenkin on lyhyt. Se ei kuulu virsikirjaa valmistelleen komitean löytöihin, vaan aloitteen sen mukaan ottamisesta teki vasta kirkolliskokouksessa edustaja Irja Vuorenpää. Osmo Tiililä on liittänyt sen ylistysvirsien korkeaan perinteeseen, joka alkaa yleismaailmallisesta "Hilariuksen kiitosvirrestä" (126) ja Te Deumista (320) sekä ulottuu ”johonkin Pohjolan tuttuun ’Nyt ylös sieluni’ tai rukoilevaiskansan sykähdyttävään ’Jo mahtaisimme…’” Ylistys, joka Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen täytti sen ensimmäisten todistajien mielet, on näin jatkunut, ”sillä se on ollut ainoa tapa, millä Jumalan seurakunta on pystynyt ilmaisemaan saamansa lahjan suuruutta”.

Virren tekijää ei tunneta. Hän on ollut kouluja käymätön kansanmies tai -nainen. Runomitta onnahtelee, loppusoinnuista ei ole tietoakaan. Hiomaton, kuin kirveellä veistetty virsi on jykevä mutta samalla merkillisen herkkä. Se viestii pakahduttavasta tarpeesta ylistää Jumalan ääretöntä armoa ja rakkautta.

Virsi ilmestyi ensimmäisen kerran julkaisussa Hengellinen laulaja 1863. Halullisten sielujen hengellisiin lauluihin se liitettiin 1899. Sävelmä, suomalainen toisinto, on hyvä näyte rukoilevaisten rikkaasta, omaleimaisesta sävelmistöstä.

Tauno Väinölä