Virsi 260; Niin suuresti on Jumala
260

Niin suuresti on Jumala

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Niin suuresti on Jumala
maailmaa rakastanut,
hän että rakkaan Poikansa
on sille lahjoittanut.
Ei mikään muu voi pelastaa
maailmaa langennutta,
pois poikennutta.
Kiittäen katsokaa
nyt Herran laupeutta!

2.
On siinä kallein lohdutus
ja turva hädässämme,
kun Jeesuksessa pelastus
on suotu synneistämme.
Saan ihmetellä, Jumala,
rakkauttasi meihin
pois eksyneihin,
kun isän tavalla
näin katsot kadonneihin.

3.
Ken uskoo Herraan Jeesukseen,
saa armon osaksensa,
sen ottaa Isä omakseen,
rakkaaksi lapseksensa.
Ei Jeesus tullut taivaasta
maailmaa tuomitsemaan
vaan pelastamaan
ja meitä kaikkia
autuuteen johdattamaan.

4.
Ken Jeesukseen ei uskalla,
on tuomittu jo aivan,
sen hylkää Herra Jumala,
se ikuisen saa vaivan.
Ken Herran uhrikaritsaa
ei ota turvaksensa,
se omaksensa
ei tunnon rauhaa saa,
autuutta osaksensa.

5.
Se elämän saa ikuisen
ja taivaan ilon kerran,
ken elää, kuolee turvaten
vain yksin armoon Herran.
Suo, Isä, meidän uskossa
Jeesukseen toivo panna,
Henkesi anna,
ja kerran armosta
rauhaasi meidät kanna!

Lisää suosikkeihin
Saksalainen 1586. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. suom. Carl Gustaf von Essen 1867. | Sävelmä: Saksassa 1526.
Sama sävelmä: 346
Luokitus: Jumalan armo Kristuksessa

Virren tarina

260 Niin suuresti on Jumala

Also hat Gott die Welt geliebt

Evankeliumin ytimen ilmaisee ns. pienoisevankeliumi (Joh. 3:16) näin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Siitä lähtee liikkeelle virsi Niin suuresti on Jumala.

Tätä virttä voisi Jaakko Haavion mukaan ”sanoa Hemminki Maskulaisen ohjelmavirreksi: se tuo evankeliumin hyvät uutiset seurakunnan keskelle”. Siinä Haavio olikin oikeassa, mutta kun hän virsinäytteestään (2. ja 3. säk.) sanoi, että näin ”Maskun virsiseppo runoilee”, hän erehtyi. Kenelle tahansa olisi kyllä käynyt samoin, sillä virsikirja oli antanut vain sen tiedon, että virren on suomentanut juuri Hemminki Maskulainen.

Hemminki suomensi tuntemattoman saksalaisen runoilijan tekstin ”tapansa mukaan vapaasti” (Hallio). Vähän myöhemmin virsi ilmestyi ruotsiksi S. A. Forsiuksen käännöksenä, josta Israel Kolmodin laati 1694 parannetun version. Sen suomensi sitten aikanaan C. G. von Essen, ja hänen suomennoksensa syrjäytti 1886 Hemminki Maskulaisen version.

Erot ovat ilmeiset. Esimerkiksi virren 2. säkeistö (VVK 203) kuului Hemmingin runoilemana näin: ”Ken arvat’ armon avaruutta Täs’ taitons’ tarkkaull’ tainnee? Ei ole yhtäkään viisautta, Kuin käsittää tämän voinee. Eip’ antan’ Jumala Poikaans’ mailmaan, Kadottamaan mailmat¨, Vaan vapahtamaan; Hän maksoi synnit mailman, Joi Jumalan vihan maljan.” Nykyinen 2. säkeistö, von Essenin teksti (muokattuna), on puolestaan tällainen: ”On siinä kallein lohdutus / ja turva hädässämme, / kun Jeesuksessa pelastus / on suotu synneistämme. / Saan ihmetellä, Jumala, / rakkauttasi meihin / pois eksyneihin, / kun isän tavalla / näin katsot kadonneihin.”


Tauno Väinölä


Sävelmästä lisää virren 346 tarinan yhteydessä.

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.