1.
Te murheelliset,
kun kuljette kyynelten teitä,
pois vaikerrukset,
maan multa ei armoa peitä.
2.
Ah ylistäkää
myös Jeesusta aikoina vaivan
ja nostakaa pää.
On nyt suvi läsnä jo aivan.
3.
Kun syntinen saa
näin nukkua haavoihin Herran,
niin helmasta maan
hän riemuun on nouseva kerran.
Dagmar Öunap ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
SävelmäVäinö Malmivaara 1933. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Toisinto Pohjois-Savosta.
244 Te murheelliset Joskus puhutaan ”Kuoleman majesteetista”. Se on aika osuva kuva, sillä kuolema meitä kaikkia voimakkaampi, sen valta on vääjäämätön. Väinö Malmivaara on löytänyt hienon ja puhuttelevan tavan ilmaista jotain siitä salaisuudesta, joka horjuttaa tuon majesteetin vääjäämätöntä valtaa. Hän ei virressään millään tavalla vähättele kuoleman merkitystä eikä yritä lohduttaa tämän maailman vaivoissa eläviä taivaan ihanuudella. hän asettaa kuoleman ja iankaikkisen elämän toivon rinnakkain. Ne eivät ole toisensa pois sulkevia asioita, vaan molemmat yhtä todellisia. Kun hautajaisvirrestä on kysymys, virren voimakas lohdutus tuntuu tietysti kohdistuvan poisnukkunutta sureviin omaisiin. On kuitenkin mahdollista avartaa tämän virren käyttötarkoitusta myös muihin tilanteisiin. Itse asiassa ensimmäinen ja toinen säkeistö puhuvat voimakkaasti tavallisen arkisen elämän vaivoista ja vastuksista. Miksei maan mullan voi ymmärtää työn ja vaivan ja turhuuden tunteen kuvaksi. Virsi antaa mahdollisuuden turvautua siihen, että vastoinkäymiset eivät peitä armoa ja suvi on läsnä myös koleina syksyn päivinä. Pohjoissavolainen kansantoisinto tukee ajatusta kuoleman majesteettisuudesta. Siinä on mukana sama varmuus kuoleman ja elämän rinnakkaisuudesta Kaikessa vakavuudessaan myös se omalla tavallaan kertoo toivosta ja valosta. Hannu Vapaavuori
Edellinen
