Virsi 18; Nyt ilovirttä veisaten
18

Nyt ilovirttä veisaten

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Nyt ilovirttä veisaten
me kiittäkäämme riemuiten.
Suuri Jumalamme
on pieni lapsi tallissa.
Kristus, auttajamme,
nyt aurinkona kirkkaana
loistaa ilonamme
seimen oljilla.

2.
Sun puolees, Jeesus, veljemme,
nyt ylennämme mielemme.
Rauhanruhtinaamme,
voit lohduttaa ja uudistaa.
Sinulta me saamme
jo uuden riemun hunajaa.
Anna, kuninkaamme,
voimaa rakastaa.

3.
Oi Isän suuri rakkaus,
oi Pojan suuri laupeus!
Synti sortaa meitä,
kun lankeemus toi turmion.
Jeesus eksyneitä
nyt auttaa alta tuomion,
laumaansa ei heitä,
uskollinen on.

4.
Oi taivaan riemu verraton,
kun Jeesus aurinkona on.
Enkeljoukko soittaa
ja uutta virttä lauletaan.
Uusi päivä koittaa,
ei saavu ilta milloinkaan.
Riemut kaikki voittaa
juhla kuninkaan.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Laulettu 1. säkeistö

Outi Noponen ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)

Sävelmä

Säestys

Latinalais-saksalainen In dulci jubilo 1300-luvulta. Suom. Jaakko Finno virsikirjaan 1583. Uud. komitea 1984. | Sävelmä: Keskiajalta / Saksassa 1533.
Luokitus: Joulu

Virren tarina

18 Nyt ilovirttä veisaten

In dulci jubilo

Vuoden 1701 Vanha virsikirja tarjoaa selailijalleen iloisen löydön: kaksikielisen jouluvirren "In dulci jubilo / Nyt on iso ilo" (VVK 124), jossa siis on latinaa ja suomea sekaisin. Turun tuomiorovasti Petrus Melartopaeus suomensi sen Hemminki Maskulaisen virsikirjaan 1605. Jaakko Finno (1583) oli omaansa suomentanut koko virren, siis latinankielisetkin säkeet. Vuoden 1886 virsikirjaan myös Melartopaeuksen käännös korvattiin kokonaan suomenkielisellä tekstillä, ja niin samasta virrestä oli kaksi versiota vielä vuoden 1938 virsikirjassakin. Nykyiseen virsikirjaan ne sitten yhdistettiin: Nyt ilovirttä veisaten.

Alkuaan tässä merkillisessä laulussa oli sekaisin latinaa ja saksaa. Sen kaltaista kielten sekoittamista käytettiin aikoinaan erityisesti leikillisissä tai pilkallisissa runoissa, jollaisiin se hyvin soveltuukin. Sellaisista käytetty nimitys makaronirunous sai alkunsa italialaisen Tifi Odassin satiirista Carmen Macaronicum (1490); makaronirunouden tunnetuin edustaja oli Teofilo Folengo (k. 1544). Tässä jouluvirressä ei kuitenkaan ollut kyse mistään 'kieltensekoituksesta' tai muusta hulluttelusta makaronirunouden tapaan, joten nimitys makaroni on sen kohdalla hiukan harhaanjohtava.

Tämä virsi ei alkuaan syntynyt joululauluksi, vaan se oli tarkoitettu mikkelinpäivän eli siis enkelien päivän juhlaan. Alkuperäisteksti ei kerro seimestä maallisessa Betlehemissä, missä nähtäisiin köyhä nainen tuudittamassa lasta sylissään, vaan seimi on taivaassa ja lasta pitää sylissään Taivaan kuningatar, ja lapsi säteilee kuin aurinko. Ympärillä on enkeleitä laulamassa uusia lauluja, nova cantica: on siis enkelien juhla.

Saksalainen sävelmä on keskiajalta. Meille samoin kuin Ruotsiin se tuli Piae Cantiones
-kokoelman (1582) välityksellä.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.