Virren tarina
10 Iloitse, kaikki kansa
Nun jauchzet, all ihr Frommen
Ilo ja riemu kuuluvat adventtivirsien ominaisuuksiin. Kaksi virsikirjamme virttä alkaa sanalla "Iloitse", ja ne molemmat ovat adventtivirsiä. Toinen niistä on tämä Michael Schirmerin Iloitse, kaikki kansa.
Saksalainen pappi ja koulumies Michael Schirmer (1606-1673) toimi opettajana ja myöhemmin vararehtorina Berliinin maineikkaassa, entiseen fransiskaaniluostariin perustetussa Harmaan luostarin kymnaasissa. Hänen opettajatovereihinsa kuului Nikolainkirkon kanttori, Paul Gerhardtin virsien säveltäjänä ja julkaisijana tunnettu Johann Crüger. Tämän ensimmäiseen, 1640 ilmestyneeseen virsikirjaan sisältyivät jo Schirmerin molemmat tunnetuimmat virret, joista myös helluntaivirsi "Oi Pyhä Henki, majasi" (116) on meidän virsikirjassamme.
Berliini oli kokenut kovia noihin 30-vuotisen sodan aikoihin. Sodan lisäksi myös rutto oli koetellut kaupunkia. Schirmerin omaa elämää varjosti viiden vuoden ajan vaikea hermosairaus, johon lääkärit eivät löytäneet apua. Syvän masennuksen kausina hän joutui niin ahtaalle, että toivuttuaan sanoi olevansa "saksalainen Job". Toipumisensa Schirmer näki vastauksena palaviin rukouksiinsa, ja vastaisen elämänsä hän omisti Jumalan ja Vapahtajan armotöiden ylistämiseen.
Nämä ylistyksen sävelet soivat kirkkaina jo tässä adventtivirressä, jonka Schirmer kirjoitti kyllä ennen sairastumistaan, mutta ankarina sodan ja ruton aikoina. Virren aiheena ovat sekä adventin evankeliumitekstissä kuvattu Jeesuksen ratsastus Jerusalemiin että hänen paluunsa odotus, mutta neljäs säkeistö kertoo lisäksi, mitä tapahtuu siinä välillä. Jeesus on liikkeellä ja voi tulla tuomaan lohdutusta ja uutta toivoa.
Virren saksalainen sävelmä on 1500-luvulta – vanhimmat tunnetut lähteet ovat vuodelta 1598. Se tuli meille liittyneenä Hemminki Maskulaisen suomentamaan virteen "Tänn', Herra, korvas kumarr'" (VVK 348), joka on jäänyt pois käytöstä. Nyt sillä lauletaan myös aamuvirttä 542 "Nyt, Herra, aamun tullen".
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.