Säk. 1–5, 8 latinalainen Spiritus sancti gratia 1400-luvulta. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. ja säk. 6–7 Elias Lönnrot 1864, virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984. | Sävelmä: Saksassa 1648.
Virren tarina
418 Apostolinsa maailmaan
Spiritus sancti gratia
Entinen helluntaivirsi Apostolinsa maailmaan aloittaa nyt lähetysvirsien osaston. Kertoohan se lähetystyön alkuvaiheesta, apostolien ajasta, ja siihen sisältyy myös lähetysrukous.
Keskiajalta peräisin olevan virren lähtökohtana oli Jeesuksen lähetyskäsky ja sisältönä se, miten Pyhä Henki täytti apostolien sydämet lahjoillaan, opetti heille oudot kielet ja antoi armonsa, niin että he voivat lähteä "kansoja kaikkia opettamaan" ja kastamaan. Lähetysrukous virrestä kuitenkin puuttui. Virren suomensi latinasta virsikirjaansa 1605 Hemminki Maskulainen. Hänen suomennoksessaan oli kuusi säkeistöä.
Varsinaisen lähetysvirren aika ei ollut tullut vielä 1700-luvun alussakaan, jolloin kirkkomme sai kolmannen virsikirjansa. Kun tästä Vanhasta virsikirjasta ja siis Maskun Hemmingin suomennoksesta luemme, miten apostolien tehtävänä oli lähteä "kielill' kaikill' saarnaamaan, / kansoi kaikkia kanss' kääntämään, / vääryydest' autuuteen vääntämään", voimme kyllä kysyä, millaiseksi entisaikojen suomalaiset mahtoivatkaan lähetystyön kuvitella! – Me toki ymmärrämme, että tuo sitaatti enemmänkin kertoo Hemmingin vaikeuksista hänen pyrkiessään sovittamaan suomen kieltä meillä ennen viljelemättömiin runomittoihin.
Virren 6. ja 7. säkeistön lähetysrukous ei ole keskiaikaista alkuperää, vaan Elias Lönnrotin lisäämä vuoden 1886 virsikirjaan. Paljonkaan liioittelematta voi sanoa, että Lönnrot laski suomalaisen lähetysvirren perustan. Ensimmäinen alkuperäinen suomalainen lähetysvirsi, loppiaisvirsi 46 "Taivaan kirkas tähti kerran", on hänen kirjoittamansa, ja hän suomensi useimmat vuoden 1886 virsikirjaan tulleet ulkomaiset lähetysvirret.
Lönnrotin sanoin siis rukoilemme: ”Lähetä sanan saarnaajat / ja paimenet suo oikeat / hoitamaan seurakuntaasi, / ohjaamaan kansat luoksesi.”
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.