Niin kuin Jumala on ajasta aikaan varjellut kirkkoaan (virsi 197), niin hän ”seurakunnassaan varjelee, hoitaa lapsiaan”. Se on tämän virren sanoman ytimenä.
Tämän hyvin sielunhoidollisen virren on kirjoittanut Helmi Mäkeläinen (1879-1957) lestadiolaiseen herätykseen tultuaan joskus 20-luvun puolimaissa Sievissä, missä hänen puolisonsa toimi asemapäällikkönä. August Jokinen otti sen 1935 toimittamaansa laulukirjaan Siionin valitut laulut ja virret. Siitä se Pentti Koskelon muokkaamana ja laajentamana tuli lestadiolaisten Siionin lauluihin 1976 ja Niilo Rauhalan edelleen muokkaamana virsikirjaan.
Sävelmä, johon Helmi Mäkeläinen laulunsa kirjoitti, on virsikirjan merkinnän mukaan toisinto Pohjanmaalta. Mikko Himanka on kuitenkin ilmoittanut, että se olisikin peräisin venäläisestä kansanlaulusta (Kirkkomusiikki 7/1996) . Helmi Mäkeläinen kuuluu niin kertoneen usealle henkilölle. Venäläiset laulut olivat hänelle tuttuja lapsuudesta asti, jolloin hänen saksalaissyntyinen isänsä palveli Venäjän rautateillä, mm. Pietarin Suomen-aseman asemapäällikkönä.
Virressä on muitakin lestadiolaisia korostuksia kuin alussa olevasta lainauksesta ilmenevä seurakuntanäkemys. Puheen Jeesuksen sovintoveren puhdistavasta voimasta ja Jumalan valtakunnassa koettavasta autuudesta ei kuitenkaan voi katsoa luonnehtivan vain yhtä herätysliikettä. Yhteisestä kristillisestä uskostamme ja tunnustuksestamme tämä virsi todistaa.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.