Virren tarina
412 Miksi itkit, Vapahtaja
Miksis itkit, rakas Herran’
Etsikkoaika on kaunis, jo Agricolan käyttämä raamatullinen sana. Suomen kielen perussanakirja selittää sen näin: ”ajanjakso jolloin Jumala kutsuu ihmistä”. Virsikirjassa sana esiintyy kerran, nimittäin virressä Miksi itkit, Vapahtaja, jossa pyydetään: ”Anna meidän oikein käyttää / kallis aika etsikon, / ennen kuin se ohi on.” – Etsikkoaika on siis myös mitä vakavin asia. Siitä tulee ottaa vaarin.
Elias Lönnrotin (1802-1884) kirjoittaman virren perustana on evankeliumin kertomus siitä, kun Jeesus itki Jerusalemin kohtaloa ja ryhtyi ajamaan temppelistä ulos niitä, jotka kävivät siellä kauppaa (Luuk. 19:41-48). Virsi todistaa, että Jeesus vielä nytkin säälii maailmaa, ”synneissänsä hukkuvaa”, kun se ”pitää armon halpana, / torjuu armahtajansa”.
Virsi oli alkuaan huomattavasti pitempi; siinä oli yksitoista säkeistöä. Vuoden 1938 virsikirjassa niistä karsittiin viisi. Näin virressä korostuu nyt rukouksen osuus. Pyydämme, että Jeesus varjelisi ja puhdistaisi meitä sekä johdattaisi meitä parannukseen, niin että hänen ei enää tarvitsisi meidän vuoksemme itkeä. Eikä Lönnrot ”tyydy vähempään, kuin että loppusäkeistössä pyydetään Jeesusta suorittamaan sydämessämme evankeliumitekstin kuvaama suursiivous” (Erkki Kurki-Suonio). Se on edellytyksenä sille, että Jumala voi siunata sydämemme ”rukouksen majaksi, Hengen asuinsijaksi”.
Elias Lönnrot näyttää saaneen tähän virteensä herätteitä Haqvin Spegelin kärsimysvirrestä 56 ”Tutkimaan, oi Jeesus, auta”. Siitä hän on lainannut virtensä rakenteen ja poljennon, ja hän on tarkoittanut sen veisattavaksi samalla sävelmällä. Kurki-Suonion mukaan tämä Saksasta saatu mietteliäs mollisävelmä ”soveltuu juuri säälivän rakkauden sävelkieleksi”. Se auttaa hiljentyen kuuntelemaan evankeliumin sanomaa – ”mitä vaatii rauhamme, missä pelastuksemme”.
Tauno Väinölä
Sävelmästä lisää virren 56 tarinan yhteydessä.
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.