Virren tarina
299 Ei mikään niin voi virvoittaa
Det enda nöje, som jag vet
Virsi käy näytteeksi tekijänsä Lars Nybergin (1720-1792) taidosta. Ruotsinkielisessä alkutekstissä kunkin säkeistön kolme ensimmäistä säettä alkavat sanalla den/det enda (’ainoa’) – siis sananmukaisesti 'ainoalaatuinen' virsi. Näin se alkaa: ”Det enda nöje, som jag vet, Den enda glädje, jag har sett, Den enda sällhet, som är till, Är den, oss Jesus gifva vill.”
Elias Lagus pyrki säilyttämään saman piirteen Sionin Wirsien suomennoksessaan 1790. Siinä ensimmäinen säkeistö kuuluu näin (SW 136, oikeinkirjoitusta nykyaikaistettu): ”Ainoaks tiedän iloksi,
Huvitukseksi ainooksi, Ainoaks autuudeksi sen, Jonk' mullen antaa Jesuksen'.”
Kun Wilhelmi Malmivaara 1901 uudisti virren suomennoksen omaan Siionin virsien laitokseensa, hän yleensä irtautui alkutekstin rakenteesta: kolminkertainen ”ainoa/ainut” esiintyy hänellä vain kolmessa säkeistössä (5, 6, 8). Hänellä äskeinen säkeistö sai seuraavan muodon:.” Ei mikään niin voi huvittaa, Iloa muust, en oikein saa, Ei autuutt' ole suurempaa Kuin minkä Jeesus lahjoittaa.”
Malmivaara siis aloitti virren sanoilla ”Ei mikään niin voi huvittaa” – siihen aikaan saattoi virressä sanoa niin, nyt se tuntuisi vain huvittavalta. Nykyisen sanamuotonsa virsi sai tullessaan virsikirjaan 1938, sen jälkeen sitä ei ole muutettu.
Virren johdanto (säk. 1–3) kertoo Jeesuksen läsnäolon tuomasta ilosta, rauhasta ja lohdutuksesta. Virren sanoman ydin on sen keskipisteenä (5): ”Ainoa anteeksantamus, / ainoa synnin sovitus / ja ainoa tie armohon / Jeesuksen risti yksin on.” Nyberg kuului herrnhutilaisiin, joiden teologia korostaa Jeesuksen kärsimyksen ja ristinkuoleman merkitystä. Mutta ylösnoussutta, elävää Vapahtajaa virsi kyllä ylistää. Hänen yhteydessään meillä on vanhurskaus ja pyhitys. Virressä puhuu ihminen, joka on löytänyt ”ystävän, Herran Jeesuksen”. Tämän löydön merkityksen mietiskely huipentuu varmuuteen siitä, että vain Jeesusta seuraten päästään kerran näkemään Herra kunniassaan.
Virrellä on kaksi vaihtoehtoista sävelmää. Kyseessä on kaksi eri versiota samasta saksalaisen Bartholomäus Gesiuksen sävelmästä vuodelta 1603.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.