Virren tarina
109 Kun nousit Isän kunniaan
Till härlighetens land igen
Helatorstai on ilojuhla. Virsissä, joiden aiheena on Kristuksen taivaaseenastuminen, soikin yleensä kiitoksen sävel. Poikkeuksen muodostaa J. O. Wallinin virsi Kun nousit Isän kunniaan. Jeesus on poissa, runoilija tuntee jääneensä murhe seuranaan ”ikävöimään päälle maan”. Siitä virsi saa virityksensä: ”Nyt kuljen täällä vieraana, / on isänmaani kaukana.”
Kolmannen säkeistön rukous, jossa taivaallisesta isänmaasta käytetään kauniita ja mieleenpainuvia sanoja ”se toivon maa, se riemun maa”, ei aivan tunnu sopivan kehyksiinsä. Se ei olekaan Wallinin käsialaa, vaan virren suomentajan Elias Lönnrotin lisäämä.
Wallin asettaa runoudessaan usein vastakkain tämän ja tulevan maailman. Helatorstaivirren iäisyyskaipuu on luonteenomaisinta Wallinia. Ehkä tunnetuimman runonsa nimen mukaan hänen voi sanoa suorastaan sairastaneen koti-ikävää (”Hemsjukan”). Harvinaisen intiimisti hän turvautui kuolemaan levonantajana. Virsikirjoissa epätavallinen omakohtaisen tunnustuksen sävy leimaa hänen virttään ”Missä on Ystäväni, etsimäni?” (”Var är den Vän, som överallt jag söker”, Ruotsin virsikirja 305). Wallinin lyyrinen mestariteos Dödens ängel (suomennettu kolmesti nimellä Kuolon enkeli) kasvaa Ilmestyskirjassa kuvatun uuden maan ja uuden taivaan ylistyslauluksi.
Virren vakaan koraalin on säveltänyt saksalainen Johann Hermann Schein (1586-1630). Hän tuli 1615 hovikapellimestariksi Weimariin, mutta siirtyi jo seuraavana vuonna Leipzigin Tuomaankirkon kanttoriksi ja kirkon yhteydessä toimivan koulun musiikinopettajaksi. Hänen monipuolinen sävellystuotantonsa käsittää pelkästään laulumusiikkia: motetteja, koraalisovitelmia, hengellisiä konserttoja jne. Virteen Kun nousit Isän kunniaan liittyvään koraaliin Schein kirjoitti myös tekstin ("Mach's mit mir, Gott, nach deiner Güt", EG 525), joka oli alkuaan tarkoitettu eräisiin hautajaisiin. Koraalin pohjana on Bartholomäus Gesiuksen sävelmä. Meidän virsikirjassamme se on tasatahtisena, vailla Scheinin vaihtelevaa rytmiä.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.