Keskiajan loppupuolella yleistyivät latinankieliset sekvenssit, joita saatettiin laulaa varsinkin juhlapäivien messuissa raamatuntekstien lukemisen yhteydessä, nykyisen päivän virren tapaan. Niiden tekstit olivat runomuotoisia, laajempia ja vapaampia kuin rukoushetkien hymnit. Joulun sekvenssi Laetabundus ja pääsiäisen Victimae paschali laudes näyttävät olleen Suomessa hyvin suosittuja ja esiintyneen kansankielisinäkin varsin varhain. Muutamia muitakin sekvenssejä suomennettiin reformaation jälkeen, mm. helluntaina käytetyt Veni Sancte Spiritus et emitte ja Sancti Spiritus assit. Viimeksi mainittu sekä joulun ja pääsiäisen sekvenssit olivat mukana vielä vuosien 1697 ja 1702 painetuissa virsikirjoissa ja 1700-luvun käsikirjoituksissa, mutta jäivät viimeistään 1800-luvulla pois käytöstä.
Pääsiäissekvenssiä on pidetty Wipo Burgundilaisen viimeistään vuonna 1049 runoilemana. Kysymys on Jeesuksen tyhjän haudan tapahtumista, ja niihin liittyy vuoropuhelu Marian kanssa. Sekvenssi liittyy myös pääsiäisen kirkkonäytelmien historiaan. Se saatettiin yhdistää päivän tekstiin, jonka lukeminen jaettiin eri paikoille sijoitetuille henkilöille. Victimae paschali laudes on tunnetuin käytössä säilyneistä sekvensseistä. Se on yksi viidestä katolisen kirkon nykyään virallisesti hyväksymästä.
Sekvenssi tuli jo Jaakko Finnon virsikirjaan (1583, Jesus Christus uhrix meille), ja siihen liittyi perinteinen Kyrieleis-huudahduksen sisältävä leisi, kertosäe, jota on arveltu käytetyn Suomessa ruotsin- ja suomenkielisinä jo katolisena aikana. Sekvenssi otettiin jälleen virsikirjaan 1986 Samppa Asunnan suomentamana. Kertosäe Kristus ylösnoussut on tuli säkeistöiksi 4, 7 ja 9 siinä muodossa, jossa se oli Saksassa esiintynyt virtenä Christ ist erstanden.
Virsi toimii jumalanpalveluksessa parhaiten siten, että varsinaisen sekvenssin osuudet laulaa kuoro ja seurakunta yhtyy kertosäkeisiin.
Erkki Tuppurainen
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
