Virsi 69; Voi, tuskassaan
69

Voi, tuskassaan

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Voi, tuskassaan
nyt nähdä saan
Jumalan Pojan ainoon!
Pyhä Herra taivaasta
nääntyy pilkkaan, vainoon.

2.
Voi minua,
kun Jumala
nyt ristinpuussa riippuu.
Sen on sydän kivestä,
ken ei siitä liiku.

3.
Ken itkemään
nyt syntejään
ei murru näitä nähden?
Herra vaipuu kuolemaan
syntiemme tähden.

4.
Suu suloisin,
vilpittömin
vaiennut on jo aivan.
Ristinpuuhun vangittiin
Herra maan ja taivaan.

5.
Näin yksin on
ja voimaton
neitsyen lapsukainen,
ryöväreiden keskellä
verta vuotavainen.

6.
Kuin Karitsa
näin uhrina
hän elämänsä antaa
ja niin armon, autuuden
itse meille kantaa.

7.
Kun poveen maan
nyt haudataan
tuo ruumis lävistetty,
lepokammioksi on
hauta pyhitetty.

8.
Oi Herrani,
Jeesukseni,
nyt ota sydämeni
siinä levätäksesi
aina armoinesi.

Lisää suosikkeihin
Haqvin Spegel 1686. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1984. | Sävelmä: Saksassa 1628.
Sama sävelmä: 82
Luokitus: Kristuksen kärsimys ja kuolema

Virren tarina

69 Voi, tuskassaan

O Traurigkeit! O Hertzeleid!

Suuressa teoksessaan Suomalaisen virsikirjan virret Kustaa Hallio väitti, että virsikirjassamme on kaksi suomennosta Johann Ristin virrestä O Traurigkeit, o Herzeleid.. Kyseessä ovat virret 69 ”Voi, tuskassaan” ja 82 ”On ehtoo jo”, joiden alla onkin ollut yhtäläiset alkuperämerkinnät. – Näillä kahdella virrellä on yhteinen sävelmä (ks. 82).

Virren Voi, tuskassaan alta kuitenkin puuttuu maininta siitä, että suomennos (vuoden 1701 virsikirjaan) on tehty Haqvin Spegelin ruotsinkielisestä tekstistä. Siitä taas ei suinkaan voi Hallion tavoin sanoa, että se olisi saksalaisen virren ruotsinnos. Se on Spegelin oma virsi, jonka esikuvana niin runomittaan kuin viritykseenkin nähden on kyllä ollut Johann Ristin virsi. Spegel (1645-1714) koetti "vähentää esikuvassa ilmenevää hentomielisyyttä, mutta samalla virren herkkyys väheni" (Onni Kurvinen). Voi tuskassaan -virren aiheena on Jeesuksen ristinkuolema ja sen mietiskely.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.