1.
Oi, joukko valkopukuinen
kuin huiput lumitunturten!
Se synneistä on pestynä
veressä Jeesuksen.
Tuo joukko kirkas, luvuton
istuimen eteen tullut on.
Se kunnian sai suurimman
ja voittopalkinnon.
Jäi taakse tuska, murhe maan,
he juhlivat nyt autuuttaan
ja kiitokseen
he iäiseen
yhtyvät laulullaan.
2.
Maailma heitä halveksi,
vaan pilkka vaihtui voitoksi.
Nyt kruunuaan he riemuissaan
kantavat iäti.
He ovat vaivat kohdanneet
ja ristin alla itkeneet,
vaan Jumala on taivaassa
pyyhkinyt kyyneleet.
He ovat kaikki yhdessä
elämän vetten lähteellä,
ja Karitsa
on kirkkaana
kansansa keskellä.
3.
Oi terve, joukko autuas
ja Kristuksessa voitokas!
Hän taisteluun vei siunattuun,
hän, taivaan kuningas.
Kun kylvit kerran kyynelin,
saat niittää mielin riemuisin:
saat iäisen nyt autuuden
ja voitonpalmutkin.
Ylistä Herraa Jumalaa
ja uskollista Karitsaa!
Näin kiitosta
ja riemua
soi uusi taivas, maa.
Lisää suosikkeihin
Hans Adolf Brorson 1765. Suom. Kustavi Lounasheimo 1923. Uud. Niilo Rauhala virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Norjalainen kansansävelmä.
Virsikirjassamme on neljä tanskalaisen runoilijapiispan Hans Adolf Brorsonin virttä. Kolme niistä on ollut jo edellisessäkin virsikirjassa, mutta Oi, joukko valkopukuinen on uusi tulokas. Virsikirjakomitean ehdotukseen se ei vielä kuulunut. Vasta kun asia oli kirkolliskokouksen käsiteltävänä, ehdotti pohjoisinta Suomea edustanut Ola Pieski tämän "tunturien virren" ottamista virsikirjaan.
Virren aihe, pelastettujen valkopukuinen joukko, on Ilmestyskirjan 7. luvusta. Kun Brorson vertaa tätä suuresta ahdingosta tullutta ja vaatteensa Karitsan veressä valkaissutta joukkoa lumitunturien huippuihin, on helppo ymmärtää, että juuri Lapin kansa tuntee virren omakseen. Mutta omakseen sen tuntevat kaikkien Pohjoismaiden kristityt. Kun sitä lauletaan norjalaisella kansansävelmällä, niin aika yleisesti luullaan, että virren tekstikin on norjalaista alkuperää. Mutta kirjoittaja on siis tanskalainen. Eikä Brorson itse ollut milloinkaan nähnyt lumihuippuisia vuoria.
Tanskan runoudessa Hans Adolf Brorson (1694-1764) on pietismin merkittävin edustaja. Vuodesta 1741 hän toimi Riben hiippakunnan piispana. Ensimmäiset virtensä, vihkosen jouluvirsiä, hän julkaisi 1732; siihen sisältyi tuttu lasten jouluvirtemme "Me lapset pienet riennämme" (32). Brorsonin virsikirja Troens rare Klenodie ('Uskon kallis aarre') ilmestyi 1739. Hänen jälkeen jääneet 70 runoaan julkaistiin postuumina kokoelmana Svane-Sang ('Joutsenlaulu'). Oi, joukko valkopukuinen sisältyy siihen.
Kustavi Lounasheimon suomennos liitettiin Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelmaan 1920. Virsikirjassa mainittu vuosiluku 1923 viittaa virsikirjan lisävihkoehdotukseen, johon sama suomennos myös sisältyi. Lounasheimo (1882-1948) toimi pappina ensin Jaakkimassa ja vuodesta 1920 Viipurissa. Kokoelma hänen runojaan on julkaistu postuumina (Kylväjän päivä, 1953).
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
