Väinö Malmivaaran nuorisovirsi, oikeastaan rukous nuorten puolesta, ilmestyi 1933 hänen kokoelmassaan Rukousvirsiä. T. Ilmari Haapalaisen mukaan komean sävelmän juuret johtavat Alankomaihin ja vähintään vuoteen 1540. Vuoden 1702 koraalikirjassa Yxi Tarpelinen Nuotti=Kirja kantakoraali liittyi virteen Jo heräjä, Christikunt', synnistä. Lapuan seudun heränneet ovat veisatessaan koristelleet sävelmää niekuin, minkä Malmivaaran virrestä yhä kuulemme.
Vanhan virren tavoin myös Malmivaara rukoili nuorisolle hengellistä herätystä. Muutakin hän toivoi; toiveiden jäljille auttaa ensimmäisen säkeistön loppusointupari Suomen - kaivattu huomen. Todennäköisesti se on virteen kuten moniin muihinkin yhteyksiin 1930-luvulla lainattu suositusta isänmaallisesta mieskuorolaulusta: "Vasta kun leijona valveutuu, / loppuvi kärsimys Suomen; / kun, ken kansoa halveksuu, / sortuvi niin kuni juureton puu, / silloin on Suomessa huomen." - Säkeet kirjoitti 1881 runoonsa Herää, Suomi! Arvid Genetz, runoilijana Arvi Jännes. Runon sävelsi velimies Emil Genetz seuraavana vuonna.
Malmivaara toivoi hengellisen lisäksi myös isänmaallista herätystä. Hän näki "kuoleman valtojen" ja "kuoleman yön" uhkaavan kansaa. Hän oli huolissaan ateismin leviämisestä ja kommunismin esiinmarssista, Jaakko Haavio toteaa teoksessaan Siionin Virsien ääressä (Herättäjä 1970). Ne merkitsivät hänelle kansallista kuolemaa. Huoli heijastui myös hänen virteensä 174, eikä hän ollut huolineen yksin: samaa huolta kantoi koko silloinen kirkkomme.
Väinö Malmivaaran virret kertovat siis kappaleen isänmaamme ja Euroopan kaukaista historiaa. Menneet uhkakuvat tuskin tulevat virren nykyisille laulajille mieleen, mutta Malmivaaran sanat täyttyvät kenties uusilla kuolemanvalloilla.