1.
Herra, koska tuskissani
huudan suurta hätääni,
vastaa, ainut auttajani,
älä ole ääneti,
etten synteihini nukkuis,
hukkuvien kanssa hukkuis.
2.
Herra, kuule heikon ääni,
yhä huudan puoleesi.
Pyhimpääsi käännän pääni,
yhteen liitän käteni.
Huutoani kohti käänny,
etten ahdistukseen näänny.
3.
Kiitos, Herra maan ja taivaan,
että kuulit ääneni.
Kun jo vaipui toivo aivan,
olit väkevyyteni.
Pelastukseen tahdot johtaa,
vaikka vaarat täällä kohtaa.
4.
Elämässä, kuolemassa
sinuun katson toivoen.
Aina olet auttamassa,
siitä kiitän, iloitsen,
siitä veisaan suin ja kielin,
hartain sydämin ja mielin.
Psalmivirsi Herra, koska tuskissani jakaantuu kahteen hyvinkin erilaiseen osaan. Samoin on laita Vanhan testamentin psalmin 28, jonka sisältöä virsi noudattelee. Alkuosansa mukaan psalmi on Raamatussa saanut otsikon ”Herra, älä vaikene”. Mutta kun psalminlaulaja on saanut pyytämänsä avun, hänen sydämensä laulaa riemuiten Herran ylistystä.
Tämän kaiken sisällytti ruotsalainen virsirunoilija, kamreeri Gustaf Ållon (1646-1704) virtensä kahdeksaan säkeistöön. Ne suomennettiin vuoden 1701 virsikirjaan. Nykyisellään säkeistöjen määrä on supistunut viideksi. Virsi sopii mainiosti virsikirjan osastoon Ahdistus ja lohdutus: alussa veisaaja huutaa tuskaisena hätäänsä, sitten (säk. 3) kajahtaa kiitos siitä, että Herra kuuli hänen huutonsa ja auttaa vastakin. Mutta Ruotsissa jo J. O. Wallin vuoden 1819 virsikirjassa toteutti rajumman muutoksen jättämällä jäljelle vain kolme loppusäkeistöä. Niin virrestä tuli siellä kiitosvirsi, jollaisena se on myös Suomen ruotsinkielisessä virsikirjassa (”Lova vill jag Herran, Herran”).
Kummassakin ruotsalaisessa virsikirjassa virrellä on duurisävelmä (jostain syystä ei kuitenkaan yhteistä sävelmää). Suomalaisessa virsikirjassa on säilynyt virren alkuperäinen ruotsalainen mollisävelmä, joka ei oikein hyvin sovi virren loppuosan kiitoslauluun.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.